torstai 23. huhtikuuta 2009

Pelottavaa tokoa + 2 x agia

Tänään oltiin pienellä mudipoppoolla taas Viikin suunnalla tokoilemassa. Fisun kanssa oltiin muutama pieni tokotuokio otettukin tässä välillä, varsinkin eteentuloa ollaan treenattu. Pelkäsinkin, ettei se muista enää perusasennosta mitän, siltä meinaan vähän näytti eilen. No, ihan hyvin se sivulletulokin muistui mieleen, hyviä perusasentoja ja liikkeellelähtöjä myös. Terhi taas naksutti, jolloin itse pystyin olla suorassa ja katsomatta koiraan. Välillä Fisua piti vähän herätellä, kun meinasi koira ihan löysäillä.

Virettä koskien sainkin vähän enemmän vinkkejä. Mun pitäisi vähän enemmän kuumentaa koiraa ennen treeniä, jottei mene toko ihan mateluksi ja koira tekisi paremmin. Vire pitäisi siis pitää korkeampana kuin nyt. Lelua ei oikein voi kuitenkaan tekniikkaharjoituksissa käyttää palkkana, joten "virittely" täytyy tehdä ennen varsinaista treeniä ja välillä muistaa vahvistaa vireen ylläpitoa.

Eteentulot sujui hyvin, tosin vauhtia pitäisi niihin saada enemmän, ja myös aikaa vähän lisätä ennen palkkaa. Sekä matkaa tietenkin lisätä.
Otettiin myös yksi vauhtiluoksetulo, F tuli hirveää kyytiä kun lopuksi vielä juoksin itse karkuun.

Fisu sai myös kokeilla pk-hyppyä ekaa kertaa. Oltiin Terhin kanssa hypyn eri puolilla, ja vuorotellen aina kutsuttiin F yli. Hyviä hyppyjä, lopuksi F hyppäsi jo aika korkeankin esteen. Kerran se vähän osui esteeseen, minkä jälkeen se ei halunnutkaan enää hypätä, mutta saatiin se houkuteltua vielä hyppäämään, ja tekniikka tuntui sen jälkeen hyvältä. Taisi vain oppia vähän varomaan, ettei kolauttele.

Lopuksi otettiin ryhmäpaikallaolo ja päätettiin ampua samalla. Fisu oli kerran aiemminkin kuullut ammuttavan, eikä silloin reagoinut mitenkään (eikä muutenkaan tunnu ääniherkältä), joten luulin ettei se välittäisi äänestä nytkään. No, toisin kävi. Eka laukaus ei vielä saanut Fisua miksikään, se vain vähän terästäytyi maatessaan, pää ja korvat nousi vähäisen. Kävin palkkaamassa, eikä koirasta huomannut mitään outoa.
Seuraavat kaksi laukausta saikin Fisun jo vähän hämilleen ja kolmannella se nousi istumaan. Ensin luulin, että F vinkui, mutta se olikin Rimma vieressä (ei äänen takia). Ehkä kuitenkin kaverin piipitys lisäsi Fisun pelkoa(?), en tiedä.

Menin Fisun luo ja tarjosin namua, ei kelvannut. Kävin sen viereen maan tasolle ja F nousi mun selkää vasten ikään kuin haluten syliin, otti turvaa musta. Sitä selvästi pelotti, kun ei nakkikaan maistunut. Se katseli ihmeissään taivaalle (lintuja), varmaan luuli, että ääni tuli niistä. No, sain sen käymään vielä maahan ja palkkasin hyvin (nyt söi jo) ja sitten mentiin leikkimään lelun kanssa vähän taemmas. Terhi ampui vielä kerran Fisun leikkiessä, mutta taas F vähän pelästyi ääntä.

Mentiin sitten pois paikalta ja kohta F palautuikin ihan täysin, sitä ennen kuitenkin olisi halunnut autoon turvaan (koira, joka vihaa autoja, eikä koskaan mene sinne omasta aloitteesta...). No, otettiin sitten vielä paikallaolo viereisellä nurtsikentällä, jottei jäänyt Fisulle huonomuisto paikallamakuusta. Ja lopuksi myös käytiin vielä leikkimässä "pelottavalla" kentällä. Fisussa ei enää näkynyt mitään pelon merkkejä. Tyhmä juttu, en ollut osannut ajatella, että F noin pelästyisi ääntä. Harmillista...
Tänään kotona puhalsin purkkapallon (en muistanut koko ampumisepisodia), kun F oli jaloissani, minkä johdosta F lähti toiseen huoneeseen katsoen mua pahasti...

Tokoilukuvia



Terhi lähettää Fisun luoksetuloon








((c) Karla K.)

Rimma, Fisu ja Muru

((c) Terhi M.)

Tiistaina ja tänään oltiin sitten Maisan agitreeneissä. Ti oli vain Maisa itse mukana ja tänään molemmat (kakkosvuoro, eikä ohjaajaa tänään). Kivoja ratoja ja ihan hyviä harjoituksia. Maisan kanssa sain taas kuulla, että otan sitä ihan turhaan tiukasti haltuun ennen lähettämistä seuraavalle esteelle, jolloin koiran linjaan tulee ihan turhia käännöksiä kun se voisi mennä vain suoraan esteeltä toiselle ja kääntyä silti ihan yhtä hyvin. Höh, ole vain niin tottunut siihen, että otan koiran joka välissä haltuun, ihan tyhmäähän se kyllä on. A hyvä, samoin puomi oikein hieno kontakti. Keinua otettiin vielä yksittäisenä, kun M tupaa vähän turhan aikaisin pomppaamaan veks.

Kepeille tuli aika vaikeassa kulmassa takaaleikkaus, mikä alkuun ei sitten onnistunutkaan, vaan M pomppasi pois kun lähdin sen takaa menemään. Toisella yrittämällä onnistui kuitenkin tosi hyvin ja M sai tietty suuret kehut. Hienoa. =)

Tänään sitten tehtiin aika helppo radanpätkä, missä oli paljon valsseja ja vaikeita putkia, mm. A:n alla ja muuten vain hankala kuljetus. A:n alla olevaan putkeen M meni tosi hienosti, mutta virhe tulikin sitten "helpommasta" kohtaa. No, saatiin sekin sujumaan. Renkaalle tehtin myös takaaleikkaus, mitä en kai usein (jos koskaan) ole tehnyt, mutta hyvin sekin onnistui. Kyllähän Maisa osaa.

Fisun kanssa otettiin kaikkia kontakteja (A matala) erillisenä, hyvin F jo ottaa oikean paikan vaikka juoksisin sen ohi. Keinun annoin laksea jo aika nopeasti.

Tehtiin myös pari lyhkäistä (n. 4 estettä) rataa, ensin hyppysuora, jonka jälkeen putkee A:n alle ja sitten ihan perus pari hyppyä ja mutkaputken "väärään" päähän. No, Fisuhan painoi aluksi sinne oikeasti väärään päähän, mutta sitten saatiin onnistumaan. Hyppysuora ja putki A:N alla onnistui kuitenkin tosi hyvin ja vauhtia oli hirmu hyvänlaisesti! Jees, ehkä en ole vielä koiran intoa onnistunut tappamaan...

Tänään pidettiin treenit lyhyinä ja lähdettiin ajoissa kotiin. Hyvä treeni, hyvä mieli. :)

1 kommentti:

Tiia & Ruu kirjoitti...

Ai me oltiin tuolla kentällä kerran tokoilemassa myös yhden Mian kanssa joka asuu Viikissä. :D

Hienosti Fisun näyttelyt myös mennyt, ja hakua ootte aloittaneet. Me ollaan Emmin kanssa nyt aloiteltu viestiä pentujen kanssa.