tiistai 8. syyskuuta 2009

Vauhdikasta agia

Fisu on nyt kyllä tosissaan saanut vauhtia tähän hommaan! Eilen oli paikoitellen liikaakin meno päällä, kontaktipainotteisessa radassa se ei ainba ollut kovin hyvä asia. :P Tehtiin Fisun kanssa kahdessa pätkässä rata, jossa oli kaikki kontaktit ja puomi kahteen kertaan. A:ta ei vielä tehty radalla, joten palkkasin ensin puolessa välissä rataa ja sitten jatkettiin loppuun. Keinullakin oli tarkoitus olla laskemassa lautaa alas, mutta f olikin vähän oletettua vikkelämpi ja teki sitten lenotkeinun heti alkuun. Hups. no, seuraavalla kerralla olin itse taas jotenkin pihalla, enkä jälleen muistanut ottaa keinusta kiinni, vaan se kolahti ihan lujaa maahan kun Fisu sille meni. Eipä tämä tuntunut Fisua kuitenkaan haittaavan, ja kolmas yritys tehtiin sitten niinkuin oli alunperin tarkoitus, eli ensin nokkaisu keinulla kun se on vielä ylhäällä, sitten lasketaan alas ja nokitaan vielä vähän alhaallakin.

Rata oli kivan menevä, aika paljon suoraa, pari takaaleikkausta putkille ja irtoamisia. Fisu teki tosi hienosti, ei mitään ongelmaa radassa itsessään. Puomin kontakti oli ekalla kertaa ihan täydellinen, mutta takaisinpäin tullessa oli taas vähän liikaa vauhtia ja unohtui pysähtyä. Otettiin siis uusiksi ja nyt sujui hyvin.

Radan jälkeen tehtiin A:ta yksittäisenä. Otettiin ihan normaalikokoista A:ta, ja vaikkei sitä vielä montaa kertaa olla tehty, Fisu teki ihan upeita suorituksia! Vauhtia oli heti tosi hyvin ja silti muistettiin pysähtyä ja ihan oikein! Etevä mudilli!

Otettiin myös keinua vielä erikseen, nyt avustaja hoiti laskemiset ja itse sain olla vähän sivummassa. Hyvin sujui jälleen. Vähän vain jäi mietityttämään, että miten saisin puomin ja keinun eron koiralle selkeämmäksi, kun nyt tuli ensimmäinen lentokeinu vastaan...

Tehtiin myös keppejä erillisenä. Nyt toista kertaa niin, että verkot oli vain toisella puolella (6:lla kepukalla). Sujui parin mokan jälkeen tosi hyvin. Ei näköjään haittaa yhtään, vaikka verkot puuttuu jo toiselta puolelta kokonaan, sisäänmanot oli tosi hyviä, ja muutenkin sujui. Kohta varmaan päästään luopumaan koko verkoista, toivottavasti!

Lopuksi tehtiin vielä pari toistoa pelkkää puomia ja saatiin hyviä onnistumisia. Tosin aina ei ollut keskittyminen ihan huipussaan. Yhdessä vaiheessa kentän reunalle ilmestynyt varis aiheutti vähäisen häiriötä. Fisu huomasi linnun puomilla ollessaan ja rupesi vilkuilemaan sitä juostessaan. Yritin vielä komentaa sitä "Fisu, osu!!", ei mitään vaikutusta. No, tietäähän sen miten siinä käy... Puomin alastulon puolessa välissä neiti sitten tipahti alas, kun varis oli niin paljon kiinnostavampi kuin omien jalkojen seuraaminen. :D Hupsan! No, ei siinä muuta kun jahdattiin ensin varis pois ja sitten uusi yritys. Ei jäänyt traumoja, ei Fisu taidakaan niin pehmeä olla kuin välillä luulen...

Kivat treenit kuitenkin ja ehdittiin tehdä tosi paljon kun meitä oli vain 4 paikalla.
Ihanaa kun koira menee taas lujaa!

2 kommenttia:

Tiia kirjoitti...

Kiva että vauhtia on alkanut löytyä. :) Se on varmaan kuin Rasmuksella että kun se koira innostuu ja syttyy niin sitten alkaa menemään. Keinulla meilläkin ei alussa erottanut, mutta huudan yleensä keinu, shhh tai jotkut suhinat että jarruttaisi tai sitten keinu, odota. Keinu ja puomi on niin saman kuuloisia. Tai jos sulla ei ole kii-käskyä niin esim kiik korkealta voisi olla eri kuuloinen.

Noora kirjoitti...

Joo, itekin mietin tota suhisemista keinulle, tai sitten "ota" käskyä jo heti kun koira lähtee kiipeämään. Muilla kontakteilla hoen koko ajan "kiipee-kiipee" -käskyä, joten pitäisi sen olla vähän eri kuuloinen.

Luulen, että vauhdin lisääntymiseen on Fisulla vaikuttanut ainakin se kateellisuus kun olen nyt treenannut usein Maisaa ensin. Alkaa sitä kiinnostusta sitten löytyä kun ei itse ensin pääsekään... ;)