Viime päivinä ollaan tehty lyhyitä tokohetkiä silloin tällöin. Sunnuntaina illalla otettiin olohuonetokoa Fisun kanssa ja tuntui ettei mikään taas toiminut. Kapulaa se alkoi pureskella ihan tosi pahasti ja meinasin menettää oman kärsivällisyyteni koko juttuun. Kärsimätön ohjaaja ja pehmeä & ei-niin-välkky koira eivät ole ihan paras yhdistelmä. :/ Välillä vaan tuntuu, että Fisu ei vaan opi joitain juttuja, tai mä en vain osaa opettaa sitä. Jos luoksetulo on aina tehty niin, että lopussa koira istuu sivulle, niin miksei se vieläkään osaa tulla siihen sivulle ilman lisäkäskyä tai jotain apua? Kyllä voi olla vaikeaa.
No, tänään otettiin päivälenkillä pieni tokotuokio, mm. luoksetulon stoppeja ja kaukoja. Ne toimi ihan kivasti ja jäi heti parempi mieli. Aamulla Fisu sai puolet aamuruoastaan palkkana noutokapulan pidosta ja sivulle tuomisesta, heti sujui paremmin, kun itse olin jotenkin järkevämmässä mielentilassa. Fisu vain tarvitsee aikaa ja ymmärrystä ja hellää kehua. :D Mutta eipä se silti taida oppia noutoa sunnuntaihin mennessä. Siis siten, ettei mun tarvitsisi antaa lisäkäskyjä joka välissä. No, sitten ei opi..
Tänään käveltiin iltalenkki Purinalle tokoilemaan. Ja taas muistin vasta kotimatkalla, että paikallaolo unohtui. Fisu sai sitten jäädä makoilemaan metsänreunaan polulle, kun piilouduttiin hetkeksi Maisan kanssa puiden taa. :D Palkaksi liivin taskun pohjalta löytyneet pari namua. No, kai se näinkin käy. Vähän vaihtelevuutta treeniin!
Mutta itse treeniin.
Seuraamisessa oli vähän häröilyä. F aivasteli pariin kertaan, mitä lie turhaumaa. Juoksemisen jälkeen paikka levisi ihan täysin, piti vähän huomauttaa siitä. Häiriöitä saatiin ainakin tarpeeksi, kun viereisellä kentällä agiliitänyt villis tuli verkon taa haukkumaan ja kentän toisessa päädyssä oli muita tokoilijoita. Fisua ne ei pahemmin häirinneet, huomasi kyllä, mutta keskittyi silti. :)
Liikkeestä maahan oli hieno. :)
Luoksetulon stoppeja tehtiin sekä takapalkalla että ekaa kertaa lelua "valeheittämällä", mikä toimikin hyvin. Paljon rivakampi pysähdys kuin pelkällä käsimerkillä ilman lelua. Täytyypä tehdä näitä vielä. Luulen, että olen nyt päätymässä käsimerkkiin, tuntuu, että käsky ei toimi yhtä hyvin. Ei se ihan seinään pysähdy, mutta toivottavasti edes jotenkuten hyvin. Vauhtia saisi olla lisää, mutta mä en osaa sitä treenata lisää. Pysäyttely tekee kyllä Fisua selvästi epävarmemmaksi ja luoksetulo sivulle asti on vähän hidas. :( Jotain kai pitäisi miettiä tähän. Vauhtiluoksetuloja? Mutta silti se on niin eri tilanne sitten stopin jälkeen tulla luo, että ehkä pitäisikin sen jälkeen kutsua esim. lelulle. Tai jotain.
Liikkeestä seis oli varsin hyvä. Ainoastaan koiran taa kävellessä se ottikin muutaman askeleen ja meinasi liikkua johonkin. Tuota ei ole ennen tehnyt, mutta ehkä ihan hyvä että pääsin puuttumaan siihen. Muuten oikein hyvä.
Kaukoissa on nyt ollut vähän jotain outoiluja. Alkoi ekaa kertaa ennakoimaan etenkin istumisesta maahanmenoa. :( Pöh. En haluaisi liikaa kieltääkään tai antaa siitä palautetta, koska F ei tunnu olevan kaukoista muutenkaan oikein innoissaan ja pelkään että se paineistuu. No, korjasin ja käskin takaisin istumaan. Kohta se ei sitten suostunutkaan nousemaan enää makuulta istumaan. Ei siis mitenkään. Jouduin menemään ihan sen luo antamaan käskyn, jotta sain sen ylös. Ihme juttuja. Kehuin paljon ja palkkasin ja otin vielä pari toistoa iloisemmalla äänensävyllä, teki nyt ok, mutta ei järin iloisena. En tiedä, mikä sitä nyt tuossa ahdistaa. Raukka hölmö pieni..
Ja siihen noutoon. Sain vihdoin hankittua uuden, pienemmän kapulan, mikä tuntui olevan Fisulle vähemmän epämieluisa. Taaskaan ei lähtenyt ekalla käskyllä kapulalle, miksi!? :( Äh. Tokalla lähti kuitenkin ihan innokkaana ja toikin hyvin. Ja lisäkäskyllä sivulle. Tein pari kertaa taas erillisiä sivulletuonteja ihan mun edestä, ihan hyvin osaa nyt istua sivulle kapula suussa. Mutta vaatii lisäkäskyn. En osaa opettaa niistä pois, minkäs teet. Mutta ei kai siinä. Katsotaan monenko metrin päähän se kapulan tuo kokeessa.
Lopuksi käytiin tekemässä hyppy pari kertaa. Vein namualustan, johon palkka ekalla kerralla. Hyppäsi nyt hyvin eteenpäin ja meni lätkälle suoraan. Loput kerrat meni lätkälle, vaikkei siellä ollutkaan enää palkkaa. :) Täytyy tehdä näitä vielä. Käskin aina istumaan esteen takana, välillä kävin palkkaamassa istumisesta, välillä kutsuin suoraan takaisin. Vähän se tuntuu olevan epävarma hyppäämään takaisin, mistä lie johtuu. Ei se sieltäkään osaa suoraan sivulle tulla, vaan tarttee samat avut ja lisäkäskyt kuin luoksetulossa & noudossa. Ei hyvä. Näistä saadaan kyllä raapimalla raapia pisteitä kasaan.... No, minkäs teet. Ei se alossakaan koskaan osannut oikeasti tulla sivulle, mutta jossain kokeessa tuli niin vauhdilla, että taisi tehdä vahingossa sivulletulon. :D Hah, toivotaan samaa jatkossa!
Noo, muuten ihan ok ja ihan hyvä mieli jäi treeneistä. Tietyt jutut se osaa, tiettyjä ei. Mutta ehkä me käydään kokeessa katsomassa, miten käy ja mitkä jutut ei ainakaan vielä toimi. Kyllähän se varmaan sekoittaa koiran päätä, mutta en kai mä tota koiraa voi lopullisesti pilata ja "tokopilaantuminen" nyt ei muutenkaan kai meidän maailmaa kaataisi, kun tuskin kauheasti tullaan siinä kisaamaan muutenkaan. Tosin, ehkä kohta meidän kisalajit alkaa olla aika lailla eliminoitu. Sitten ei auta kuin tyytyä pelkkään metsälenkkeilyyn.
Huomenna saadaan onneksi treeniseuraa, ehkä se auttaa taas vähän eteenpäin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti