tiistai 5. toukokuuta 2009

Fisun agit

Eilen oli taas Fisulla reenit. Viime tiistain Maisan treeneistä en vissiin muistanut kirjoittaa, mutta ne menikin niin pieleen, että paras olla sen enempää kertomatta. :D Tuli ihan sellainen olo, ettei osattu yhtään mitään...

Mutta, Fisu sai eilen tehdä takaaleikkauksia, siivekkeen kiertoja ja pientä ratapätkää, jossa oli mm. etenemistä, tiukka käännös, takaakierto. Itsekseen otettiin erillisinä keppejä, keinua ja matalaa A:ta.

Takaaleikkauksenhan Fisu jo osaa, joten oli vähän tylsää ekat 45 minuuttia. Jouduttiin lähinnä odottelemaan ja saatiin vain kerran tehdä se leikkaus kummallekin puolelle. Hmm.. :/

No, seuraavasta radasta oli ehkä enemmän hyötyä, siitä Fisu myös suoriutui oikein hyvin. Se lähti hyvällä vauhdilla radalle, vaikka jouduin jättämään sen aika kauksi aikaa paikalleen ja kutsumaan mukaan (yleensä paras vauhti on jos lähdetään "lennosta"). Takaakierto hyvä, vaikkakin vähän hidas. Myös muut käännökset on vielä aika hitaita, mutta suoralla F sai taas tosi hyvin vauhtia. Loppusuora mentiinkin tosi lujaa ja F irtosi oikein hienosti.

Keppejä tehtiin pari kertaa, kokeilin taas jättää ekan välin verkon pois vuorotellen kummaltakin puolelta, hyvin sujui. Vika väli ilman verkkoa ei toiminut (tajusin jälkeenpäin, että ei olisi pitänyt jättää lelua eteen valmiiksi, siitä varmaan vikan välin ohitus johtui...).

Keinulla nokittiin, hyvin meni ja keinu laski aika nopeasti ja kolahtikin jo vähän. Matala A tosi hieno, F osaa ihan täysin oikean paikan ja ottaa sen vaika juoksen sen ohi. Vauhtia vaan lisää vielä alastuloon.

Ihan kivat treenit, vaikka alku menikin vähän hukkaan.

Ei kommentteja: