Fisulla on jotain tosi kummaa naamataulussa. Sille tuli pari päivää sitten haava kuonoon, oli ihan ihoa lähtenyt palanen ja tosi inhottavan näköinen verestävä haava. Ajattelin, että se oli johonkin kolauttanut päänsä, vaikka ihmettelin kun en ollut huomannut, että haava olisi tullut esim. ulkona, vaan yhtäkkiä kotona sen huomasin. No, vasta kun eilen kuonoon ilmestyi kaksi muuta ihan samanlaista haavaa, rupesin ihmettelemään asiaa vähän lisää. Fisu raukalla on nyt kuono vähän turvoksissa ja haavat on todella inhottavan näköisiä eikä tunnu menevän umpeen ollenkaan. Kaiken lisäksi löysin sen korvan vierestä yhden ruven, joten alkaa nyt todella kummastuttaa.
Varasin nyt sitten Fiskarsille ajan lekurille, joten käydään selvittelemässä mystisiä haavoja. Koira on ihan kamalan näköinen, kuin olisi saanut pahasti turpaansa. Mutta en jaksa uskoa, että Maisakaan olisi jälkiä aiheuttanut, kun en ole huomannut, että tytöt olisivat ottaneet yhteen.
Saa nyt nähdä onko meillä menemistä viikonloppuna tuomarikollegioon kun koira on ihan karmean näköinen...
Edit. 29.10.
Eilen käytiin sitten eläinlääkärillä näyttämässä naamaa. Paljastui, että haavaumat kuhisee bakteereja ja saatiin Fisulle antibioottikuuri. Sen pitäisi helpottaa aika nopeasti, mutta jos niin ei käy, niin sitten täytyy ottaa ihan ihopalanäyte. Toivotaan kuitenkin, että haavoja ei ainakaan tule enää lisää.
Seuraillaan siis tilannetta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti