perjantai 27. maaliskuuta 2009

Fiskars agiliitämässä

Tänään oltiin Fisun kanssa kaksin hallilla reenailemassa. Oli hirmu hauskat treenit ja tehtiin aika helppoja ja kivoja juttuja. Tehtiin lyhyitä pätkiä, joissa oli aina pari hyppyä ja putki/pussi tms. Rengasta tehtiin erillisenä, ensin "vauvarengasta" (jossa ei siis kehikkoa, vaan pelkkä rengas) ja sitten ihan tavallistakin rengasta metallista versiota, joka on vähän puisia haastavampi. Hyvin F on oppinut rengasta tekemään, ehkä kaksi kertaa teki kuitenkin väärin.

Tehtiin verkkokeppejä muutamaan kertaan, niin että itse kiritin vieressä sekä niin, että vein lelun toiseen päähän ja lähetin Fisun kepeille itse irroten sivusuunnassa. Vauhtia on enemmän tietty kun itse juoksen vieressä, mutta hyvin F tekee myös itsenäisemmin. Keppien hakemisessa ei ole mitään ongelmaa ja tekniikkakin näyttää mun silmiin ihan hyvältä, F pujottelee etujalat kai yhdessä pomppien. :)
Palkkana toimi ihana vinku ja riehumisleikit oli taas Fiskarsin mieleen.

Sitten nokittiin. Ensin maksipöydältä laskevalla puomin alasmenolla. Tosi hyvin sujui, nyt pentu alkaa vissiin oppia. Se pysähtyy hyvin oikeaan paikkaan ja ottaa heti hienon kyyryasennon. :D Nyt liikuin itse enemmän kun F oli kontaktilla, hypin paikallani ja menin reilummin sen ohi. Hyvin F pysyi silti paikallaan. Hyvä hyvä. Sitten tehtiin A:n kontakteja pitkästä aikaa. F sai taas hypätä minipöydältä kontaktille ja nyt se osasi ottaa oikean paikan ja asennon tosi hienosti. Hassua kun yhdessä vaiheessa tämä oli sille niin hankalaa ja nyt sujui ihan leikiten. Kai se jotain on siis oppinut. =)

Lopuksi mentiin vielä ihan puomille, mutta Fisua pelotti se taas kovasti. Rupesin taas viljelemään nakkeja yläosalle, niin kyllä Fisu sitten rohkaistui puomin menemään. Kontakti sujui hyvin. Lopulta F olisi ihan itse halunnut koko ajan mennä puomille...

Hauskat treenit oli, tehtiin jälleen takaakiertoja, välistävetoja, takaaleikkauskia, ja eteenmenoja, mutta kaikkea ihan helpotetusti ja pidettiin vire yllä. Fisulla oli kivaa koko ajan ja treenit oli sopivan lyhyet ja helpot. Hyvä mieli jäi, oikein hauska oli Fisun kanssa ihan kaksin päästä taas hommiin! :)

Ei kommentteja: