maanantai 20. huhtikuuta 2009

Fisun ekat omat agilitytreenit

Tänään päästiin siis vihdoin aloittamaan ohjatusti ryhmässä treenaaminen. Wau! Oli tätä jo odotettukin.
Treeneissä oli vain pari koiraa, Fisun lisäksi Frida- ja Hiisi-heelerit sekä Esme-pumi. (Frida on Maisan sisko).
Nyt ekalla kerralla kaikki sai suorittaa kaikki esteet yksittäisinä ohjaajien katsellessa minkä tasoisia kukin on ja millä tyylilä esteet tehdään. Kepit tehtiin Fisun kanssa verkoilla, keinu avustajan laskiessa, mutta muuten se taisi jo tehdä kaikki esteet ihan hyvin. A tehtiin myös ekaa kertaa oikeassa koossa, mutta varmaan vielä toistaiseksi jatketaan matalalla treenaamista. Normaalikokoinen A meni ika hyvin, F vähän kyllä jarrutteli alastulolla, mutta pysähtyi hirmu hienosti ja ihan oikein. Hyvä oli nähdä, että opit on ilmeisesti menneet perille.

Puomi sujui ihan hyvin, F pysähtyi oikein nokkimaan, samoin keinulla sujui nenäkosketus, eikä Fisua keinuminen haittaa yhtään. Rangas tehtiin vauhdilla ja ihan oikein, ei menty kertaakaan väärästä välistä. Pussi meni myös vahdikkaasti.

Lopuksi tehtiin kahden (tai yhden) hypyn ja puomin kanssa pieniä kuvioita, ihan perus irtoaminen mutkaputkeen, jota ennen ja jälkeen hypy, sitten takaaleikkaus putkella, sitten takaakierto hypyllä ja valssi hyppyjen jälkeen ym. Fisu teki kaiken ihan ok, ei ollut mitään ihmeempää ongelmaa. Kerran se tiputti riman, kun piti kääntyä aika tiukasti hypyn jälkeen. Rimat taisi olla jossain kolmessakympissä.

Ihan kivat perustreenit, päästiinpähän kertaamaan esteitä yksittäisinä. Saatiin vähän palautettakin, kouluttaja sanoi, että F on niin tiukasti mulla hallinnassa, että voisi yrittää sitä hetsata ennen suorituksia vielä enemmän, jotta siihen saisi esteilläkin ytyä lisää. Tai kun F leikkii ja riehuu niin hyvin, niin samaa energiaa pitäisi saada suorituksiin vielä lisää. Ennen suoritusta pitäisi siis leikkiä ja sytytellä koiraa vielä lisää. Aivan, tämän olen itsekin todennut, ja ihan hyvä se oli kuulla jonkun muunkin suusta. Sain myös neuvon, että en aloita suorituksia millään tiukkaa tottelevaisuutta vaativila jutuilla (paikallaolo ym.), vaan enemmän vain aloitetaan riehumisella ja lähdetään "lennosta" radalle, jotta koirasta saisi vielä enemmän irti.

Hyvältä vaikutti alku, odotetaan jo innolla ensi kerran "kunnon" treenejä. :)

Ei kommentteja: