Katastrofaalinen kisaviikonloppu

Tämän viikonlopun agilityt menivät niin pieleen kuin vaan voi mennä. Tapahtui jotain niin outoa, että vieläkin ihmetyttää. Tuloksina HYL + HYL, mikä nyt ei ihan katastrofi tietenkään olisi, mutta se mistä hyllyt johtuivat oli käsittämättömän mystistä.

Lauantaina HSKH:n kisoissa ennen meidän starttia päätin ottaa kerran A:n ihan muistuttaakseni Maisaa kontakteista. A:n alastulolta maahan osuessaan Maisa vinkaisi ja oli sen jälkeen vähän outona. Katselin vähän aikaa miten se kävelee. Ei ontunut, eikä osoittanut mitään merkkejä kivusta tms. Oli myös ihan yhtä innokas kun leikitin sitä. Maisa on yliherkkä kivulle ja ikävyyksille, joten se olisi näyttänyt jos johonkin sattuisi.

Ajattelin sitten tehdä puomin kerran, ettei sille jäisi traumoja kontateja kohtaan. Järkytyksekseni se ei suostunut tekemään puomia ollenkaan. Se hiipi ylösmenon puoliväliin ja päätin nostaa sen pois. Se oli siis aivan kauhuissaan.

Menin kuitenkin rataan tutustumiseen ja toivoin parasta. Oikeastaan kuitenkin tiesin jo, ettei radasta tulisi yhtään mitään. Kaipa tässä vaiheessa jo koiransa tuntee. Viidentenä esteenä oleva puomi oli siis meidän suorituksen loppu. Maisa uskaltautui yläosalle asti kovin hitaasti enkä viitsinyt kiusata sitä enää enempää. Jäi siis meidän kisailut lyhyeen. Kaikista eniten harmittaa juuri tällaiset asiat mille ei itse mahda mitään. Olisi helpompi, jos itse ohjaisi esim. koiraa väärin ja ottaisi siitä hyllyn. Mutta kun on ihan neuvoton mitä tehdä, se turhauttaa hirveän paljon.

Tämän jälkeen olisin varmaan ollut ihan valmis lopettamaan koko harrastuksen, mutta Annika ja Krista onneksi jaksoivat kannustaa. Annika meni Maisan kanssa treenaamaan vielä puomia, mikä onnistui jotenkuten. Huomasin, että treenipuomi, jolla olin Maisan kanssa ennen kisaa harjoitellut, oli melko hutera ja liikkui vähän ylösalas koiran sitä suorittaessa. Todennäköisesti se oli siis syynä Maisan paniikkikohtaukseen. A:n se suoritti jo lähes normaalisti, joten ihmeellinen käytös ei varmaankaan johtunut säikähdyksestä A:lla.

Menin vielä illalla myöhään Purinalle treenaamaan kontakteja muutaman kerran. Parin toiston jälkeen Maisa teki ne lähes normaalilla nopeudella, mutta tietenkin omat tutut esteet ovat vähän eri asia kuin muut. Selvästi Maisalle ero on todella suuri.

Päätin siis kuitenkin lähteä Hollolan kisoihin, vaikka olin jo miettinyt jättäväni ne väliin.

Tänään Hollolassa Maisa teki kontaktit ihan ok:sti. Oli se puomilla yhä varuillaan ja teki sen melko hitaasti, mutta teki kuitenkin. Saimme kuitenkin hyllyn, sillä Maisa hyppäsi yhden hypyn takaisinpäin. Kokeilin takaaleikkausta ja ilmeisesti ohjasin huonosti sen jälkeen. No, eipä sillä niin väliä, koska hidastelut puomilla ja keinulla olisivat ehkä kuitenkin menneet yliajalle.

Viikonlopun saldona siis kaksi hyllyä ja ihan kamalimmat kisakokemukset tähän mennessä. Olen niin tavoitteellinen ja kilpailuhenkinen, että tällaiset vastoinkäymiset ottavat tosi koville. Päätinkin antaa Maisalle vähän taukoa agilitysta ja otan tistaina treeneihin vauvan mukaan. Ehkä sitten kulkee taas paremmin kun saa vähän hengähtää välissä. On varmaan parempi, etten ala vaatia Maisalta liikoja ja saa sitä ahdistumaan ihan täysin.

Selkeästi huomaa, että Maisa todella on hermorakenteeltaan pehmeä. Se ei pääse ikävyyksistä ylitse kovin helpolla, vaan muistaa asiat liiankin pitkään ja vahvasti. Se on harmi, sillä Maisassa olisi muuten ollut potentiaalia tänäkin viikonloppuna vaikka mihin.

Mutta nyt täytyy taas aloittaa tehotreenit kontakteilla. Ei tässä muu auta kuin jatkaa treenaamista. Kunhan ensin annan Maisan vähän levähtää.