sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Fisun viikonlopun treenejä

Perjantaina raahauduttiin Fisun kanssa agilitytreeneihin väsyttävän viikon jälkeen. Kannatti kyllä mennä, ihan hyvät treenit oli. Otettiin toisen coachin kanssa pientä tekniikkarataa ja toinen kattoi kaikilta yksitellen keppejä ja keinua. Muut kontaktit oli itsenäisenä treenattavana.

Otettiin kepeille muoviohjurit verkkojen sijaan ja F taisi olla ainoa koira koko ryhmästä, joka ei vain voinut tajuta niitä. Puolivälissä se alkoi hyppiä niiden yli ja jotenkin ne häiritsi sitä. Parin epäonnistuneen yrityksen jälkeen se ei enää edes yrittänyt lopuun asti vaan pysähtyi keskivaiheilla keppejä. Otettiin sitten äkkiä pelkkä putki että pääsisin palkkaamaan.

Muiden mentyä (ja osattua) längeillä laitettiin Fisulle verkot ja saatiin jälleen kepit sujumaan. Otettiin sisäänmenoja eri kulmista, koira sai aina hakea itsenäisesti, aika kaukaakin. Fisu osasi nämä hyvin, hienoa. :) Ei ruvettu nyt availemaan verkkoja, että saataisiin varmasti onnistumisia. Lopulta vauhtikin palaili takaisin.

Keinulla parit toistoa, vielä apuohjaaja pitää laudan ylhäällä, palkkasin siinä yhdestä nokkaisusta ja sitten lauta laski aika nopeasti alas, ei vielä kovaa pamahtanut. Fisu osaa tämän. A:ta ja puomia otettiin pari kertaa, tosi hyviä suorituksia. A:lla alastulo on vähän hidas, sitä voisi koittaa nopeuttaa.

Radalla oli ensin takaaleikkaustreeni, mikä Fisulta sujui oikein mallikkaasti, ainoastaan kun jäin itse aika lailla jälkeen, Fisun vauhti hidastui paljon. Se siis kaipaa vielä paljon tukea musta, vaikka itsenäisesti muuten tekeekin ihan hyvin. Muuten rata oli tosi vauhdikas, yksi rimakin tuli alas kun oli niin kiire eteenpäin. Ennen ei ole tippunut. Korkeudet oli kai 35 tai 40.

Toinen pätkä oli lyhkäinen, siinä hankalana kohtana oli sylkkärin ja valssin yhdistelmä, kun koiran piti kiertää takaa ohjaajan puolelta eräs hyppy ja tavallaan tehdä silmukka siivekkeen ympäri. Vaikea selittää. No, parin väärältä puolelta menneen hypyn jälkeen saatiin toimimaan tämäkin kohta. Fisulla oli kivaa ja vauhti pysyi treenien loppuun asti. Great!



Tänään käytiin Terhin ja mutiaisten kanssa Herttoniemen metsissä harjoittelemassa esineruutua ja haun ilmaisuja. Otettiin ensin ilmaisutreeni, ettei F menisi esineistä sekaisin. Terhi lähti aina Fisun nähden piiloon, mutta meni kuitenkin pois näkyvistä, ei kauhean kauas kuitenkaan. F oli hirvittävän pätevä! Se otti rullat hyvällä otteella ja toi mulle vauhdilla. Näytölle lähdettiin sairaan lujaa, eikä maalimiehen tarvinnut edes kutsua koiraa näytölle. F alkaa selvästi oppia homman ja tykkää tästä ihan hirveästi. :)

Kerran Fisulta meinasi jäädä rulla Terhille, kun sillä oli niin vauhti päällä, että se "unohti" rullan. Se ottin rullan suuhun, mutta oli jo niin lähdössä takaisin, ettei se pysynytkään suussa. Terhi kutsui Fiskarsin takaisin ja nyt se toi rullan hienosti loppuun asti. Seuraavalla pistolla ote oli jo tosi hyvä, F selvästi terästäytyi mokan jälkeen. Vikalla pistolla F osasi hienosti lähteä piilolta etenemään keskilinjan suuntaisesti vaikken ollut edes ehtinyt kutsua sitä. F oli tosi hieno, ja vauhtia oli vaikka muille jakaa. Hauskaa!

Sitten oli vuorossa esineet. Fisulle tämä oli oikeastaan eka kunnon esineruututreeni. Oltiin tallattu aika kapea, mutta reilu 50m pitkä kaistale. Ensin käytiin Fisun kanssa yhdessä viemässä esine, palattiin alkuun ja lähetin koiran etsimään. F kipitti suoraan esineelle ja löysi sen helposti. Se toi hanskan vauhdilla mulle ja sai leikin lelulla palkaksi.

Seuraavaksi F jäi odottamaan ja sai katsoa kun vein kaksi esinettä ruutuun, n. viiteenkymmeneen metriin. Näytin aina Fisulle esinettä ja vielä toistin "lelu"-käskyä. Palasin Fisun luo ja lähetin melkein samantien. Eka löytyi heti ja leikittiin taas välissä. F olisi ollut jo vähän lähdössä seuraavalle, mutta malttoi leikkiä kuitenkin. Toinenkin lelu nousi tosi hienosti, vähän sai F nähdä vaivaa sen eteen, hienosti se työskenteli. Loppuun superleikki ja kyllä oltiin niin ylpeänä, että! Fisu on selvästi oppinut käyttämän nenäänsä, hienoa. =)

Olipa hauskaa, näitä lisää.

Ei kommentteja: