keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Turhauma-agility (vain osittain)

Eilen oli vähän paskamaiset treenit Maisan kanssa. Meille piti tulla kouluttajaksi Iida Vakkuri, mutta hän ei päässytkään paikalle, joten teimme hänen ratansa keskenään. Meitä oli kolme koirakkoa ja oli oikeastaan ihan sama kuin olisi ollut yksinään treenaamassa. Rata meni huonosti, ja oli tosi turhauttavaa itse korjailla mokia, kun ei itse näe mikä menee pieleen. Eipä sitten viitsitty kauheasti jauhaa vaikeita kohtia. Rata oli muutenkin meille huono, siinä oli paljon kohtia, joissa koira joutui pyörimään 360 astetta siivekkeen ympäri ja nämä on Maisalle juuri vaikeita.

Kepeillä meinasi taas mennä usko ja kärsivällisyys kun M ei vaan voinut tehdä loppuun asti. Kepit oli vinosti kohti seinää ja M pomppasi joka kerta ennen vikaa keppiä pois. Otti niin päähän. Tää on meillä niin tyypillinen moka kohdissa, joissa keppien jälkeen pitäisi kääntyä johonkin suuntaan. Ja on äärettömän vaikea saada asiaa korjattua, kun ei itse tiedosta tekevänsä mitään väärin. Sain kommentin, että tekisin Maisankin kanssa verkoilla, jotta saisin siihen etäisyyttä ja koira varmasti tekisi loppuun asti. Nyt lopulta kun M teki kunnolla, oli vauhti jo ihan poissa ja jouduin itse kulkemaan metrin päässä mukana. Ei järin tehokasta. Kyllästyttää kun aina on nämä samat ongelmat.

Ainoa kiva kohta radalla oli eräs takaakierto, jossa ensin twistasin, mutta se toimi vähän huonosti niin sain vinkin pakkovalssi-jaakotukseen. Tämä toimikin tosi hyvin ja tuntui paljon loogisemmalta kun pääsi itse heti jatkamaan eteenpäin ilman paikallaan pyörimistä.

A:n kontakteilla pidin namulätkän, puomilla odotin myös pysähtymisen ja toimi ihan jees. A:lla kuitenkin hidas suoritus vaikka koira tiesi siellä namun olevan.

Lopuksi tehtiin Maisan kanssa rata väärin päin, lopusta alkuun. Nyt saatiin onneksi aika kiva suoritus, eikä jäänyt niin surkea fiilis koko treeneistä. Rata oli jotenkin paljon kivempi toisinpäin.


Fisu sai ennen Maisan treenivuoroa otta pihalla jälleen keppejä ja kontakteja. Olin reipas ja jaksoin laittaa verkot 12:lle kepukalle. Jätin parit välit auki.

On se vaan ihmeellistä, miten koiran into ja vire muuttuu kun toinen karvainen on kentän laidalla innokkaana odottamassa vuoroaan. Maisa haukkui aidassa kiinni ja F oli ihan tulta ja tappuraa koko treenin ajan. :o Ilmeisesti F tarvitsee Maisan v iereen huutamaan mieltääkseen, että NYT TREENATAAN. Se on toki aika helposti järjestettävissä, mutta ei Maisalle kovin mieltä nostattavaa.

Joka tapauksessa F teki kepit sairaan lujaa eikä haitannut yhtään vaikka osa verkoista oli auki. Sen jälkeen otettiin vähän kontakteja ja hyvin toimi, ihan hyvällä vauhdillakin. Otettiin parit ohjausharjoitukset parilla hypyllä ja intoa oli melkein liikaa. Keskittyminen oli kuitenkin hyvä, koira vain meinasi syödä mut elävältä...

Maisan treenien lopuilla otin vähän jotain Fisunkin kanssa hallissa. Tehtiin parit tuplatakaaleikkaus-kuviot ja siitä irtoaminen putkeen. Toimi tosi makeesti. F on pätevä! 8)

Otettiin myös normikokoinen A kertaalleen kun F ensin teki sen itsenäisesti pysähtymättä. :s Otti kontaktin kuitenkin hyvin kun otettiin se uudestaan.

Otettiin myös pimeä putkikulma ja loppuun kiva parin esteen vauhtipätkä lopettaen suoraan putkeen ja Taisteluun. Ja hyvin toimii! Taaskin vauhtia oli oikein kiitettävästi kun M haukkui seinällä ja muitakin koiria hääri hallissa. Kaipa se sitten saa Fisun tajuamaan, että on oikea treenitilanne kyseessä.

Ei kommentteja: