Leikkikuvia

Sain pari kuvaa parin viikon takaiselta leiriviikonlopulta. Fisu taistelee! :)
(Huomaa koiran vyötärölinja - ai mikä karvanlähtö? :D)

 (Yllä olevat kuvat (c) Nita Mäntylä)

(Jälkimmäiset kuvat (c) Johanna Kuru)

SM-haaveet kuopattu

Eiliset kisat päättivät mun puolesta mietinnän agi-ässämmeihin osallistumisesta. Enpä ollut kovin tosissani vielä ajatellutkaan asiaa, mutta tiedänpähän, ettei tartte kovasti nollia keräillä.
Kuten vähän pelkäsinkin, Fisulle tuli taas vaikeuksia Ojangon kontaktiesteiden kanssa. Viimeksi kun kisattiin siellä syksyllä, F kiersi kaikki kontaktit, eikä suostunut tekemään mitään loppuun. Ajattelin, että nyt treenitauon jälkeen outoilut olisivat unohtuneet, mutta pitkä on pehmeän koiran muisti. ;) En oikeastaan tiedä, miksi kontaktit tuolla ovat sille niin ylivoimaiset.. Muistaakseni se ei ole tehnyt lentokeinua, eivätkä esteet siellä kai erityisen huterat ole.. Keinu nyt vähän rämisee, mutta niin tekee usein muuallakin.

Okei, ei Fisu ole mikään varma keinusuorittaja, mutta viime aikoina se on oman hallin keinua tehnyt ihan normaalisti, ilman ongelmaa. En tiedä, oliko se hyvä vai huono, mutta otettiin ennen ekaa starttia treenikeinu pariin kertaan ja sen F teki ihan ok. Radalla kuitenkin loppui rohkeus ja F tuli useamman kerran pois keinulta. Itse asiassa se meinasi kiertää puominkin, joka oli radalla ennen keinua, mutta teki kuitenkin. Siitä tuli kuitenkin vitonen ylösmenolta, kun F tuli slle niin sivusta, oli jo meinannut mennä ohi.. Keinulla tosiaan jouduttiin tekemään parikin uusintaottoa, kun toinen ei meinannut suostua sitä suorittamaan. No, teki sen kuitenkin lopulta.

Meidän suoritus oli kaikin puolin ihan hirveä. Koira pelkää esteitä, ei suostu tekemään oikein mitään kunnolla. Ennen keinua se rupesi myös rapsuttamaan itseään, heh. Ai mitkä sijaistoiminnot?
Eivätkä kontaktivaikeudet suinkaan olleet ainoa ongelma. Fisu kummeksui hallissa jostain syystä kuulutuksia, katseli kaiuttimia vähän oudosti ja oli välillä häntäkin alhaalla, jotenkin paineistuneen oloisena. Radalla tämä siirtyikin tuomarin tuijotteluun. F vilkuili tuomaria minkä ehti ja esim. A:n kontaktilla pysähtyi hienosti katse kohti tuomaria. Jatkoi kuitenkin matkaa, kun muistuttelin, että hei mäkin olen täällä. Jotenkin surullista tulla maaliin siten, että kukaan ei taputa.....

Toinen rata ei mennyt sen paremmin. No, tavoitteeseen kuitenkin päästiin. Ennen rataa päätin, että millään muulla ei ole väliä, kunhan koira suorittaa keinun. Alkurata menikin ihan ok, ja keinullekin F lähti suht reippaana, kun vein sen sille ns. nenästä vetäen, mutta hyppäsi kuitenkin pois ennen kuin se oli maassa. En nähnyt mitä tuomari näytti, kiellon vai kontaktivitosen, mutta otettiin uudestaan anyway. Toinen suoritus oli ihan ok, vaikka koira selvästi pelkäsi. No, jatkettiin rataa, ja se menikin ihan ok, kunnes puomilla rohkeus taas petti, ja F kiersi koko esteen. Sen jälkeen oli taas vähän hankalaa päästä jatkamaan, mutta loppusuora sentään osattiin juosta ja persjättökin onnistui.

Maaliin tullessa oli kyllä melkoisen paska fiilis, mutta kykenin sentään palkkaamaan koiran lelulla. Harmitti ihan suunnattomasti, että annoin sen kiertää puomin, enkä pakottanut tekemään uudestaan, mutta hyllyn jälkeen ei oikein viitsinyt jäädä miljoonaa kertaa yrittämään, suostuuko mun kolmosluokassa kisaava koira nyt suorittamaan jonkun esteen. Äh. Jotenkin tyhmä olo, kun miettii, mitä porukka kentän laidalla ajattelee... Tekisi mieli kertoa, että ei, ei me olla näin huonoja, mutta koiran pää ei aina vain kestä harrastamista.


Kisoista ei jäänyt  mitään armotonta pettymystä, enemmänkin sellainen lopullinen turhautuminen ja luovuttaminen. Kyllä mä tiesin, että mulla on pehmeä koira, jota joskus olosuhteet vähän haittaavat, mutta oikeasti. Jos en voi tietää, suostuuko se suorittamaan kaikkia esteitä jossain muualla kuin omassa treenihallissa, niin mitä järkeä tässä on? Enkä syytä koiraa, vaan totean vain, että sen ominaisuuksista ei ole sellaiseen treenaamiseen ja kisaamiseen, jota itse haluaisin tehdä. Ja ei, en aio lopettaa harrastamista, mutta ei varmaan tarvitse erikseen sanoa, että kyllä tällainen aikalailla treenimotivaatiota syö....

Kyllä vähän on taas pyörinyt mielessä tän lajin sattumanvaraisuus. Miten joillekin osuu kohdalle sellainen koira, jonka ominaisuudet sattuu sopimaan siihen lajiin, mitä sen kanssa aletaan tehdä. Tai ehkä jotkut koirat sopivat ihan mihin vain? Tai ehkä jotkut ohjaajat onnistuvat koulimaan mistä tahansa koirasta superharrastajan? Vaikka en kyllä ihan suostu itseänikään syyttämään siitä, että koiran ominaisuudet eivät kaikkeen riitä. Taitaakin ihan pian olla 5v-vuosipäivä siitä, kun mudipentuni sain. Eli noin viisi vuotta ollaan treenattu, kulutettu tunteja agilityn parissa, kisattu, haaveiltu siitä, että joskus oltaisiin hyviä ja voitaisiin kilpailla ja saada jotain tuloksiakin. No ollaanhan me hyviä joo, mutta me ollaan hyviä tutulla treenikentällä, tutuilla esteillä. Ja se ei taas riitä siihen, että voitaisiin kisata jossain määrin tavoitteellisesti. Ja niin, eihän kaikkien tarvitse kisata ja voittaa ja menestyä, mutta mulle kisaaminen on olennainen osa tätä lajia. Siksi harmittaa, jos ainoa paikka onnistua meidän oikealla tasolla on oma treenihalli. Harmittaa, ei voi muuta sanoa.

Mutta eihän sille mitään voi. Koira on sellainen kuin on, voin tehdä sen kanssa vaikka mitä, rakastan sitä enemmän kuin mitään ja arjessa se on aivan ihana. Mun Fisu on mun Fisu, tapahtui kisoissa mitä vaan ja niin, eihän sillä pitäisi olla mitään väliä, miten jotkut kisat menee. Mutta harmillisesti tämä harrastus on sellainen,  mistä pidän ja missä haluaisin myös kilpailla. Mutta ehkä odotan jonkun kymmenen vuotta että jaksan miettiä seuraavan harrastuskoiran hankintaa ja katson sitten, vieläkö jaksan lähteä koko hommaan uudelleen taas alusta, vaikken voi tietää, viekä tuntien ja taas satojen tuntien kuluttaminen yhtään mihinkään. Mutta niinhän se menee, varsinkin kun harrastuskaverina on eläin.

No, ei se  mitään. Katsotaan siirretäänkö treenitavoitteita johonkin muuhun lajiin, vai jatketaanko harrastelua ihan harrasteluna. Katsotaan.

Kovin negatiivinen kirjoitus, kuten arvata saattoi, mutta täytyy  nyt kuitenkin selventää, että kisamenestys ei todellakaan mun päässä vaikuta siihen, millaisessa arvossa Fisua pidän mun lemmikkinä ja perheenjäsenenä. Ihan sama koira se on, vaikkei sillä olisi tittelin titteliä tai vaikkei sen kanssa mitään koskaan harrastettaisikaan. Kunhan taas vaihteeksi vähän avaudun harrastusajatelmista...

Ja niin, mitä sitten jos me ei voida osallistua agin SM:eihin? Ei mitään, tietenkään, mutta ajattelin vain, että olisi ollut kiva joskus kokea nekin ja päästä tunnustelemaan sitä tunnelmaa itse kisaajana. Mutta ehkä joskus taas jonkun seuraavan koiran kanssa. Tai vaikka Fisun kanssa kun se on 8v? Eihän sitä tiedä. :)

Kisavalmistelua treeneissä

Tänään agitreeneissä valmisteltiin lauantain kisoja varten mm. kontakteja ja vauhtikäännöksiä. Tehtiin myös Dean tuomaa rataa, jossa pästiin treenailemaan mm. persjättöjä, vastakäännöksiä, saksalaista, takaakiertoja, päällejuoksuja. Maisa oli niin innokkaana, että ihan tosissani mietin, että hankkisin treenikorvatulpat. Se kiekuminen on jotain ihan hirveää..

Fisun kanssa otettiin ensin pienet kontaktisulkeiset keinulla ja A:lla. Hetsasin sitä ennen A:ta oikein kunnolla ja hups, se tulikin läpi pysähtymättä. Mur! No, pääsinpähän puuttumaan tähän ja tokalla kerralla komensin niin tiukasti, että pysähdyttiin. Hyvä.

Keinua F teki reippaasti lelupalkalla, ei mitään epäröintejä. :) Saapa nähdä, mitä Fisu lauantaina tykkää Ojangon esteistä, siellähän sillä syksyllä tuli joku ihme kontaktikammo, ja silloin kierrettiin kaikki kontaktit... Toivottavasti nyt ei nähdä samaa. :/ Radalla ollutta puomia tehtiin pari kertaa oikein vauhdilla ja lopuksi vielä namilätkällä.

Radalla vähän haparoitiin, mutta F teki ihan hyvin. Itse en oikein tsempannut ajoituksen kanssa ja koira meinasi valua selän taa persjätöissä. Tulin kuitenkin taas huomanneeksi, että takaaleikkaukset eivät Fisulle toimi oikein hyvin. Jotain muuta siis mieluummin, jos mahdollista,

Hyvä fiilis jäi silti treeneistä, oli hyvä päästä ottamaan kontakteille toistoja.

Treenasin myös vauhtikäännöksiä, joista Nina vinkkasi viikonlopun koulutuksessa. Ihan yksinkertaisuudessaan koira esim. takaakiertoon ja heti siitä kovaan spurttiin. Ideana siis, että käännöksen jälkeen matka jatkuu mahd. nopeasti. Lelun kanssa Fisua sai kivasti innostettua tähän ja tuli sen mun silmään aika nopeasti. Näitä jatketaan. :)

Kouluttautumassa

Vietimme viikonlopun Fisun kanssa Kennelliiton koulutuksessa Inkoossa. Menen itse kesällä taas leiriohjaajaksi, joille viikonloppu oli järjestetty. Luentojen lisäksi ohjelmassa oli myös monenlaista koirallista koulutusta. Fisu pääsi leikkikouluun, agitreeneihin, hakuhommiin ja esine-etsintään. Leiriltä kotiintuomisena olikin aika väsynyt pieni mudi. :)

Agitreeneissä tehtiin muutamalla esteellä ohjaustekniikkaa. Ohjelmassa mm. pakkovalssi jaakotuksella ja ilman, twisti ja saksalainen. Näitä ollaan ennenkin tehty, mutta ihan hyvä oli kerrata ohjauksia ihan pieni pätkä kerrallaan. Saatiin kouluttaja Ninalta myös hyviä vinkkejä Fisun vauhdikkuuden ja kiihdytysten parantamiseksi. Kokeiltiin lopuksi ihan yksinkertaista vauhtitreeniä, jossa ideana on, että ohjaan koiran esim. takaakiertoon, tai valssilla kääntymään hypyllä ja spurttaan saman tien kovaa vauhti poispäin kutsuen Fisun mukaan. Palkaksi lelu ja leikki. Alkuun F oli ihan hölmistynyt, mutta parilla toistolla lähti mun perään jo huomattavasti liukkaammin. Tätä täytyy jatkaa treeneissä.

Kuten kisapostauksessa totesinkin, Fisun heikkous on juuri vauhdin hidastuminen käännöksissä ja heikko kiihtyvyys niiden jälkeen. Pitäisikin siis treenata erikseen näitä kohtia ja opettaa koiraa siihen, että käännöksen jälkeen matka jatkuu taa nopeasti seuraavaan paikkaan. Näistä luvassa tehotreeniä!

Agiliitäjä odottaa vuoroaan.

Leikkikoulutuksessa meillä oli muutama pk-harrastaja ohjaajina ja vuorotellen jokainen koirakko pääsi näyttämään leikkimistään ja sai vähän vinkkejä. Olikin hauskaa nähdä eri koirien "taistelua" kun rotukirjo vaihteli käyttömalista jenkkicockeriin. :) Fisua yleisö ja uusi paikka ei haitanneet, vaan vetolelu oli ihan yhtä mieluisa kuin muutenkin. Koulutuksesta jäi mieleen ainakin ajatus siitä, että pitäisi enemmän miettiä sitä, miten leikki-/palkkaushetken lopettaa. Leikin lopuksi koira saa tietysti voittaa lelun, mutta sen jälkeen lähdetään yhdessä paikalta pois. Jos koira tiputtaa lelun, se saa jäädä matkan varrelle, jos se haluaa kantaa sen itse pois, niin hyvä. Muutenkin leikki olisi hyvä lopettaa kun koiralla on vielä intoa, eikä silloin kun koira jo kyllästyi. Ei nyt mitään uusia ahaa-elämyksiä varsinaisesti, mutta ihan hyvä välillä miettiä palkkaamistapojaankin. Myös se, että koira saa paljon enemmän itsevarmuutta leikkiin kun sen jalat pysyvät tukevasti maassa, oli hyvä pointti. Jos koiraa "nostelee" lelulla ilmaan (edes etujalkojen verran), tulee koiralle epävarmempi olo. Koiran nostelu nyt ei myöskään ole erityisen terveellistä, sillä rajun leikin tiimellyksessä koira voi helposti satuttaakin itsensä...

Tänään sunnuntaina vuorossa oli pelastuskoirahommat ja Fisu pääsi vähän verestämään hakumuistoja. Tehtiin ihan hauskaa helppoa näköisällä olevalle maalimiehelle lähettämistä suorapalkalla. Alkuun F oli vähän ihmeissään, että mikäs juttu tämä olikaan, mutta ainahan sille herkut kelpaa, eikä mukavat ihmisetkään pahitteeksi ole. :) 

Esine-etsintää F ei ollutkaan tehnyt (muistaakseni) vuoden 2010 jälkeen, mutta tässä Fisu onkin aina ollut luonnonlahjakkuus. :D Muistan aina, miten hämmästynyt olin hakutreeniaikoina, kun F vain paineli metsään ja aina myös toi sieltä esineen mukanaan. Koiran nenä on mieletön! Tehtiin muutama ihan helppo etsintä lähietäisyydellä, eikä "maastoakaan" (lumi) tallattu tai mitään. Mutta Fisulla oli hauskaa! Vitsi, millaisella itsevarmuudella toi mun söpöläinen kilttipieni tekee asiat, joissa se kokee tietävänsä mitä tekee. Niin mukavaa katsottavaa! =)

Lopuksi F sai vielä etsiä yhden maalimiehen umpparista pressun alta. Se meni sivuille vilkaisematta kahden ekan pressulla peitetyn häkin ohi ja paineli ihan suoraan viimeisenä ollelle piilolle, jossa maalimies odotteli namujen kanssa. Ohjaajan mukaan Fisu oli toinen päivän n. 20 koirasta, joka meni suoraan ilmavainun avulla oikealle piilolle. No, moni muu koira ei ollut koskaan haku-/etsintäjuttuja tehnytkään, mutta olin silti ylpeä Fisustani. Kyllä se varmasti vielä hakuoppinsa muistaisi jos treenaamaan pääsisi! Hitsi, kun kalenterissa olisi enemmän tunteja ja mulla olisi auto ja hakutreenit kestäisi vähän vähemmän aikaa ja ja ja.... Ehkä vielä joskus voidaan jatkaa sitäkin harrastusta. Toivottavasti vielä joskus. :)

Ennen vikaa treenivuoroa Fisu näytti jo kysyvän, että onko pakko. Raukka olisi jo painunut pitkille unille. Väsyttävä viikonloppu meille molemmille, mutta kovin antoisa ja paljon uusia treenivinkkejä saatiin kotiinvietäväksi. Koirien ensiapuluento oli erityisen hyvä ja paikallaan. Täytyykin parannella kodin ea-varustusta!

Täytyy vielä lopuksi todeta, kuinka suunnattoman iloinen olen tuosta koirasta. Ihan uskomatonta, miten helppoa sen kanssa on olla reissussa.... Ei haittaa tuntemattomat huonekaverit, ei haittaa jäädä yksin outoon asuntolahuoneeseen, ei haittaa 30 muuta koiraa ympärillä, ei haittaa yhtään mikään. On se vaan niin ihana kaveri. Fisu on mun aarre.

"Enks mä sais vaan nukkuu?"

Kisakausi avattu!

Viime viikonloppuna palasimme Fisun kanssa kilparadoille agilityn parissa. Treenien kannalta katkonaisen talven ja Fisun saikun jälkeen lähdin kisoihin vähän sillä mielellä, että katsellaan miltä kisaaminen tauon jälkeen tuntuu. Sehän tuntui kivalta ja tulostakin tuli! :)

Ekana juostiin hyppäri, jolla taiteilimme nollan. Myöhästyin keppien jälkeen valssissa, enkä ehtinyt suunnitelemaani päällejuoksuun, vaan F pääsi mun edelle hypyllä. Väärä putken pää veti aika pahasti puoleensa, mutta onnistuin huitomaan Fisun oikeaan päähän, eikä tarvinnut hyllyttää rataa. Fisu oli ihan vauhdikas, ei tuntunut millään tavalla hitaalta. Asennekin oli oikein kohdillaan. :) Videolta katsottuna kuitenkin huomaa, missä F kuluttaa aikaa. Esim. matka hypyltä kepeille menee aika jolkottelemalla, ja juuri tällaisen käännöksen jälkeen vauhtiinpääsyt ovatkin Fisun heikkouksia vauhdin suhteen. Vaikka se kääntyy useimmiten tosi nätisti ja ketterästi, palaa aikaa uudelleen kiihdyttämiseen paljon. :(
Olin kuitenkin rataan ja tulokseen tyytyväinen, F oli hieno! Sijoitus oli 12./40, eli ei me ihan kärkikahinoissa vielä näillä vauhdeilla olla. ;) Mutta meidän tasolle suoritus oli oikein hyvä. :) Etenemä 4,07 m/s on Fisulle ihan hyvä.
Video löytyy täältä.

Agirata meni muuten ihan mainiosti, mutta harmillisesti saatiin kielto loppuvaiheilla olleelta A:lta. A:n alla oli putki, ja jaksotin oman liikkeeni jotenkin hölmösti niin, ettei F saanut kunnon vauhtia A:lle. kun jouduin itse muuttamaan liikesuuntaa putken pään kiertääkseni, tuli F takaisin alas A:lta. Muuten rata meni ok, joten tuloksena 5 ja vähän yliaikaa. Ainoa huono juttu oli se, ettei F pysähtynyt kontakteilla. Tai puomilla melkein pysähtyi, mutta hölmö vapautin ennen kuin se tuli maahan asti. A:lla se tuli suoraan kontaktin yli. Höh. Täytyy tehotreenata kontakteja keskiviikkona.

Sinänsä harmi, että nolla tuli hyppäriltä, sillä hyppynollia meillä jo on kaksi kappaletta. Jos nyt innostauduttaisiin yrittämään SM:eihin, tarvittaisiin vielä 4 aginollaa. Mutta katsotaan, miten kisaputki jatkuu. Ensi viikonloppuna uusi yritys. :)



Agiradan video seuraa mahdollisesti myöhemmin.