sunnuntai 17. elokuuta 2008

Ruutilla kylässä

Eilen lähdettiin Fisun kanssa tapaamaan erästä bordercollieurosta, joka on Fisun kanssa tasan saman ikäinen. Ilma oli hirveä, ihan sateinen, joten ajateltiin ensin mennä Tiialle sisään ja päästää pennut tutustumaan toisiinsa. Ne eivät olleet siis ennen tavanneet toisiaan. Fisu oli kuitenkin jotenkin tosi hämillään tilanteesta, eikä tykännyt alussa Ruutista ollenkaan. Varmaan se vaikutti, että oltiin aika pienessä tilassa ja Ruuti olisi heti tahtonut leikkiä, kun taas Fiz ei ollutkaan heti valmis riehumaan.

Fisu oli vain mun jaloissa ja huusi Ruutille sekä teki "hyökkäyksiä" hampaat irvessä tätä kohti. Se piti ihan hirveää ääntä, huusi tosi kimeästi ja mielettömän kovaa. Yritin rauhoitella sitä ottamalla vähäksi aikaa syliin, mutta se vain ärisi ja murisi.

Alku ei tosiaankaan ollut siis kovin lupaava, mutta päätettiin sitten mennä ulos, jos Fisua helpottaisi kun olisi enemmän tilaa. Rasmus-tolleri ja Vili-norwichi tulivat vähäksi aikaa mukaan, mikä ehkä oli ihan hyvä. Fisu haisteli Rasmusta iloisena ja varmaan unohti hetkeksi että Ruutikin, josta se ei aluksi ollut pitänyt, oli myös vieressä.

Kohta pennut sitten alkoivatkin leikkiä ja juoksennella yhdessä. Fisu oli jo aika reippaana, tuli kuitenkin aina välillä mun luokse ja sitten jatkoi taas menoa. Sille tuntui siis olevan tosi paljon parempi kun oli enemmän tilaa ympärillä.

Lähdettiin sitten pienelle lenkille metsään, otettiin vain pennut mukaan. Metsässä ne juoksivat keskenään hirveää vauhtia ja niillä tuntui olevan tosi kivaa. Unohdin liinan kotiin, mutta eipä sitä olisi tarvittukaan, kun ei melkein ketään tullut vastaan ja koirat pysyttelivät kivasti meitä lähellä. Törmättiin kahteen koiraan, joita Fisu tervehti ihan reippaana. Se ei edes alkanut aluksi huutamaan niille, kun ehdin huomata koirat ennen sitä ja pyysin Fisun luokse ennen kuin päästin sen koiria tapaamaan.

Lenkin jälkeen mentiin vielä Tiian pihaan ja päästettiin pennut vielä riehumaan. Niillä oli aika rajut leikit. Tuntui, että Fisu roikkui koko ajan Ruutin poskissa kiinni. :D Niiden lempipaikka oli kukkapenkki, jossa ne painivat päällekkäin. Ihan hauska, kun olivat ensin kastuneet läpimäriksi ja sen jälkeen menivät suoraan multaiseen kukkapenkkiin pyörimään...

Ruuti innostui aina välillä esittelemään taitojaan Tiian pihassa olevilla agiesteillä. Kepit se meni pariin kertaan läpi ja putkessakin kävi välillä. :P
Oli tosi kiva, että F rohkaistui kuitenkin leikkimään sen kanssa. Alkuun kun tuntui, ettei niiden kemiat ollenkaan toimi keskenään... Fisulla ei kuitenkaan ole kovin montaa isompaa koirakaveria, joten Ruuti on siltäkin kannalta hyvä leikkikaveri.

Kotona oli pakko viedä Fiz suoraan suihkuun. Se oli ihan tajuttoman mutainen, vesi oli ihan ruskeaa kun sitä pesi...

Tässä pari Tiian ottamaa kuvaa lapsukaisista ( (c)Tiia Hämäläinen )

Pennut leikkii



Barracudan paluu =D



Vaanitaan

Ei kommentteja: