tiistai 5. marraskuuta 2013

Viime aikojen kuulumisia

Johan on ollut blogihiljaisuutta. Meille ei kuulu mitään ihmeempiä, ei olla kisattu tai käyty missään, agitreenailtu sentään silloin tällöin. Suurempia suunnitelmia ei jatkollekaan ole, tuntuu, että aktiivitreenaamisen ja -kisaamisen sijaan ihan tavallinen arki miellyttää nyt eniten.

Alkusyksystä lauma sai pariksi viikoksi vahvistusta Fisun sukulaisesta, Misty-mudista. Maisa viettikin ne viikot äitini hoteissa, se kun ei oikein siedä muita nelijalkaisia omalla alueellaan... Olikin mukavat kaksi viikkoa, mutiaisilla oli kamalasti iloa toisistaan ja oli hauskaa, kun talossa oli kerrankin oikein läheisyydestä nauttiva sylikoira. Misty on ihan kamalan söpö!
Täti ja sen siskontytär :)

Treenaamisesta voisi kai sanailla muutaman lauseen verran. Viime aikoina oma treenimotivaationi on ollut aika hakusessa. Itselleni kisaaminen on aina ollut mieluisa osa tätä harrastusta ja nyt kun kisatavoitteet on pitänyt laittaa jäähylle, on muukin innostus vähentynyt. Olen myös miettinyt paljon, onko Fisusta edes kivaa treenata. Kun pakkaan reppua treenejä varten, se siirtyy johonkin makoilemaan, eikä osoita minkäänlaisia innostumisen merkkejä. Kyllä se toki treeneissä on iloinen ja innokaskin, mutta jotenkin se tuntuu olevan enemmän mun miellyttämiseksi kuin koiran omasta ilosta.

Maisa taas tykkäisi kovasti treenaamisesta, ja toki sen kanssa on hauskaa tehdäkin. Mutta vanhenee sekin ja rimoja ei viitsi pitää turhan korkealla, eikä tietysti kisaaminen ole ollut kalenterissa enää vuosiin. Mutta toki treenaaminen treenaamisen ilosta on kivaa. Syksyn vikoissa ulkotreeneissä huomasin, että Maisa vältteli putkia hyvin paljon. Luulisin, että sillä alkaa hämäränäkö heikentyä ja siksi pimeät putket saavat sen varomaan. No, eipä sillä väliä. Parempi kai niin, kuin että ryntäilisi "sokeana"  putkien seiniä päin...


Terveysasioista lisää myöhemmin.




perjantai 14. kesäkuuta 2013

Kallis maahanmeno

Eilen käytiin pyörähtämässä tokokokeessa, mutta tällä kertaa meidän osuus jäi vähän lyhkäiseksi. Olin jotenkin jo lähtiessä tosi väsähtänyt ja huonolla tuulella, ei ehkä kauhean hyvä lähtökohta yhtään millekään.
Koepaikalla oltiin hyvissä ajoin, käytin koiria metsässä (Maisa oli turistina mukana).

Koiria oli AVOssa 11 kappaletta, paikallaolot kahdessa ryhmässä. Oltiin taas jälkimmäisessä, meidän numero oli luokan viimeinen. Ekan ryhmän lopetellessa mentiin Fisun kanssa kehän laidalle odottelemaan. Fisu olisi vain nuuskinut maata koko ajan, ei kiva. En agitreeneissäkään annan sen nuuskuttaa silloin kun ollaan jotain menossa tekemään, joten kielsin nytkin. Vielä jonottaessamme vuoroa kehään tyyppi olisi vain ollut nenä maassa koko ajan, en tykännyt.

Paikallaolorivissä F oli aika oma itsensä, ei vaikuttanut olevan erityisen kuulolla, muttei ihan korvatonkaan. Kun tuli aika antaa käsky, F ei liikkunut mihinkään. Toistakaan käskyä se ei "kuullut", kuten ei kolmattakaan. Jätin sen siis istumaan. En tiennyt, olisinko saanut antaa sille tyyliin miljoona käskyä, jotta olisin saanut sen makaamaan, eikä siinä tilanteessa oikein voinut alkaa kyselemään, kun muut jo lähtivät piiloon...

Hyvinhän Fisu pysyi paikallaan, siellä se istui kuin tatti. Kun koirat sai vapauttaa, käskin Fisua menemään maahan, mutta se ei totellut vieläkään. Sain sen vihdoin makaamaan näyttämällä kädellä. Ärsytti ihan suunnattomasti. En vain jaksa tajuta, mikä Fisulle tuli. Onhan se ollut tosi huonosti kuulolla paikallaoloissa yleensäkin, mutta nyt ei todellakaan ollut kyseessä muu kuin tottelemattomuus. Heh, kiva tulla tokokokeeseen ja todeta, että koira ei tottele sen vertaa, että menisi maahan edes kolmen käskyn jälkeen. Okei, siellä satoi, mutta maa ei edes ollut märkä, eikä Fisu yleensä niin hienohelmainen edes ole. Sitä ei vain huvittanut.

No eipä huvittanut muakaan sitten enää. Harmi, että kisakirjaa piti odotella koko luokan loppuun, muuten olisin lähtenyt kotiin saman tien. Vein Fisun autoon ja otin Maisan kävelylle. Yritin keräillä itseäni ärsytykseltä... Hetken mietin, että pitäisikö käydä kehässä katsomassa, jos koiraa huvittaisikin tehdä jotain, mutta totesin, että jos meiltä uupuu jo 30 pistettä, niin ei ole toivoakaan saada enää hyvää tulosta aikaiseksi. Ja jos jokainen koe syö Fisun innostusta, niin miksi mennä turhaan tappamaan sen tokoiluhaluja enää yhtään enempää?

Vähän ajan kuluttua olin sen verran palautunut ärsytykseltä, että päätin käyttää odotteluajan hyödyksi ja treenata kisaamisen sijaan. Fisu oli ihan hyväntuulinen treenaamaan päästessään, yritin olla itsekin. Ihan hyvä treeni saatiin aikaiseksi, palkkasin osassa liikkeistä, osassa en. Luoksetuloa otettiin lopuksi takapalkalla, lelupalkalla ja lyhyempinä osina, muuten tehtiin suht' kokeenomaisesti.

Tuli kyllä taas vähän sellainen fiilis, että mitä järkeä tässäkään harrastuksessa on... Jos Fisua ei huvita tehdä kehässä mitään mun kanssa, niin mitä kivaa tässä on? Mä en itse jaksa motivoitua mihinkään lajiin täysillä ilman, että voisi joskus myös osallistua kokeisiin ja kilpailuihin, joten vähän taas turhauttaa. Kohta meiltä alkaa lajit loppua kesken. Että sellainen kisareissu. Pisteitä nolla ja ohjaaja keskeytti kokeen. Hienoa.

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Paimennusmeininkiä kuvina

Noniin, nyt on millä todistaa, että ollaan oikeasti nähtykin niitä lampaita. :D Ekat kolme kuvaa Oona Mäen ottamia, loput Jenna Oinosen kamerasta.



AVO1-koekertomus sekä palautteleva/viimeistelevä treeni

Sunnuntaina käytiin jälleen tokokokeessa, tällä kertaa vähän paremmalla menestyksellä. Koe oli Oulunkylässä dobbereiden kentällä, paikka oli oikein hyvä ja järjestelyt toimivia. Koiria AVOssa oli muistaakseni 13.

Fisun kanssa oltiin toisessa paikallaoloryhmässä ja yksilösuorituksissa ihan loppupäässä numerolla 11.

Paikallaolossa F meni maahan (taas!) vasta tokalla käskyllä, höh. Muuten meni hyvin, kuten muillakin koirilla.  Ärsyttävää kyllä, että se ei kuuntele ekaa käskyä tai reagoi siihen. Vaikea treenatakaan, kun treeneissä se keskimäärin on aina paljon paremmin kuulolla. Myös porukalla koirarivissä treenatessa.. Tästä siis pisteitä 8. Tuomari (Harri Laisi) kysyi vielä, että kuulinko oikein, että tuli toinen käsky. En viitsinyt alkaa valehtelemaan. :D

Seuraaminen 9. Musta F oli aika lailla hukassa ja jouduin jaksottamaan omaa liikettäni vähän sen mukaan, että se pysyi mukana. Liikkuri myös käskytti meitä väärään suuntaan yhdessä kohtaa, joten meidän seuraamispätkästä tuli vielä pidempi kuin muilla.. Mutta ihan ok kai se oli, ei vain yhtään niin hyvää kuin Fisun oikea osaaminen.

Liikkeestä maahan 9,5. Se oli hieno. :) Oli pakko vilkaista sen verran taakse, että menikö maahan, en tiedä menikö puolikas piste siitä vai oliko sitten aavistuksen hidas..

Luoksetulo 7,5. Stoppi oli oikeastaan aika hyvä! Etenkin siihen nähden, miten huonosti se on pysähtynyt viime treeneissä. Valmistelin ennen koetta muutamalla luoksetulolla takapalkalla, kaipa siitä oli taas apua. Sivulletulo olikin sitten ihan hakusessa. Ensin F tuli ehka 1,5 metrin päähän musta n. 90 asteen kulmaan vinoon, liikkuri käskytti uuden käskyn ja siitä F tuli melkein sivulle, mutta ihan vinoon... Huoh. En tiedä sekoittaako se vieläkin eteentuloon, jota tehtiin joskus vuosia sitten, vai miksei se muka osaa tulla sivulle. On tätä treenattukin, mutta ei vain onnistu. :/ Eikä se tule erityisen vauhdikkaasti stopin jälkeen luo, sitäkin voisi parantaa...

Noutaminen 10!! Olin ihan ymmälläni, mun hölmö Fisu teki täydellisen noudon! :D Huh! Olipa hauskaa, mutta yllättävää. Lähti innokkaasti kapulalle ja toi sen ihan oikein sivulle. On se siis jotain oppinutkin viime aikoina. < 3

Kaukot 7,5. Ei mennyt ekalla käskyllä maahan, kun jätin koiran paikalle ja yhdessä istumisessa tarvitsi toisen käskyn. Näiden lisäksi myös liikkui hitusen eteenpäin, siksi noin huonot pisteet. Toisaalta olin helpottunut, että meni edes noin hyvin, kun treeneissä on viime aikoina ollut kaikkea outoilua. Jotenkin tuntuu, että F vähän paineistuu kaukoista. Luulen, että se on epävarma siitä, tekeekö se oikein, kun tulee monta käskyä peräkkäin ilman mitään palautetta multa, että tekeekö koira oikein. No, treeneissä aika usein kehunkin ainakin ekasta vaihdosta ja palkkaan usein myös väleissä. En sitten tiedä onko se hyvä vai ei. Kokeessa liikkuri kyllä käskytti ohjaajat pidemmälle kuin 5 metrin päähän.

Estehyppy 8. En nyt edes muista tarkemmin, mutta luulen, että F tuli vasta tokalla käskyllä hypyn yli takaisin mun luo. Taisi ensin nousta ja pysähtyä hypyn taa. Mutta tuli sivulle asti! :)

Kokonaisvaikutelma 8,5. Olin ihan superylpeä pikkuisestani. < 3 On se vaan taidokas kaikesta huolimatta. :)

Erityisesti ilahdutti, että liikkeellelähdöt oli paljon skarpimpia kuin viime kokeessa. Ehkäpä palkkaus treeneissä heti liikkeellelähdön jälkeen on auttanut tähän. :)

Omaa vuoroa odotellessa ja meidän suorituksen jälkeen Fisu vaikutti tosi rennolta ja hyväntuuliselta. Se pyöriskeli ja makoili heinikossa ja otti iisisti. Hauska seuralainen. :)



Välissä käytiin mökillä rentoutumassa ja tänään tsemppasin itseäni, jotta jaksettiin raahautua vielä illalla hallille ottamaan pieni tokotuokio. Sama treeni taisi toimia palautteluna sunnuntaisen jälkeen sekä valmisteluna torstain koetta varten. Sen verran kiireisiä päiviä tiedossa, ettei paljoa taida muuta ehtiä ennen torstaita.

Aika pikainen treeni tehtiin, kun koirakin oli väsynyt mökkireissun jäljiltä. Noutokapulaa en jaksanut kantaa mukana, muut liikkeet taidettiin kerrata. Luoksetuloa takapalkalla ja lelun kanssa. Ihan hyviä stoppeja, mutta sivulletulo ei erityisen hyvä vieläkään. Pyörittiin sitten vasemmalle paikallaan ja muistuteltiin sitä oikean paikan hakemista eri kulmista. Kyllähän se noin osaa sivulle tulla oikeaankin paikkaan, mutta luoksetuloliikkeessa se vain tunuu tosi vaikealta Fisulle. :(

Seuraamista otin ensin palkaten usein, sitten tehtiin pidempi pätkä ja palkka tuli vasta maahanmenon jälkeen. Maahan ei mennyt ekalla käskyllä, blaah. Meidän "varma" liike....

Liikkeestä seis oli hyvä, palkkasin pysähtymisestä, enkä kokonaisesta liikkeestä. Kaukoissa kehuin ekan istumisen jälkeen, ettei läsähdä heti maahan takaisin, samoin palkkasin yhden maahanmenon jälkeen. Sitten i-m-vaihto ilman palkkaa tai kehuja välissä, teki hyvin, mutta vähän taas ryömi vikalla maahanmenolla. :/
Hyppyä tehtiin namualustalla ja otettiin esteen takaa takaisin tulemista vielä erikseen. Saatiin hyviä toistoja.

Lopuksi tehtiin ihan pari agipätkää, Fisulla oli kivaa. :)

Ei nyt ehkä paras aikataulutus, kun jo parin päivän päästä seuraava koe, mutta käydään nyt katsomassa. Sitten suunnitellaan seuraavia kuvioita. Olisihan se TK2 kiva saada kasaan, mutta katsotaan nyt. :)

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Vähemmän treeniä

Tällä viikolla treenaaminen on jäänyt paljon vähemmälle kuin aiemmin. No, olemmekin viime aikoina treenanneet niin yliahkerasti, että tämä muistuttaa enemmän meidän normikuviota. Pari tokotreeniä on tehty tässä välissä, ei erityisen hyviä sellaisia. Tänään käytiin hallilla tekemässä pieni tokomuistuttelu ennen sunnuntain koetta. Huomenna ei ehdi mitään, joten valmistelu jää vähän vähemmälle. 

Fisu oli  mm. unohtanut, että luoksetulossa oikeasti pitää myös pysähtyä. Ja huomasin omalta osaltani, että mun on vaikea pysyä hyvällä tuulella, kun koira yhtäkkiä ei osaakaan mitään, mitä se oikeasti osaa. No, ei auta kuin palata alkeisiin ja takapalkkaan ja toivoa, että kokeessa se pysähtyy edes jotenkuten. Tiedän ainakin, mitä paniikkitreenataan ennen meidän vuoroa sunnuntaina...

Muuten kai ihan ok. Seuraamisessa vas. käännökset huonoja, nouto hyvä, kaukot ok, jäävät perus-ok, hyppyä en jaksanut tehdä. No, näillä mennään. Nyt alkaa jo vähän laantua tämä tokoinnostus. Katsotaan nuo kokeet nyt kuitenkin ja mietitään sen jälkeen, miten jatketaan.

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Aurinkoista treeniä

Käytin tänään sukulaislakkiaisten jälkeisen rauhallisen illan hyödyksi ja kävin hallilla iltasella piipahtamassa. Tein lähinnä tokoa Fisun kanssa, mutta Maisa pääsi vähän agiesteille ja Fisukin lopuksi.

Fisu teki aika lailla samoja juttuja kuin viime aikojen treeneissä. Nyt muistin jopa paikallaolon loppuun. Kaikki meni oikeastaan aika kivasti, mutta kaukojen maahanmenossa on nyt vähän ongelmaa, se meinaa tulla aina vähän eteenpäin. :/ Kun olin lähempänä, niin samaa ongelmaa ei ollut. Tein välillä muutamia liikkeitä peräkkäin ilman palkkaa välissä, aika hyvin F näyttää olevan siihen nyt tottunut.

Fisu teki kaiken tosi innokkaana, musta se on nyt alkanut tykätä hommasta jotenkin enemmän. Hauskaa. :)
Noudon teki ihan superhienosti ja innolla. Taisi jopa vähän murista matkalla kapulalle, hups. :D No, en vielä kieltänyt ääntelystä. Kunhan ei ota tavaksi.

Pari kuvaa loppulenkiltä:





torstai 30. toukokuuta 2013

Aktiivipäivä

Tänään ollaan oltu oikein reippaita tyttöjen kanssa. Otin ilon irti siitä, että oli auto lainassa, ja liikuttiinkin sinne tänne. Aamulla käytiin pitkä lenkki vanhan kodin maastoissa Espoossa/Vantaalla ja myöhemmin päivällä käytiin hallilla treenailemassa agia ja tokoa.

Maisa sai tehdä vähän jotain pientä esteillä ja Fisunkin kanssa keskityttiin lähinnä tokoiluun. Tokoa  on helpompi tehdä ilman varsinaista suunnitelmaa, agissa tuntuu että pitäisi vähän miettiäkin mitä tekee. ;) No ei, kyllä mä yritin vähän tokotreeniäkin suunnitella, ettei ihan höntsäilyksi menisi.

Tokot aloitettiin seuraamisella. Nyt palkkailin vähän useammin, mutta otin pari vähän pidempääkin pätkää. Palkkailin taas useamman kerran liikkeellelähdöistä, ja nyt F tuntui ainakin olevan hyvin kuulolla. Häiriötä ei tosin tällä kertaa ollut nimeksikään, kun ei muita treenaajia paikalla ollut. Täyskäännökset tuntui erityisen hyviltä, muuten aika normiseurausta. :)

Seuraavaksi tehtiin maahanmeno ja luoksetulo kokeenomaisina ilman palkkaa välissä. Maahanmeno oli perushyvä, luoksetulo jopa parempi kuin yleensä. Stoppi oli aika nopea ja F tuli melkein sivulle asti itse. :) Tämän jälkeen otettiin stoppeja vielä erikseen, takapalkalla ja ilman. Takapalkka meinasi taas hidastaa vauhtia eteenpäin, mutta vaadin jälleen kunnon vauhdin ennen stoppausta.

Seuraavaksi seisominen ja kaukot putkeen. Liikkeestä seis ei ollut ihan yhtä napakka kuin normaalisti. :/ Kaukoissa tuli taas pientä ryömimistä eteenpäin vikassa maahanmenossa. Höh. :( Otettiin pysähdyksiä tämän jälkeen erikseen, samoin kaukojen vaihtoja. Taas meinasi aina nousta itse maasta istumaan, aijai! Mutta kai se on hyvä, että pääsee treeneissä puuttumaan siihen.

Nouto oli aivan superinnokas ja hieno! Jes, kiva että F on vihdoin innostunut siitä vähän enemmän. :) Lähti kapulalle innokkaana ja toi sen sivulle asti, jeeee! Sen jälkeen annoin taas pari kertaa kapulan sille suuhun ja pyysin sivulle sen kanssa. Hyvin teki. :)

Hypyssä ei mitään valittamista, tein taas namualustalla, ensi kokonaisena liikkeeenä ja sitten vielä pari kertaa niin, että heitin lelun hypystä. Olipa hyvät treenit tänään! :)

Lopuksi F sai vähän agiliidelläkin. Tehtiin mm. kontakteja, käännöksiä ja leikkauksia keppien alussa ja lopussa. F oli hieno pieni. :) Vitsi että treenaaminen on taas kivaa! Tällaista inspistä olen odottanutkin koko talven ja ehkä kauemminkin. Kesä sen taitaa tehdä! :)

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Turbohiiri aksaa ja tokoa kultakalan tyyliin

Hämmentävä otsikko kertoo siis tämänpäiväisistä treeneistä. Ensin ryhmän agitreenit, niiden päätteeksi Fisun kanssa tokoa.
Turbohiiri oli siis Maisa tänään treeneissä. Sillä oli ihan supervauhti päällä! Meidän eka yritys meni ihan plörinäksi siitä syystä, että olin itse auttamatta myöhässä, kun M meni jo. Seuraavilla yrityksillä sain tsempata ihan tosissaan, että pysyin sen vauhdissa.  Olipa hauskaa. :D

Fisukin teki ihan kivaa ratapätkää. Revittiin aina lelua väleissä ja tehtiin vähän lyhyempiä pätkiä, joten dieselkin riitti ihan kivasti loppuun asti. Ei hyytynyt missään vaiheessa. :)

Sitten niihin tokoihin.
Aloitin ottamalla seuraamisen ja maahanmenon putkeen "kokeenomaisesti" ilman palkkaa välissä (tämä tuleekin olemaan seuraavien treenien teema). Palkattomuus ei nyt tuntunut pahemmin haittaavan Fisua, vaan teki molemmat oikein kivasti ja jatkoi seuraavaan liikkeeseen hyvällä mielellä.

Tämän jälkeen otin seuraamista erikseen lyhyemmissä pätkissä. Häiriötä oli aika hyvin, samalla ja viereisellä kentälle agiliitäjiä ja haukkuvie koiria. Välillä herpaantuikin kontakti, joten pääsin huomauttamaan siitä ja heti tsemppasi. Otin ihan liikkeellelähtöjä, joista palkka hyvän kontaktin jälkeen. Josko näillä saataisiin vähän parannusta kokeessa ilmenneeseen laiskaan liikkeellelähtöön.

Seuraavaksi luoksetulo. Tehtiin kerran ihan kokonaisena liikkeenä, sen lisäksi pelkkiä stoppeja takapalkalla ja ilman. Lopuksi treenailin sivulletuloa lähietäisyydeltä eri kulmista. Takapalkalla meinasi lähteä hitaasti liikkeelle, mutta annoin "tule"-käskyn uudelleen ja pysäytyskäskyn vasta kun vauhtia oli hyvin. Ihan hyviä stoppeja Fisu teki.

Sitten ajattelin tehdä seisomisen ja kaukot putkeen ilman palkkaa välissä. Seisominen oli hieno. Kaukoissa sitten olikin vähän enemmän ongelmaa. Ensin F meinasi taas alkaa ennakoida istumista. Oli pakko puuttua siihen ja käskeä uudelleen maahan. Sitten se meinasi maahanmenoissa ruveta oudosti ryömimään mua kohti. Voi elämä, mitähän tästäkin tulee. No, otettiin sitten erikseen ihan vaihtoja ja maassa pysymistä, nyt meinasi koko ajan nousta istumaan. :( Palkkasin sitten pelkästä maassa pysymisestä ihan lyhyellä etäisyydellä. Täytyy toivoa, ettei se ota tavaksi ennakointia ja etenemistä...

Nouto sentään oli hyvä. :) Lähti reippaana ekalla käskyllä kapulalle, jee. Kehuin siitä ja toi myös hyvin luo, autoin vain vähäisen sivulletulossa. Sen jälkeen otettiin vielä erikseen kapulan kanssa sivulletuloa, saatiin ihan hyvin toistoja.

Lopuksi hyppyä. Vein etukäteen Fisun näkemättä namualusta esteen taa. Hyppäsi sopivasti vähän eteenpäin ja lätkälle kun huomasi sen, ei siis kääntynyt ihan heti ympäri hypyn jälkeen. :) Palkkasin istumisesta, kutsuin luo ja palkkasin vauhdista. Sitten otettiin vielä erikseen luoksetulo hypyn takaa. Lopuksi heitin lelun palkaksi hyvästä hypystä. Kyllä se Fisu paljon jo osaa. :)

Nyt kiinnitin huomiota omaan liikkumiseen erityisesti kaukojen käskyissä ja hypyllä, etten nojaile koko keholla käskyjen yhteydessä. Täytyy oppia pois omista tavoista...

Hyvä mieli jäi tokoista kuitenkin, Fisulla oli tosi kiva ja innokas asenne tänään. :)






sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Fisulle AVO3

Tänään korkattiin tokon AVO-luokka Fisun kanssa. Vuoden treenitauko takana ja nyt toukokuun ajan ollaan treenailtu aktiivisemmin. Se on näemmä pakko ilmoittautua kokeeseen, jotta saa aikaiseksi. ;)

Koe oli Herttoniemessä hiekkakentällä. Meidän luokka oli puolilta päivin, eli mukavaan aikaan. Aamulla paistoi aurinko, mutta kisapaikalla olikin melko tuulista ja koleaa, ehti alka sataakin ennen meidän vuoroa, mutta onneksi sade taukosi kun suoritimme.

Paikallaolo tehtiin kahdessa ryhmässä, me oltiin myöhemmässä. Juoksutarkastus tuli Fisulle (ja mulle) vhän yllättäen ja se tuntui ottavan siitä vähän itseensä. Sen jälkeen se vähän kyttäili meidän jälkeistä koirakkoa ja tuntui olevan varuillaan. Ehkä siksi ei ollut ihan skarppina ja meni maahan vasta toisella käskyllä. Tätä ei tuomari kuitenkaan huomannut, meidän onneksi. F pysyi hienosti ja vaikutti ihan rauhalliselta. Vinosta asennosta rokotettiin 1 piste, joten arvosana 9.

Meidän vuoro yksilöliikkeissä oli luokan toiseksi viimeisenä, joten odottelua oli melko pitkään ennen kuin päästiin kehään. F oli ihan rentona, taisi vähän tylsistyäkin välillä. Odotellessa otin pari luoksetulon stoppia takapalkalla, oli ihan pakko, koska mulla oli pahasti fiilis, ettei F tule pysähtymään. Ehkä kannatti. :)
Juuri ennen meidän vuoroa "lämmiteltiin" hölköttelemällä edestakaisin, F meinasi kuumua haukkumaankin, varmaan yhdisti agin lämppäämisiin. :) Kehään mennessä se vaikutti ihan iloiselta ja innokkaalta.

Seuraaminen meni mun mielestä tosi hyvin. F pysyi hyvällä paikalla ja oli hyvin kuulolla. Pisteet 9. Seuraamisen jälkeen F oli selvästi ihmeissään kun ei saanutkaan palkkaa. Varmaankin vaikutti vireeseen myöhemmissä liikkeissä.

Liikkeestä maahan oli muuten hyvä, mutta alussa F lähti jotenkin laiskasti mukaan seuraamiseen (kuten tapahtui kaikissa myöhemmissä liikkeissä. Muuten hyvä, pisteet 9.  Sitten alkoivatkin ongelmat. :D

Luoksetulossa otin epähuomiossa toisella jalalla askeleen eteenpäin samalla kun annoin käsimerkin stopille. Pysähtyminen oli vähän hidas, mutta pysähtyi kokonaan kuitenkin, eli F oli ihan hyvä. Taisin jotain liikkua vielä liikkeen lopussa kun F ei tullut kunnolla sivulle ja käskin sitä korjaamaan. Onnistuin siis nollaamaan liikkeen itse, 0.

Liikkeestä seis onnistui hyvin. Alussa F lähti taas huonosti mukaan seuruuseen, mutta skarppasi parin askeleen jälkeen. Ei mennyt pisteitä kuitenkaan, tästä 10. :)

Noudossa jouduin antamaan toisen käskyn, jotta lähti kapulalle. Höh. :( Sama ongelma kuin treeneissäkin... Sen lisäksi palautus oli vino. Mutta yritti sivulle kuitenkin, eli jotain vihiä Fisulla sentään oli, että miten piti tehdä. Pisteet 6.

Kaukot oli mun mielestä muuten tosi hyvät, mutta toisen istumisen F ennakoi juuri ennen mun käskyä. Ei muuta valitettavaa, mutta pisteitä tuli 6. Onneksi ei jäänyt vammaamaan maahanmenoissa, kuten viimeisissä treeneissä.

Hyppy meni mun silmissä oikein hyvin. Istui heti käskystä ja hyppäsi reippaasti takaisin, mutta tuomarin mielestä mun käskyissä oli liikaa kehon apua mukana. Kuulemma nojasin "hyppy"-käskyssä eteenpäin ja "tule":n kohdalla taaksepäin. Hyvin mahdollista. Pisteet 7.

Kokonaisvaikutelma 9. Tuomari Timo Pussinen kommentoi, että koira teki hyvin, mutta mun pitäisi olla vähän parempi. :D Jooh, itse siis sabotoin Fisun suorituksia minkä kerkesin.

Yhteispisteitä kertyi 136, eli kolmostuloksen verran.

Sinänsä harmittaa, että F teki kyllä hyvin ja osasi paljon. Nyt ei kuitenkaan ollut meidän päivä. Koiran suoritukseen olen siis hirmuisen tyytyväinen. Ainoastaan pientä skarppiutta pitäisi olla lisää. Esim. liikkeellelähdöissä se myöhästyi kaikissa, ei ollut jotenkin yhtään kuulolla, vaan ihan poissaoleva. Välillä yritin ennen liikettä saada sen huomiota paremmin, mutta en saanut sitä katsomaan muhun, se vain toljotti eteenpäin. :/ Varmasti kisatilanteen ja palkattomuuden vaikutusta. Täytyy toivoa, ettei taas seuraavissa kokeissa tilanne vain pahene, kuten kävi ALO:ssa. :( Jäi sellainen olo, että tekee mieli mennä uudestaankin, mutta toivotaan että koira jaksaa kokeilla uudelleenkin. Katsotaan!

Mutta eipä se AVO mikään hirveän vaikea juttu ole. Kyllä me varmasti ykköstulokseenkin pystyttäisiin. Nyt suurimmat ongelmat on perusasennot liikkeiden (luoksetulo, nouto, hyppy) lopuissa. En ymmärrä, miksi se on niin vaikeaa. Niitä täytyy siis nyt tosissaan treenata! Sen lisäksi luoksetulon stopista pitäisi saada jämäkämpi ja kaukojen paineistumisia välttää. Tällä suunnitelmalla kohti seuraavia treenejä. :)

(Kuvat Tiian ottamia parin viikon takaisista treeneistä.)

lauantai 25. toukokuuta 2013

Viime päivien treenit

Keskiviikkona kastuttiin likomäriksi matkoilla agitreeneihin ja takaisin. Sade laantui treenien aikana kuitenkin sen verran, että päästiin ulkokentälle kertaamaan Fisun kanssa tokohyppy ja nouto.

Agitreeneissä onnistuin möhlimään Maisan kanssa ihan kaikessa, ei vain sujunut. Olin myöhässä, en ennakoinut, Maisa raukka yritti pärjätä mun huonon ohjauksen kanssa. Fisun kanssa sujui sentään vähän paremmin ja sen kanssa saatiinkin hyviä pätkiä! Fisulla oli kamalasti intoa ja tyyppi irtosi hienosti! :)

Tokojuttuja ollaan tehty harva se päivä. Lenkeillä ollaan kertailtu luoksetulon stoppeja. Tajusin, että olen treenannut ihan liian lyhyellä välimatkalla - pitkällä matkalla toimii tosi huonosti :/ No, eipä tälle ehdi oikein mitään enää tekemään. Tuskin tulee kokeessa pisteitä, sen verran valuu...

Kaukoihin on tullut välillä jotain ihme paineistumista. Jossain vaiheessa F saattaa vain päättää ettei millään enää voi käydä maahan. Siis ihan oikeasti? Tosi kummaa. No, ei auta kuin toivoa parasta, että kokeessa se suostuisikin vaihdot tekemään. Aika epävarma fiilis tästä. Ehkä otetaan olohuonekaukot vielä tänään illalla.

Nouto on parantunut, varmaankin kevyempi kapula oli ratkaisevä tekijä tässä. :) Olen myös ottanut välillä hetsattuja lähetyksiä kapulalle ilman perusasentoa alussa. Tänään tehtiin vain yksi tällainen toisto, ja koska palautuskin oli iloinen ja melkein oikeaan paikkaan, niin en toistanut enää enempää.

Jäävät on nyt onnistuneet aina. Todella toivon, että ne osataan myös kokeessa.

Paikallaoloja ollaan tehty aika vähän, mutta viime kerrat se on pysynyt hyvin. Olen panostanut lyhyempiin pätkiin ja hyvään palkkaan. :)

Hyppyä tehtiin tänään hallilla. Muovilätkän kanssa se on hypännyt kivasti pidemmälle, mutta voi olla että ilman alustaa se kääntyy heti esteen jälkeen. No, sitten kääntyy. Takaisinpäin on nyt hypännyt paremmin, mutta sivulletulo on edelleen vähän heikkoa. Kymppiä ei siis tästä(kään) odoteta... :D

Huomenna on siis meidän eka AVO-koe, peukut pystyssä! :)
Mulla on ihan hyvä fiilis huomisesta, tiedän mitä F osaa ja mitä ei. Ei oikeastaan jännitä (ainakaan vielä), mennään kokeilemaan miten koira toimii kokeessa pitkästä aikaa ja mikä on meidän tämänhetkinen osaaminen. Sen verran tokokärpänen on päässyt puraisemaan, että on mulla jo seuraavakin koe katsottuna. ;) No, jatkoa täytyy miettiä huomisen jälkeen lisää.

tiistai 21. toukokuuta 2013

Hyvä treeni, parempi mieli

Tänään käytiin taas Espoon suunnalla treenailemassa pienellä porukalla. Paikalla pari aussieta, kultsu ja Tiia Ruutin kanssa. Olin ekana paikalla, joten aloitin Fisun kanssa kaksin. Muutenkin puuhailtiin aika pitkälti itseksemme, paikallaolot otettiin ryhmässä. Ruohokenttä olikin hyvää vaihtelua hiekalla treenaamiseen. Liikkeiden välissä olisi F halunnut kovasti nuuskutella, mutta liikkeiden aikana onneksi ei.

Seuraaminen oli Fisun perushyvää. Käännökset tuntui ihan napakoilta.
Liikkeestä maahan oikein hyvä. Uskoisin, että olen itse oppinut kävelemään hidastamatta käskyn kohdalla. :)

Luoksetuloja tehtiin useassa osassa. Alkuun stoppi ilman takapalkkaa tai mitään, vähän valui pelkällä käsimerkillä. :( Takapalkalla kuitenkin toimi tosi hyvin! Pari kertaa otin myös stopin ja siitä sivulletulon. Keskisn mahdollisesti keinon, jolla saisin jotain tolkkua Fisun sivulletuloon (=sivulletulemattomuuteen). Tein nyt niin, että aina kun kutsuin sen luoksetulokäskyllä sivulle, lähdin itse kääntymään vasemmalle niin, että Fisun todella piti hakea paikkansa sivulta. Saatoin pyöriä ympärikin, eli vähän samalla meiningillä kuin vas. käännöstä/takapään käyttöä treenatessa. Tuntui sytyttävän jotain kelloja toisen päässä, jospa saataisiin sivulletuloja edes aavistuksen paremmiksi. Samaa kokeilin myös noutojen kanssa ja tuntui auttavan! Kerran F palauttikin kapulan melkein perusasentoon ilman apuja, jee! :) Ihan treenin lopuksi otin vauhtiluoksetulon ilman pysäytyksiä ja F sai lelun palkaksi. Vauhti oli hyvä!

Liikkeestä seis toimi ihan normaalisti, uskoisin, että jäävät on nyt jääneet Fisun mieleen (kop kop, kuitenkin niissä sitten kosahtaa :D).

Kaukoja otin myös pariinkin kertaan. Nyt ei ennakoinut kertaakaan, huh! Vaihtelin palkkaamisen kanssa, välillä kävin palkkaamassa heti ekan vaihdon jälkeen, välillä vasta useamman. Nyt toimi hyvin, ei jäänyt jumittamaan kumpaankaan asentoon.

Ja noutoa tosiaan tehtiin parissakin välissä. Ihan perus sivulletuonteja mun edestä (vasemmalle pyörien, haki paikkansa hyvin :)). Taaskin tuli ongelmaksi kapulalle lähteminen kun heitin sen. :( Ei mennyt ekalla käskyllä. Toisaalta F tuntui jotenkin hukkaavan kapulan eikä muka tajunnut missä se oli, kun kehotin uudestaan. Se ei tainnut kyllä näkyä ruohikosta, mutta hei oikeesti. Jos juuri heitin sen, niin eikai edes noin hölmöläinen unohda sitä siihen mennessä kun käsky tulee? Kuitenkin näki että heitin sen.. No, saatiin sentään jokunen onnistuminen ja ihan iloinen palautus. Mutta toi on kyllä nyt huono, jos se ottaa tavaksi olla lähtemättä ekan käskyn kohdalla.

Paikallaolo otettiin kahteenkin otteeseen. Ensin alo-aussien kanssa kaksin, itse menin piiloon. Hyvin pysyi Fiskars. :) Eikä mennyt viereisen ohjaajan käskystä maahan. Toisen kerran, Tiian saavuttua paikalle vähän myöhemmin, tehtiin evl-koirien seassa, Fisu maaten, muut istuen. Hyvin pysyi taas, jes.

Olipa hyvä käydä taas treenaamassa porukassa, vaikka lähinnä itseksemme tehtiinkin. Tulee silti jotenkin oltua skarpimpana itse, kun lähtee muka oikeasti treenaamaan, eikä vain puuhastele itsekseen. Jäipä tosi hyvä mieli. Fisu oli tosi iloisena, vaikka kotoota lähtiessä vaikutti tosi väsähtäneeltä päivän pitkän lenkin jälkeen. Mutta treeni-intoa riitti silti, mikä oli jees. :) Hyvä Fisuli!

maanantai 20. toukokuuta 2013

Hyvää & huonoa tokotreeniä

Viime päivinä ollaan tehty lyhyitä tokohetkiä silloin tällöin. Sunnuntaina illalla otettiin olohuonetokoa Fisun kanssa ja tuntui ettei mikään taas toiminut. Kapulaa se alkoi pureskella ihan tosi pahasti ja meinasin menettää oman kärsivällisyyteni koko juttuun. Kärsimätön ohjaaja ja pehmeä & ei-niin-välkky koira eivät ole ihan paras yhdistelmä. :/ Välillä vaan tuntuu, että Fisu ei vaan opi joitain juttuja, tai mä en vain osaa opettaa sitä. Jos luoksetulo on aina tehty niin, että lopussa koira istuu sivulle, niin miksei se vieläkään osaa tulla siihen sivulle ilman lisäkäskyä tai jotain apua? Kyllä voi olla vaikeaa.

No, tänään otettiin päivälenkillä pieni tokotuokio, mm. luoksetulon stoppeja ja kaukoja. Ne toimi ihan kivasti ja jäi heti parempi mieli. Aamulla Fisu sai puolet aamuruoastaan palkkana noutokapulan pidosta ja sivulle tuomisesta, heti sujui paremmin, kun itse olin jotenkin järkevämmässä mielentilassa. Fisu vain tarvitsee aikaa ja ymmärrystä ja hellää kehua. :D Mutta eipä se silti taida oppia noutoa sunnuntaihin mennessä. Siis siten, ettei mun tarvitsisi antaa lisäkäskyjä joka välissä. No, sitten ei opi..

Tänään käveltiin iltalenkki Purinalle tokoilemaan. Ja taas muistin vasta kotimatkalla, että paikallaolo unohtui. Fisu sai sitten jäädä makoilemaan metsänreunaan polulle, kun piilouduttiin hetkeksi Maisan kanssa puiden taa. :D Palkaksi liivin taskun pohjalta löytyneet pari namua. No, kai se näinkin käy. Vähän vaihtelevuutta treeniin!

Mutta itse treeniin.
Seuraamisessa oli vähän häröilyä. F aivasteli pariin kertaan, mitä lie turhaumaa. Juoksemisen jälkeen paikka levisi ihan täysin, piti vähän huomauttaa siitä. Häiriöitä saatiin ainakin tarpeeksi, kun viereisellä kentällä agiliitänyt villis tuli verkon taa haukkumaan ja kentän toisessa päädyssä oli muita tokoilijoita. Fisua ne ei pahemmin häirinneet, huomasi kyllä, mutta keskittyi silti. :)

Liikkeestä maahan oli hieno. :)

Luoksetulon stoppeja tehtiin sekä takapalkalla että ekaa kertaa lelua "valeheittämällä", mikä toimikin hyvin. Paljon rivakampi pysähdys kuin pelkällä käsimerkillä ilman lelua. Täytyypä tehdä näitä vielä. Luulen, että olen nyt päätymässä käsimerkkiin, tuntuu, että käsky ei toimi yhtä hyvin. Ei se ihan seinään pysähdy, mutta toivottavasti edes jotenkuten hyvin. Vauhtia saisi olla lisää, mutta mä en osaa sitä treenata lisää. Pysäyttely tekee kyllä Fisua selvästi epävarmemmaksi ja luoksetulo sivulle asti on vähän hidas. :( Jotain kai pitäisi miettiä tähän. Vauhtiluoksetuloja? Mutta silti se on niin eri tilanne sitten stopin jälkeen tulla luo, että ehkä pitäisikin sen jälkeen kutsua esim. lelulle. Tai jotain.

Liikkeestä seis oli varsin hyvä. Ainoastaan koiran taa kävellessä se ottikin muutaman askeleen ja meinasi liikkua johonkin. Tuota ei ole ennen tehnyt, mutta ehkä ihan hyvä että pääsin puuttumaan siihen. Muuten oikein hyvä.

Kaukoissa on  nyt ollut vähän jotain outoiluja. Alkoi ekaa kertaa ennakoimaan etenkin istumisesta maahanmenoa. :( Pöh. En haluaisi liikaa kieltääkään tai antaa siitä palautetta, koska F ei tunnu olevan kaukoista muutenkaan oikein innoissaan ja pelkään että se paineistuu. No, korjasin ja käskin takaisin istumaan. Kohta se ei sitten suostunutkaan nousemaan enää makuulta istumaan. Ei siis mitenkään. Jouduin menemään ihan sen luo antamaan käskyn, jotta sain sen ylös. Ihme juttuja. Kehuin paljon ja palkkasin ja otin vielä pari toistoa iloisemmalla äänensävyllä, teki nyt ok, mutta ei järin iloisena. En tiedä, mikä sitä nyt tuossa ahdistaa. Raukka hölmö pieni..

Ja siihen noutoon. Sain vihdoin hankittua uuden, pienemmän kapulan, mikä tuntui olevan Fisulle vähemmän epämieluisa. Taaskaan ei lähtenyt ekalla käskyllä kapulalle, miksi!? :( Äh. Tokalla lähti kuitenkin ihan innokkaana ja toikin hyvin. Ja lisäkäskyllä sivulle. Tein pari kertaa taas erillisiä sivulletuonteja ihan mun edestä, ihan hyvin osaa nyt istua sivulle kapula suussa. Mutta vaatii lisäkäskyn. En osaa opettaa niistä pois, minkäs teet. Mutta ei kai siinä. Katsotaan monenko metrin päähän se kapulan tuo kokeessa.

Lopuksi käytiin tekemässä hyppy pari kertaa. Vein namualustan, johon palkka ekalla kerralla. Hyppäsi nyt hyvin eteenpäin ja meni lätkälle suoraan. Loput kerrat meni lätkälle, vaikkei siellä ollutkaan enää palkkaa. :) Täytyy tehdä näitä vielä. Käskin aina istumaan esteen takana, välillä kävin palkkaamassa istumisesta, välillä kutsuin suoraan takaisin. Vähän se tuntuu olevan epävarma hyppäämään takaisin, mistä lie johtuu. Ei se sieltäkään osaa suoraan sivulle tulla, vaan tarttee samat avut ja lisäkäskyt kuin luoksetulossa & noudossa. Ei hyvä. Näistä saadaan kyllä raapimalla raapia pisteitä kasaan.... No, minkäs teet. Ei se alossakaan koskaan osannut oikeasti tulla sivulle, mutta jossain kokeessa tuli niin vauhdilla, että taisi tehdä vahingossa sivulletulon. :D Hah, toivotaan samaa jatkossa!

Noo, muuten ihan ok ja ihan hyvä mieli jäi treeneistä. Tietyt jutut se osaa, tiettyjä ei. Mutta ehkä me käydään kokeessa katsomassa, miten käy ja mitkä jutut ei ainakaan vielä toimi. Kyllähän se varmaan sekoittaa koiran päätä, mutta en kai mä tota koiraa voi lopullisesti pilata ja "tokopilaantuminen" nyt ei muutenkaan kai meidän maailmaa kaataisi, kun tuskin kauheasti tullaan siinä kisaamaan muutenkaan. Tosin, ehkä kohta meidän kisalajit alkaa olla aika lailla eliminoitu. Sitten ei auta kuin tyytyä pelkkään metsälenkkeilyyn.

Huomenna saadaan onneksi treeniseuraa, ehkä se auttaa taas vähän eteenpäin.

torstai 16. toukokuuta 2013

Agia & tokoa

Parempi järjestys: ensin agi, sitten toko Toisin kuin viikko sitten, jolloin pilasin agitreenit tokoilemalla ensin..

Tehtiin lyhyehköä rataa, jossa oli pari suoraa putkea (sai juosta!) ja hyppyneliö, jossa päästiin vertailemaan valssin/takaaleikkauksen toimivuutta. Fisun kanssa koko juttu meinasi mennä nauramiseksi ennen kuin päästiin edes ekalle hypylle. F oli bongannut kentän laidalle hylätyn kanavinkulelun ja spurttasikin sen luo lähtökäskyn saatuaan, eikä suinkaan mun kanssa radalle, hahah. :D No, ei muuta kuin kana taskuun ja sen kanssa sitten treenattiinkin loppuaika.

Fisulla oli tosi kivasti vauhtia, jopa niin paljon, että se vähän törmäili keppeihin ja taisi vähän säikähtää. Seuraavalla kerralla se jättikin yhden keppivälin välistä, höh! En itse edes huomannut tätä, joten jäi korjaamatta, ei hyvä. No, sen jälkeen teki ok, mutta normaalia hitaammin. Valssi hyppyneliön keskellä ei toiminut erityisen hyvin, mutta takaaleikkauskin sitä hidastaa kyllä. Valitse sitten kahdesta huonosta vähemmän huono.. Maisan kanssa päädyin tekemään vekkejä mieluummin kuin ennakoivia valsseja, alan pikkuhiljaa luopua toivosta että sitä saisi kääntymään. Se ei vain suostu, hyppää vaan suoraan. Ärsyttävän itsepäinen treenattava.

Toisen radan juttuna oli putkijarrutus. Mehän ei olla niitä koskaan harrastettu, joten Maisa ampuikin suoraan putkesta seuraavalle hypylle, minne, ylläri ylläri, ei pitänyt mennä. No, omaa vauhtia hidastamalla sain sen kääntymään putken jälkeen, mutta siinä vaiheessahan koira jo tiesi, ettei pidä mennä suoraan. Ehkä Fisulle voisikin jonkunlaisen putkijarrutuksen opettaa. Fisun kanssa onnistui kyllä heti alkuun paremmin kuin Maisan kanssa. En itse spurtannut vauhtiin, vaan pysyin suhtkoht paikallani putkelle lähettäessä, joten F kääntyi sieltä aika kivasti pois. Loppurata oli melko suoraa juoksemista, Fisulle kiva. :)

Lopuksi tokoja.

Seuraamista vähän pidemmissä pätkissä, lopuksi erityisesti käännöksiä tiheämmin palkaten. Ei valittamista.

Jäävät oli tosi hienot, vihjesana näköjään toimii tosi hyvin!

Luoksetulon stoppeja takapalkalla, hyvin pysähtyi. Tein ensin pelkällä käskyllä, sitten käsimerkillä. Käsimerkki toimi paremmin, mutta syynä voi olla sekin, että koira jo tiesi mitä tuleman pitää.. Jatketaan kokeiluja.

Hyppyä namualustalla. F ei huomannut lätkää, joten hyppäsi taas just esteen yli ja jäi ihan liian lähelle, höh. :( Käskin sen siitä lätkälle, sitten vasta tajusi että hei palkkaa! Myöhemmät toimi paremmin. Takaisin päin se hyppäsi jotenkin tosi varovasti. Ei vissiin oikein vielä tajua, että sieltä pitäisi tulla luo, jäi  jotenkin arpomaan että hyppääkö vai ei. Otin sitten pari toistoa niin, että kutsuin ja kehuin heti kun se oli jo tulossa ja palkkasin suoraan. Äh, miten vaikeita voi yksinkertaiset jutut olla. Enkä edelleenkään usko, että se tulee oppimaan tulemaan suoraan sivulle yhdellä käskyllä. Ei voi tajuta.

Noutoa liian isolla kapulalla. Ihan hyvin teki silti, tosin ekalla kerralla lähti vasta toisella käskyllä kapulalle. :/ Muuten ihan ok, tosin vaatii vielä useamman "sivu"-käskyn, jottei jää vain johonkin lähietäisyydelle ihmettelemään kapulansa kanssa.

Muistin vasta kotimatkalla, että unohdin taaskin tehdä paikallaoloa. Jäätiin sitten futiskentän laidalle ottamaan pieni paikkamakuu. Sopivasti häiriöitä pelaavista lapsista ja kentän vieressä oli sopiva metallihökkeli, jonka taa pääsin piiloon. Pidin aika lyhyen aikaa, mutta ainakin pysyi maassa ja pääsin taas syöttämään loput namut tästä. Hyvä hyvä. :)

Kaukoja unohtui tehdä, ensi kerralla sitten.

Olen mä nyt muutamille uskaltanutkin kertoa meidän tulevasta kokeesta, ehkä me sinne vielä mennäänkin. Tai sitten ei. ;) Saa nähdä.

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Tokotreeniseuraa

Eilen nähtiin pitkästä aikaa bc-Ruutia, jonka Fisu on tuntenut pennusta asti. Kaverukset ovat syntyneet samana päivänä. :)

Treenattiin yhdessä tokoa Kilossa hiekkakentällä. Olikin hyvä saada treeniseuraa ja tehdä liikkeitä myös ohjattuna sekä häiriökoiran kanssa.

Aloitettiin paikallaololla: Fisu maaten, Ruuti istuen. Mentiin Tiian kanssa piiloon lautaseinän taa. En ollut edes treenannut pitkään aikaan paikallaoloa, ajattelin, että se on Fisun varmoja liikkeitä.... No, eipä näköjään ollut. Jossain välissä kurkkasin hitusen seinän takaa ja silloin F oli vielä maassa, mutta n. kahden minuutin kohdalla kurja oli noussut istumaan. Höh! Kävin käskemässä maahan, palasin piiloon ja palkkasin nyt lyhyemmästä pysymisestä. Lisää treenattavaa siis.

Ruuti sai treenata ensin, laitoin Fisun tolppaan odottamaan.
Ruutin jälkeen aloitettiin seuraamisella Tiian käskyttämänä. Tein koko pätkän välillä palkkaamatta ja lopuksi F sai namupurkin mun taskusta. Muuten oli ihan siistiä seuraamista, mutta alussa F ei huomannut yhtä pysähdystä, kun katse oli herpaantunut muualle. Loppu sujui hyvin.

Seuraavaksi liikkeestä maahan, sekin käskytettynä. En ottanut harjoitusmaahanmenoja ennen liikettä, ajattelin kokeilla ihan suoraan, pelkästään vihjesanalla ennen liikettä. Ja Fisuhan osasi! :) Itse kuulemma hidastin vähäsen käskyn kohdalla, täytyy kiinnittää omaan liikkeeseen huomiota.

Sitten treenailtiin luoksetulon stoppeja takapalkalla. Jätin namualustan Fisun nähden sen taa. Alkuun annoin käskyn ja käsimerkin, sen jälkeen kokeilin erikseen kumpaakin. En huomannut eroa, kumpi toimisi paremmin, F pysähtyi kyllä hyvin molemmilla. Täytyy jatkaa kokeilua ja miettiä kumpaan päädytään.

Lopuksi liikkeestä seis. Luoksetulon stopit kivasti muistissa Fisu pysähtyi oikein hienosti. :)
Fisulle tauko ja Ruutin vuoro.

Tauon jälkeen tehtiin kaukoja. Tiia seisoi Fisun takana tuomarin roolissa ja liikutteli käsiään, ei näyttänyt Fisua haittaavan. Mun täytyy opetella laskemaan sekunteja treenissä! Käskyjen välit oli ihan mitä sattuu. Yhden istumisen Fisu ennakoi, hyi. Muuten hyvin, vaihtoi asentoa aina ekalla käskyllä.

Sitten noutoa. Lainasin Ruutin kapulaa, mikä on meidän omaa vähän pienempi. Tuntui olevan Fisulle miellyttävämpi, joten täytyy syt hankkia itsellekin sellainen! Ensin nouto liikkeenä, onnistui yllättävän hyvin. :) Vähän se tarvitsee vielä apuja sivulle tuloon, mutta parin toiston jälkeen tartti enää yhden "sivu"-käskyn. Piti kapulaa aina hyvin kunnes otin sen pois. Lopuksi otin muutaman toiston ihan niin, että annoin Fisulle kapulan suuhun ja pyysin sivulle. Näitä voitaisiin tehdä lisää.

Lopuksi pieniä seuraamispätkiä, F oli hieno. Tosin meinasi alkaa jotenkin hassusti ennakoimaan kaikkia pysähdyksiä vas. käännöksiksi, mutta se taisi olla jokin hetkellinen kummallisuus.

Kotiin päästyä otin vielä pihassa lyhyen paikkamakuun menemällä piiloon ja syötin loput treeninamit siitä palkaksi. Hyvin pysyi. :)

Tiian ottamia kuvia:
Ps. Aivan ihana tuo vika kuva. Fisu on niin pentumainen oma itsensä siinä. Mun vauveli < 3.

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Motivointikoulutuksessa + tokoja

Sain Fisulle varapaikan lauantaiseen Vappu Alatalon motivointikoulutukseen. Aamulla oli keskusteluosuus ilman koiria, mistä tuli ihan hyviä ajatuksia vastaan mm. palkkaamisesta, nameista/leluista ja niiden välillä vaihtamisesta ja noutoonkin sain uusia ajatuksia, vaikka lähinnä agista oli puhe.

Fisun vuoro oli iltapäivällä, aikataulu oli sen verran ajoissa, että meidän vuoro tulikin heti kun olin ehtinyt koirat pissalenkittää ja olin laittanut ne autoon ajatuksena, että ehdin seurailla muiden treenejä ennen omaa vuoroa. No, eipä se haitannutkaan. Kerroin ensin meidän "ongelmista", mun tuskailusta vireen säilyttämisestä, koiran innon lopahtamisesta, huonosta toistojen kestämisestä ym. Aloitettiin sitten pienellä helpolla rarapätkällä. Huomattiin heti uusi ongelma, josta en ollutkaan muistanut mainita, Fisun hidas kääntyminen.. Vappu oli sitä mieltä, että F vaikuttaa jotenkin siltä, että käännökset olisi sille jollain tavalla hankalia. Ei välttämättä niin, että se olisi kipeä tms., mutta että jotenkin se ei ole sille luonnollisen näköistä. Hmm. Totta kyllä on, että ei se nopeasti käänny, syitä en ole sen enempää koskaan pohtinut, kun ei se usein tee monia muitakaan asioita nopeasti. Ehkä olisi kuitenkin syytä pohtia tätä vähän lisää.

Otettiin sitten käännöstreeniä pienissä pätkissä, lentävillä lähdöillä. Fisullahan vire laskee huomattavasti jo siinä, kun virittelyn jälkeen käsken sen istumaan odottamaan lähtöä. Ehkäpä pitäisi alkaa harrastaa lentäviä lähtöjä enemmänkin. Toisaalta, niiden myötä tuli taas esiin uusi ongelma: hampailu. Otettiin kaikki treenipätkät niin, että ensin leikittiin lelulla, sitten lelu pois, koira nenä kohti menosuuntaa ja sitten liikkeelle. Outo ja uusi huomio oli se, että joka kerta kun F lähti esteelle, se meinasi napata mua käteen ennen lähtöä. Ja sitten kun se lähti menemään, se ei edes ollut erityisen kuumana tai vauhdikas. Eli jotenkin se kuumui, mutta se kohdistui muhun, eikä eteenpäin menemiseen. Täytyypä alkaa siis todella kiinnittää huomiota tuohon hampaiden käyttöön. :/ Olen antanut sen vähän härkkiä mua leikillään, kun esim. leikitän sitä lelulla ennen radalle lähtöä, mutta koskaan en ole tainnut edes oikeita naarmuja saada. Mutta nyt lentävien lähtöjen kohdalla, kun pidin Fisua pannasta kiinni ennen menoluvan antamista, se tuntui kuumuvan niin, että meinasi oikeasti napata muhun kiinni. Ja tosiaan, vähän typerää, että sen kuumuminen kohdistuu mun napsimiseen, eikä radalle vauhdilla lähtöön. Ei sen ihan näin pitäisi mennä. Tuli taas vähän sellainen fiilis, että kun yhtä ongelmaa aletaan työstää, niin jostain tulee taas ihan uusi ongelma esiin. Mutta niinhän se tuppaa menemään.

Tehtiin siis ihan yksittäisiä hyppyjä käännöstreeninä. Ihan hyvä joo, mutta ei nyt kuitenkaan päästy ihan kiinni niihin asioihin, joihin olisin halunnut apua. Toisaalta oli hyvä, että Fisulta ei puhti loppunut missään vaiheessa, joten siinä mielessä lyhyet pätkät on tietysti tosi kannattava juttu. Mutta kuitenkaan kolmosluokan koiran kanssa ei aina voida treenata vain parin esteen pätkiä, mun mielestä. Mutta vähän jotain uutta ajateltavaa sain ja uusia työstettäviä ongelmia, jes.

Agin jälkeen siirryttiin ulkokentälle tokoilemaan.

Kerrattiin jääviä, seuruuta, hyppyä ja nouto kerran. Jäävät toimi nyt hyvin. Hypyllä pidin namualustaa, jotta hyppäisi tarpeeksi pitkälle. Myös lelulla toimi ihan kivasti.
Luoksetulon stoppeja siivekkeen kiertämisen kautta. Vielä pohdin, päädynkö käsimerkkiin vai sanalliseen käskyyn. No, ehtii sitä miettiä.

Olen yrittänyt lenkeillä välillä kutsua luoksetulotyyliin sivulle ja välillä tehnyt stoppauksia ja kaukojakin. Toko on siitä kiva, että treenata voi koska vaan ja pienissä erissä. Jatketaan treeniä. :)

torstai 9. toukokuuta 2013

Tokoa agin kustannuksella

En taas miettinyt asiaa ihan loppuun asti, kun päätin keskiviikona agitreeneissä tehdä Fisun kanssa tokoa ennen meidän vuoroa radalla. Ja tokon jälkeen treenasin vielä erikseen kontakteja, jotta koiran treeni-into olisi varmasti loppu radalle päästessä... Huoh. Radalla päästiinkin sitten hädin tuskin yksi este hyvällä tsempillä ja toisen hypyn käännös oli jo Fisulle liikaa. Voi sanonko mikä, kun ärsyttää, että koirasta loppuu polttoaine niin lyhyeen.... Fisuun ei vain saanut millään enää intoa radalla ja se jotenkin paineistui kaikista käännöksistä, joissa jouduin kääntymään koiraa kohti. Ihme juttuja. No, eipä montaa yritystä otettukaan, loppuun tein vain vauhtisuoran ja jätettiin siihen. Höh.

No, Maisan kanssa sentään pääsin tekemään rataa ihan kunnolla. Sillä ei puhti lopu koskaan. :) Paljon tiukkoja käännöksiä hypyillä, jotka eivät ole koskaan olleet Maisan vahvuus, mutta ihan hyvin saatiin toimimaan. Vastakäännös toimii sille aika kivasti, kun taas valssit tai niistot oikein ei. Meinasi mennä hermo, kun tyyppi ei voi hypätä kääntyen. Aina pitää hypätä suoraan ja voimalla. Vekkauksella sentään sain sen hyppäämään paremmassa linjassa riman yli, mutta on se Maisalle vaikeaa. :/ Toisaalta sen rakenne ei vain taida antaa oikein myöten siihen, että se kääntyisi ns. riman päällä. Ei voi mitään.

Mutta ne Fisun tokot sentään meni hyvin!

Jääviä kertailtiin nyt vähän paremmalla valmistelulla. Muistuttelin virittelysanoilla ennen liikettä, että mitä ollaan tekemässä. Maahanmenoja otettiin myös ensin erillisinä ilman seuraamista. Sen jälkeen toimi nyt kivasti, ja saatiin hyviä onnistumisia. :) Myös liikkeestä seis toimi hyvin. Palasin kai ekaa kertaa koiran ohi sen taa, ei haitannut Fisua. Perusasentoja en yleensä koskaan ota liikkeen lopuksi, vaikkei F mikään paha olekaan ennakoimaan asioita.

Luoksetuloa tehtiin siivekkeen kiertämisen kautta. Nyt F taisi kerran melkeinpä tulla sivulle asti ilman lisäapua, jes ;) Otettiin myös pysäytyksiä erillisinä, ensin sanallinen käsky yhdistettynä käsimerkkiin, sitten pelkällä merkillä, ihan hyvin tuntuu oppineen jo parilla toistolla. Taidan päätyä käsimerkin käyttöön. En oikein tiedä, miten luoksetuloa kannattaisi treenata, kun ei mulla mitään teoriatietoja tokon suhteen ole. Tehdä erikseen vauhdista pysäytyksiä, vai yhdistää välillä koko luoksetuloliikkeeseen? Tuskin aina pysäytyksillä ainakaan.... Täytyy yrittää treenata pysäytyksiä myös lenkin varrella ja muutenkin kuin vain treeneissä.

Noutoa otettiin pari toistoa. Nyt malttoi pitää kapulaa suussa aina kunnes otin sen ja kiitin. Parannusta taas viime kertaan siis. :) Haki ihan hyvin, vaikkei se mitenkään erityisen innokas ole. Ehkä täytyy vähän hetsailla sille lisää intoa kapulan hakemiseen. Käyttääkö kokeessa jokainen omaa kapulaa, vai onko siellä jotkut valmiiksi kuolatut noutovälineet? :-D

Kaukoja ei taidettu tehdä.

Hyppyä tehtiin nyt namualustan kanssa, jotta F menisi vähän pidemmälle, eikä stoppaisi suoraan esteen taa. Hyvin toimi, mutta epäilen, että auttaisi kamalasti silloin kun ei alustaa ole.. No, täytyy jatkaa näitä harjoituksia. Otettiin myös pari kertaa lelun kanssa, niin että lelu lensi esteen taa silloin, kun F jo hyppäsi. Pari kertaa otin myös luoksetulon esteen takaa, ja pari kertaa palkkasin istumisesta. Täytyy vissiin selvittää, miten tämä kokeessa menikään. Koiran varmaankin pitää pysähtyä ensin ja istua vasta käskystä?

Uskallan ehkä tunnustaa, että varasin Fisulle paikan kokeeseen kuun lopulla. :D Mutta kalenteriin en sitä vielä laita, koska voi hyvin olla että jätetään menemättä, jos ei meidän AVO ole vielä valmis silloin. Mutta jos tästä saisi vähän treenimotivaatiota... ;) Olen ehkä tyhmä, mutta täytyy itseään jollain tsempata. :P Katsotaan, miten treeni etenee ja mitä ehditään oppia tässä muutamien viikkojen aikana. Treeniseura siis kelpaa!

tiistai 7. toukokuuta 2013

Aurinkoa

Käytiin tänään taas ulkoilemassa vanhan kodin ympäristössä Espoo-Vantaa -akselilla. Ne pellot ja metsät... :)
Kerrankin muistin kameran mukaan, pari kuvaa lenkiltä (liikkuvien koirien kuvaaminen on vieläkin haastavaa...):












Ihan oikeat tokotreenit

Eilen olin oikein reipas ja kävelin pitkän päivän jälkeen vielä iltalenkin Purinalle treenaamaan tokoa. Siis tokoa! Eikä edes koskettu agiesteisiin. :D

Fisu sai tehdä käytännössä kaikki AVO:n liikkeet, ei nyt ehkä ihan kokonaisina, mutta ainakin avustettuna. :) Oikeastaan hypyn takia mentiin hallille asti, muuten paikkoja varmaan löytyisi lähempääkin. Hyppyä ei oltukaan pitkään aikaan tehty, eikä koskaan avo-tyyliin. Tein vähän vaihdellen, välillä koko liikeen, välillä palkka esteen taa istumisesta, välillä heittäen lelun esteen yli. Ongelmana oli, että ilman lelua tai valeheittoa F jäi tosi lähelle estettä sen taa. Helpompi olisi hypätä takaisin, jos olisi enemmän väliä esteeseen. Täytyy varmaan alkaa tehdä sitä lähettäen namualustalle.

Seuruuta tehtiin vähän normaalia pidemmissä pätkissä. Palkka oli mun liivin taskussa muovipurkissa. Fisu innostuu palkkapurkista tosi paljon, se menisi varmaan ihan lelunakin leikkiessä. Tämä tuntui olevan aika hyvä tapa, että näytin Fisulle, että palkka on purkissa mun taskussa. Hyvin seuraili vaikkei palkkaa tullut koko ajan.

Jäävistä seisominen toimi tällä kertaa paremmin. Jostain syystä liikkeestä maahan tuntui vaikealta. Tein sitten monia toistoja nopeasta maahanmenosta siten, että koira oli vähän missä sattuu. Sen jälkeen alkoi toimia paremmin.

Luoksetulo on vaikea. :/ Se ei meinaa vain millään oppia tulemaan suoraan sivulle. Sen verran sillä on mielessä, että johonkin vähän musta viistoon täytyy tulla, mutta että suoraan perusasentoon....ei. En tiedä, sadaanko tätä koskaan toimimaan. Enkä ymmärrä, miksi se on niin vaikea. Oikeastaan aina joudun antamaan sivu käskyn erikseen.

Kaukot toimii ihan ok. Välillä maahanmeno oli vaikea, F meinasi aina tulla eteenpäin, mutta nyt sekin on parantunut eri keinojen avulla. :)

Noutokin kuuluu nykyään meidän osaamiseen. Pitäisi kyllä hankkia aavistuksen pienempi kapula. Fisu ei musta oikein tykkää noudosta, mutta tekee ihan ok. Nyt olen pari kertaa vaatinut jo sivulle istumista kapula suussa ja osaahan se tulla. :) Vähän vielä on hankalaa pitää kapulaa suussa siinä, usein meinaa tipahtaa maahan ennen kuin otan sen Fisulta. No, tätä harjoitellaan. Pureskelua tapahtuu välillä enemmän, nyt hyvin vähän. Vähän kaipaa vielä lisäkäskyjä sivulle tuloon, mutta eiköhän tämä tästä etene.

Paikallaoloa ei tehty, täytyy joskus mennä vähän häiriöllisempään paikkaan treenaamaan piiloon menoa.

Olipa kivaa tokoilla pitkästä aikaa ihan kunnolla. :) Ehkä voitaisiin aktivoitua tässä enemmänkin.

lauantai 4. toukokuuta 2013

Nuuksiota

Nautittiin tänään loistavasta ulkoilusäästä Nuuksion rauhassa. Lenkkiseurana oli Maisan puolisisko Fanny ja Fannyn "pikkusisko" Kiira-kelpie.
Pari kuvaa laumasta:
Koko porukka rivissä.

Maisa

Kultakalat

Kiira poseeraa

Fanny

Kiira odottaa kepin lentämistä

Fanny ei vielä ihan rohkaistunut heittämään talviturkkia. Osassa lammesta oli vielä jäät, joten ei ihme. ;)

Fisu kukkulan kuninkaana


keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Kotitokoa ja hyviä agitreenejä

Viime viikolla palattiin tokoilun pariin ehkä vuoden(?) totaalitauon jälkeen! :D Maisa sai tyytyä temppuiluun, mutta Fisun kanssa muisteltiin tokojuttuja. Hyvin muisti, mitä nyt perusasennot oli välillä vähän hakusessa. Mutta intoa tytöllä oli tekemiseen. :) Olipa kivaa, täytyy ehkä ottaa toistekin! Noutokapula kaivettiin myös esiin, tosin se on ehkä hieman turhan suuri Fisulle. No, toistaiseksi saa kelvata. Vähän se pureskelee, joten tähän täytyy lueskella jostain vinkkejä. Muuten hakee ja palauttaa ihan ok, ei kuitenkaan osaa sivulle tulla/istua vielä kapula suussa. No, jatketaan tästä. :)

Parit agitreenitkin ollaan ehditty ottaa epäonnisen kisan jälkeen. Viime viikolla oli oikein opettavainen rata, josta mun tytöt suoriutui ihan kunnialla. Ainakin omassa hallissa F on oikein pätevä agiliitäjä...

Tänään vappupäivänä aikataulutettiin piknikit ja eilisen juhlimiset siten, että kuudelta oltiin treenaamassa. Hallilla ei sitten muita näkynytkään kuin meidän pieni ryhmä. ;-) Vähis kävi meitä taas kouluttamassa, jee! :) Koiria oli vain neljä, joten oli kunnolla aikaa katsoa vaikeita kohtia ja miettiä ohjausta.

Rata näytti tältä:

Ensinäkemältä tuli hieman rimakauhua, mutta ihan hyvin tästä selvittiin. :-D
Aloitettiin Maisan kanssa. Sen kanssa sujui muuten ihan mallikkaasti, mutta jostain syystä 11-12 väli venyi aina vähän liikaa okserin suuntaan. 10-12 ja 18-20 väleissä tyydyin tekemään persjättöjä, mitenkään muuten en niitä varmaan olisikaan saanut toimimaan. Pienen hiomisen jälkeen saatiin niistä jo aika hyvät. Etenkin mun persjättöhistorian huomioiden tuntui aika hyvältä lopulta. Maisa oli tosi pätevä pieni, vaikka aika kuuma jo hallissa oli! Myös 24:llä huomasi, että koiraan oli pakko ottaa etäisyyttä kepeillä, jotta ehti työntämään 25:n takaakierrolle. Ja hyvinhän sitä etäisyyttä sai kun vain uskalsi jätättää..

Fisun kanssa persjättökohdat saatiin ehkä vielä aavistuksen paremmiksi. Kiva huomata, että sekin on oppinut lukemaan mun persjättöjä ja sillekin ne alkaa toimia. Fisulle ne sopivatkin huomattavasti paremmin, kuin valssit tai takaaleikkaukset, jotka hidastaa sitä selvästi. Oli tosi kivaa tehdä Fisun kanssa! Rata oli siitä kiva, että ohjaamiseen oli haastetta, mutta koiraa ei silti tarvinnut jarrutella oikeastaan missään vaiheessa. Fisulle oudoksi ongelmakohdaksi muodostui 23-putki, jonka ohi se tuli jostain syystä monta kertaa, jos itse otin reilusti etumatkaa, jotta ehtisin perjätön ennen keppejä. Mutta saatiin tämäkin lopulta toimimaan. Fisu oli hieno pieni, kyllähän se osaa paljon. :)

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Leikkikuvia

Sain pari kuvaa parin viikon takaiselta leiriviikonlopulta. Fisu taistelee! :)
(Huomaa koiran vyötärölinja - ai mikä karvanlähtö? :D)

 (Yllä olevat kuvat (c) Nita Mäntylä)



(Jälkimmäiset kuvat (c) Johanna Kuru)