torstai 17. syyskuuta 2009

Hyviä treenejä

Tällä viikolla ollaan tähän mennessä käyty kahdesti agiliitelemässä ja kerran hakuilemassa. Maanantaina oli Fisun agilityt, Maisaa en ottanut nyt mukaan. Tehtiin jo 15 esteen rataa, josta Fisu suoriutui erinomaisesti. Ainoa ongelmakohta meille oli A:lle meno, sillä mun oma juoksulinja edelliseltä esteeltä oli väkisin niin vino, että fisu aina pomppasi A:n ohi mun liikkeen mukaisesti. Tehtiin lopulta sitten ihan erillisenä A yhden hypyn takaa, jotta saatiin se jotenkuten onnistumaan. Ehkä fisu vielä vähän varoo A:ta, kun ei sitä olla täysikokoisena vielä paljoa tehty, etenkään radalla.

Radalla takaaleikkaukset, välistävedot, pakkovalssit, avokulmat ym. sujuivat ihan tosi hyvin. Fisu on niin kivasti ohjattavissa, irtoaa tosi hyvin, mutta seuraa kuitenkin ohjausta. :) kontaktit toimi oikein hyvin, niissä ei mitään ongelmaa. Seuraavaksi aletaan vain palkkaa jättämään pikkuhiljaa pois.

Tehtiin vielä keppejä (6) erillisenä ja saatiin ihan mielettömiä onnistumisia. Verkkopätkä oli ainoastaan vikassa välissä, joten Fisu haki sisäänmenon ihan itsenäisesti. Lähetin sen aina putken kautta kepeille, joten vauhtiakin oli mukavasti. Fisu osaa sisäänmenon jo ihan uskomattoman hyvin, onnistui myös lähettää aika vaikeasta avokulmasta ja aina onnistui! Lopuksi otin toiselta puolelta lopusta verkkopätkän pois ja silti tehtiin yhtä hienosti kuin aiemmin. Jee! :)
Käytin nyt namupalkkaa, niin sai helpommin useamman toiston peräkkäin. Palkka oli aina edessä valmiina.

Tiistaina Maisan treeneissä oli molemmat tytöt mukana. Maisa sai tehdä kaksi ratapätkää. Alku oli meille hankala, kun kahden hypyn jälkeen oli heti tiukka käännös takaisinpäin. Saatiin kokeilla tähän sitten ihmisnuolta, mutta eipä saatu sitä kauhean hyväksi siltikään. Pitäisi kai opetella joku fiksu juttu tällaisiin tiukkoihin käännöksiin, kun koira otetaan vastaan hypyn takaa.

Radalla oli keinu, joka tehtiin suht hitaasti, kuten yleensä. Ei oikein riitä enää energiaa sen hinkkaamiseen, kun ei sitä olla ennenkään paremmaksi saatu. Höh.

Keinulta tein takaaleikkauksen, jonka jälkeen välistäveto. Tämä kuvio toimi ihan hyvin, oli ehkä parempi kuin valssi keinun jälkeen. Loppuradalla tehtiin vielä tosi onnistunut poispäinkäännös putken jälkeen ja loppuun A ja irtoaminen hypylle. Nämä ihan ok, A nyt ei ollut mikään kamala sekään.

Toisella radalla tuli mm. avokulma kepeille, takaaleikkauksia ja loppuun tein myös persjätön, jota en ollut edes suunnitellut! Tämä oli mun tekemänä aika harvinaislaatuinen tapaus, sillä yleensä en koskaan tee persjättöjä. Mutta hyvin se toimi, ehkä sitä voisi kokeilla toistekin... ;)

Fisu sai taas hioa kontakteja ja keppejä, myös pari vauhdikasta lyhyttä ratapätkää tehtiin. Nyt olen pitänyt rimoja jo 35-45 korkeuksissa ja hypyt sujuu hyvin.

Kepit meni taas tosi hyvin, kuten maanantainakin. Lopuksi otin kaikki verkot pois ja Fisuhan pujotteli kaikki 6 keppiä itsenäisesti, ilman apuja, nopeasti ja hienolla rytmillä! Ihan superia!! :D

Keskiviikkona käytiin taas Kalliosolantiellä hakuilemassa. Ohjelmassa taas pikaiset treenit, jotta ehdittiin käydä läpi 6 koiraa ennen pimeää (onnistui!). Fisu sai nyt tehdä ilmaisutreenejä, eli alettiin harjoitella rullan (toistaiseksi patukan) tuontia. Ensin leikitettiin patukalla -> patukka maalimiehelle, joka juoksee metsään -> koira perään ja kun koira ottaa patukasta hyvän otteen -> kutsun koiran luo, innostan -> pieni leikki -> irti patukasta -> lähetys "näytölle (mm kutsuu koiraa) ja lopuksi palkka maalimieheltä. Sujui hienosti ja nyt Fisu toi patukan aina kunnolla ilman epätietoisuuksia. Hienoja toistoja siis.

Lopuksi Fisu sai etsiä yhden ukon umpipiilosta etukulman tietämiltä. Se löysi ukon niin nopeasti, että se ehti lähteä jo mua vastaan ennen kuin pääsin paikalle. No, palattiin sitten piilolle vielä leikkimään.

Taidan vain jatkuvasti aliarvioida koiran osaamista, Fisu pääsee jatkuvasti yllättämään, kun se on niin taitava! :)

Ei kommentteja: