tiistai 3. maaliskuuta 2009

Tokoilua, hölkkää ja synttäreitä :)

Lauantaina oltiin jälleen treenailemassa tottista kimppaporukan kanssa. Tällä kertaa väkeä olikin tavallista enemmän, mikä oli ihan hyvä. Lisähäiriöt ei koskaan ole pahitteeksi. Olisiko meitä olut yhteensä n. 10 koirakkoa, eli aika hyvä määrä. Aloitettiin luoksepäästävyydellä, Tiia toimi kaikille "tuomarina". Tässä ei Fisulla ongelmaa, se ei paljon kiinnittänyt huomiota Tiiaan vaikka tämä koskikin sitä, vaan F oli hienosti paikallaan ja taisi vain tuijotella mua namin toivossa.

Seuraavaksi otettiin paikallamakuu. Fisu jäi hyvin paikalle, mutta vieressä oleva espanjanvesikoira (?) haukkui lähes koko ajan, mikä taisi Fisua vähän häiritä. Fisu sitten nousi pariin kenrtaan istumaan, ei kuitenkaan liikkunut paikaltaan. Murahdin sille vähän ja kävin käskemässä sen uudelleen makaamaan.Muutaman kerran se taisi nousta ylös, mutta lopuksi pysyi hyvin maassa. Kävin aina välillä palkkaamassa, yhteensä makoilua tuli ehkä n. minuutti-kaksi.

Seuraavaksi muut ottivat kisanomaisia seurauskuvioita vuorotellen, mutta me ei vielä niihin osallistuttu, joten puuhailtiin omia juttuja. On kiva huomata, että Fisukin on oikeastaan alusta asti tajunnut, että kun tehdää jotain niin silloin ei sosialisoida muiden kanssa. Se unohtaakin aika tehokkaasti kaiken ympärillä olevan ja keskittyy treeniin kun jotain tehdään.

Seurailtiin aika paljon ja otettiin "kaukkareita" taas ihan lähietäisyydellä sekä eteentuloa myös harjoiteltiin. Seuraaminen on alkanut sujua aika kivasti. Luulisin, että se on aika hyvässä kohdassa, ei tosin ihan kamalan tiiviisti mussa kiinni tms., mutta ihan hyvällä mallilla. Palkkaan melkein aina liikkeestä, enkä usein vaadi istumista, jotta pääseen vahvistamaan juuri hyvää liikettä. Sivulletulossa annan edelleen pienen käsimerkin, mutta hyvin F tuntuu senkin jo tajunneen. Asento on myös aika hyvä. Vielä ei pahemmin olla käännöksiä tehty seurauksissa, niitä pitäisikin varmaan alkaa treenaamaan.

"Kaukokäskyissä" maahanmenossa ei ole ongelmaa, mutta maasta istuminen vähän tökkii, vaikka käsimerkki on mukana. Seisominen on myös vielä ihan vaiheessa. Eteentulo on kai ihan hyvä, siinäkin tosin kädellä ohjaan vielä ihan täysin. Mutta asento tuntuu aika hyvältä.

Fisu on nyt alkanut olla ihan erilailla innostunut tokoillessakin kuin aiemmin. Ehkä sitten itse osaan vain nykyään paremmin pitää sen virettä yllä. Nyt trenattiin suurimmaksi osaksi vielä ihan namujen kanssa, mutta välillä aina vapautin Fisun lelulle. Se tuntui olevan aika intona kun tiesi, että lelu oli odottamassa ja kohta pääsisi sen luo syöksymään. Välillä se olikin sitten vähän liikaa mielessä...

Hyvät treenit kuitenkin oi, selvästi tohon paikallaoloon tarvitaan häiriötreeniä, sitä on aika turha enempää kotioloissa jauhaa...


Tänään olikin sitten Fiskarsilla juhlapäivä! Mudineiti täytti vuoden!! Ekat synttärit siis ja kiva päivä sillä taisi ollakin. Käytiin tänään päivällä Mustissa & Mirrissä ihastelemassa hyviä tuoksuja ja valitsemassa Fisulle synttärilahjan. F tykästyi vihreään karvaörkkiin joka vinkui myös. Iltapalaksi napattiin vielä naudan nilkka mukaan, mikä kiinnosti Fisua kovasti jo kaupassa. Eikä se suinkaan ollut ainoa asia, mistä F oli siellä kiinnostunut. Se olisi niiin mielellään halunnut maistella kaikkia keksejä ja herkkuja, mitkä sen nenään tuoksui kaupassa. "Kauppias" itse (ruskea labbis) tuli myös Fisua tervehtimään kassan takaa.

Myyjät nauroivat Fisulle kun tämä oli niin täpinöissään hyvistä tuoksuista ja tavasta miten F meni myös muita asiakkaita innolla tervehtimään. Se meni yhtäkin tätiä iloisena moikkaamaan ja nappasi sitte kiinni tämän kädessä olleesta purutikusta. Ei yhtään röyhkeä tapaus. :D

No, kotona sitten päästiin oman tuliterän lelun kimppuun. =)

Fisu ja uusi kaveri






Onnea Fiskars 1vee!!


Tänään käytiin vielä illalla hölkkäilemässä aika kunnon lenkki. Nyt kulki juoksu tosi hyvin (mulla siis, Fisulla kun kulkee aina ;) ) ja oli oikein hyvä olo juosta. Fisu tuntuu myös tykkäävän eikä vauhti ole sille paljoa kovempi kuin normikävelykään. :P Kiva harrastus tämäkin kuitenkin..

Eilen Terhi, Muru (Fisun melkeinsisko), Sulo (Fisun isosetä?) ja Hiski (F:n isoisä, 14v.) tulivat ex-tempore -vierailulle ja käytiin sitten kunnon lenkki neljän mutiaisen ja yhden heelerin voimin. Samalla törmättiin vielä Maisan Fanny-siskoon eli olikin hauska päivä koirille, paljon kavereita.

3/4-siskokset



Kaivoin vielä pari kuukauden takaista kuvaa kun oltiin Ruutin ja Riesan (F:n mamma ja sysse) kanssa lenkillä. Silloin pennuilla siis 11kk-päivä:


Ei kommentteja: