maanantai 15. elokuuta 2011

ALO1 toistamiseen

Vihdoin aikaa kisaselostukselle.

Sunnuntaina käytiin toiseen kertaan tokoilemassa ALO-luokassa. Koe oli Vantaalla Hakunilan urheilupuistossa hyvällä hiekkakentällä. Sää oli pilvinen, mutta lämmin, ihan hyvät olosuhteet siis.

Lauantaina oltiin vielä pikaisesti kerrattu alo-liikkeet läpi ja tuntui, että koira todella osaa hommansa. Oli hyvä fiilis lähteä kokeeseen. Kuitenkaan kisat ei menneet ihan niin hyvin kuin odotin. Hyvä tulos saatiin, ei siinä mitään, mutta koira ei tosiaan tehnyt hommia parhaimmansa mukaan.

Koiria oli meidän luokassa 8, joten paikallaolo tehtiin kahdessa ryhmässä. Me oltiin jälkimmäisessä porukassa toisena koirakkona. Juoksutarkistuksessa tuomari kysyi, onko Fisulla häntää, kun se oli niin piilossa. :-D Raukka ei ole oikein tottunut sellaiseen tunnusteluun.. :p

Luoksepäästävyydessä F pysyi hyvin paikallaan, vähän kai nojasi poispäin tuomarista. Siitä 10. Sitten paikallaoloon. Nyt en toistanut viime kerran virhettä ja antanut koiran haaveilla itseään maahan-käskyn ulottumattomiin, vaan juuri ennen liikkeen alkua sain sen huomion itseeni sanomalla sen nimen ja käskyttämällä vielä sivulle. (Kiitos vain Lauralle vinkistä :) ) Fisu meni ekalla käskyllä maahan, jee!
Kun jätettiin koirat, mun sydän löi miljoonaa. Meinasi pomppia rinnasta ulos. Keskityin siis hengityksen tasaamiseen ja kohta huomasin olevani ihan rento jo.

Tuntui yllättävän pitkältä tällä kertaa se kaksi minuuttia. Loppuajan hoin mielessäni "pysy pysy", kun Fisu vaikutti vähän levottomalta. Se kalusi tassuaan jossain vaiheessa ja vilkuili ympärilleen, ilmeisesti kärpäsiä... Ei se mitenkään stressaantuneelta vaikuttanut kuitenkaan. kaikki koirat pysyivät onneksi paikallaan ja päästiin palaamaan niiden luo. F nousi hienosti ekalla käskyllä sivuun, joten saatiin 9,5. Puoli pistettä siis pois levottomuudesta.

Sitten alkoikin meidän häröily. :D Muistin siis, että oltiin meidän ryhmän toisena koirakkona ja tietenkin tässä vaiheessa olin jo ehtinyt unohtaa aiemman ryhmän olemassaolon. Menin siis tylysti kehään heti toisena (okei, meitä ennen paikkamakuuryhmässä oli flätti, ja ekana kehässä aloitti labbis, joten sekottuuhan ne.. :p). Kukaan ei meille sanonut ettei ollut meidän vuoro (eikö tokokokeissa yleensäkään kutsuta kehään numeroilla tai koiran nimellä tms?), joten tehtiin koko suoritus läpi ihan väärällä vuorolla. No, tajusin mokani pian kehästä poistumisen jälkeen, ja menin hädissäni kyselemään sihteereiltä, että oliko tämä vakavakin virhe.. He olivat vähän ihmetelleet, mitä teen kehässä siihen aikaan, mutta ei siinä muuten ongelmaa. Huh. Olipa hölmöä..

Mutta itse suoritukseen.
Heti seuraamisessa huomasin, ettei koira ollut oikein kuulolla. Se lähti tosi laiskasti mukaan seuraamiseen, eikä ollut yhtään niin skarppi kuin yleensä. Seuraamisen alussa tuli heti juoksupätkä, mikä myös hankaloitti menoa kun koira ei ollut ehtinyt vielä lähteä kunnolla mukaan. Loppupätkä meni kai vähän paremmin. Tästä 8,5, ja kommenttina, että koira vähän seilasi.
Vapaana seuraaminen oli vähän parempaa, F oli kai vähän enemmän kuulolla ja seurasi tiiviimmin. Tuomarin mukaan itse heiluin sinne tänne, joten arvosana 9. :D

Koska jo seuraamisessa tuntui, ettei koira tee parastaan, oli epävarma olo jatkaa muihin liikkeisiin. Liikkeestä maahanmenossa Fisu ei lähtenyt mukaan kun lähdettiin seuraamiseen. Se jäi epävarmana katsomaan, että pitikö tulla mukaan. Toisella käskyllä lähti mukaan, mutta ei seuraaminen erityisen hyvää ollut kun itse odottelin jo parin askeleen päässä. Jouduin vähän varmistelemaan maahanmenoa ja hidastin hieman vauhtia käskyn kohdalla. Meni kuitenkin hyvin maahan, pysyi ja nousi ekalla käskyllä. Yksi piste pois alun toisesta seuraa-käskystä ja yksi hidastuksesta käskyn kohdalla. Arvosana 8.

Luoksetulo oli muuten tosi hyvä, mutta perusasento oli iiiihan hakusessa. Fisu jäi ehkä puolen metrin päähän musta ja ihan vinoon. Tuomarin kommentti: vaikea tuosta oli sanoa, mikä se oli. :D No, ei siitä kuitenkaan rokotettu kuin yksi piste, eli 9. Vauhti oli hyvä, mutta Fisua ehkä hämäsi, että luoksetulo tehtiin yleisöön päin ja heti mun takana oli penkki ja ihmisiä. Mutta ihan hyvä yritys kuitenkin. :P

Liikkeestä seisomisessa kävi ihan samalla tavalla kuin maahanmenossa. Koira ei lähtenyt mukaan seuraamaan ja itse varmistelin käskyn kohdalla. Tosi tosi ärsyttävää. Tämä oli eka kerta, kun tällainen ongelma tulee ilmi. Koskaan aiemmin ei Fisulle ole ollut epäselvää, lähdetäänkö seuraamiseen vai ei. Kummaa. Harmitti myös tosi paljon, että jouduin tämän takia helpottamaan pysähtymiskäskyjä, kun koira ei myöskään seurannut kunnolla. Kyllähän Fisu nämä osaisi, joten turhia pistemenetyksiä... Tästäkin siis 8.

Sitten hyppyyn, mikä sentään onnistui normaaliin tapaan. F tuijotteli hyppyä jo ennen liikettä niin, ettei meinannut istua sivulle. Kuitenkin tsemppasi ja hyppäsi hyvin ekalla käskyllä. Annoin pysähtymiskäskyn ilmeisesti liian myöhään, ja koira oli melkein jo pysähtynyt. Siksi 9, muuten suoritus oli hyvä.

Kokonaisvaikutelmaksi tuli 9. Mm. hypyn alussa vaikeus istua perusasentoon vähän vaikutti arvosanaan. En itsekään olisi antanut sen enempää, Fisu ei rehellisesti sanottuna edes yrittänyt tsempata koko kokeen aikana.

Kokonaisuudessaa pisteet olivat siis.


Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 9,5
Seuraaminen kytkettynä 8,5
Seuraaminen taluttimetta 9
Liikkeestä maahan 8
Luoksetulo 9
Liikkeestä seis 8
Estehyppy 9
Kokonaisuvaikutus 9

Yhteensä siis 177,5 pistettä, ALO1-tulos ja sijoitus 1./8.

Ihan hyvät pisteet siis, mutta koira olisi pystynyt paljon parempaan. Harmittaa, ettei Fisu tehnyt oikeastaan mitään niin hyvin kuin osaa. En voinut luottaa siihen, että se tekee kunnolla. Olin odottanut parempaa suoritusta. Ehkä suurin syy harmitukseen on se, että tiedän koiran osaavan nyt enemmän kuin viime kokeessa ja silti suoritus oli nyt huonompi. Olisi kiva, että suoritus olisi osaamistason mukainen. Tosin, koiran puolustukseksi täytyy kertoa, että se on voinut olla melko lailla normaalia väsyneempi sunnuntaina. Meillä oli Rimma-mudi hoidossa koko viikonlopyun, joten yöt olivat normaalia levottomampia ja Fisu tuntui aika väsyneeltä. Ei ole koiratkaan mitään koneita.

Itse tiedän niin vähän tokon pistelaskuista, etten meidän vuoron jälkeen edes tiennyt, riittääkö tulos ykköseen vai ei. :-D Vähän yllätyin, että tällä suorituksella voitettiin, mutta ihan kiva! Palkinnoksi Nutron penturuokaa.. Okei, vinkulelusta tytöt sentään ilahtuivat. =)

Keskiviikon kokeeseen mennään tavoitteena parantaa suoritusta, mutta samalla ei uskalla odottaa liikoja. Jos nyt ykkösen saisi kuitenkin...? Eilen otettiin ihan muutamaan kertaan liikkeellelähtöjä ja nopeaa palkkaa niistä. Ei tietoakaan siitä, ettei Fisu tietäisi, että nyt seurataan. Täytyy varmaan ottaa pari luoksetuloa vielä tänään illalla.

Keskiviikon kokeessa ollaan ekaa kertaa nurmikentällä, toivotaan ettei tämä aiheuta ylimääräisiä haasteita esim. kärpästen muodossa.

Ei kommentteja: