Alkusyksystä lauma sai pariksi viikoksi vahvistusta Fisun sukulaisesta, Misty-mudista. Maisa viettikin ne viikot äitini hoteissa, se kun ei oikein siedä muita nelijalkaisia omalla alueellaan... Olikin mukavat kaksi viikkoa, mutiaisilla oli kamalasti iloa toisistaan ja oli hauskaa, kun talossa oli kerrankin oikein läheisyydestä nauttiva sylikoira. Misty on ihan kamalan söpö! ♥
Treenaamisesta voisi kai sanailla muutaman lauseen verran. Viime aikoina oma treenimotivaationi on ollut aika hakusessa. Itselleni kisaaminen on aina ollut mieluisa osa tätä harrastusta ja nyt kun kisatavoitteet on pitänyt laittaa jäähylle, on muukin innostus vähentynyt. Olen myös miettinyt paljon, onko Fisusta edes kivaa treenata. Kun pakkaan reppua treenejä varten, se siirtyy johonkin makoilemaan, eikä osoita minkäänlaisia innostumisen merkkejä. Kyllä se toki treeneissä on iloinen ja innokaskin, mutta jotenkin se tuntuu olevan enemmän mun miellyttämiseksi kuin koiran omasta ilosta.
Maisa taas tykkäisi kovasti treenaamisesta, ja toki sen kanssa on hauskaa tehdäkin. Mutta vanhenee sekin ja rimoja ei viitsi pitää turhan korkealla, eikä tietysti kisaaminen ole ollut kalenterissa enää vuosiin. Mutta toki treenaaminen treenaamisen ilosta on kivaa. Syksyn vikoissa ulkotreeneissä huomasin, että Maisa vältteli putkia hyvin paljon. Luulisin, että sillä alkaa hämäränäkö heikentyä ja siksi pimeät putket saavat sen varomaan. No, eipä sillä väliä. Parempi kai niin, kuin että ryntäilisi "sokeana" putkien seiniä päin...
Terveysasioista lisää myöhemmin.
♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti