perjantai 27. helmikuuta 2009

Monenlaista treeniä

Eilen oli tarkoitus lähteä aamulla agilityhallille treenailemaan. Oltiin jo matkalla, kun Krista soitti että halli olikin varattu. Päätin sitten ajaa lähistölle tekemään pienen lenkin ja sen jälkeen jäätiin Fisun kanssa hetkeksi eräälle parkkipaikalle tokoilemaan kun oli jo nakit ja lelut valmiina mukana.

Eipä oltu taas vähään aikaan harjoiteltu mitään tokojuttuja, mutta kivasti F muisti kuitenkin. Seuraus sujuikin nyt yllättävän hyvin, aloin jo vähän heilutella Fisun puoleista kättä, johon pentu tuntuu olevan vähän kiinni, liikkeessä. hä tarvitsee käsimerkillä avustaa liikkeellelähdettäessä, mutta nyt mentiin mielestäni innokkaammin ja paremmalla vauhdilla kuin aiemmin. Nimenomaan lähtö tapahtui nyt paljon paremmin, eikä 'matelua' ilmennyt.

Otin pienen paikallaolon myös, mutta sehän sujuu oikein hyvin jo, häiriötreeniä siihen lähinnä tarvittaisiin. Sitten treenailtiin "kaukokäskyjä" eli ihan asennonvaihtamisia, maahan-istu, istu-maahan, maahan-seiso ym. Seisominen on vielä vähän vaiheessa, muut toimii suht hyvin, siis ihan kädetäpitäen tehdään kuitenkin vielä. :)

Eteentuloa harjoiteltiin myös ja pari vauhdikasta luoksetuloa otettiin loppuun. Eteen istuminen alkaa myös hahmottua Fiskarsille, mutta käsimerkki on vielä ihan must.
Fisu tuntui tekevän aika innokkaana kun jätin sen lelun aika lähelle odottelemaan ja välillä vapautin sen sitten lelulle. Tämä voi ola ihan hyvä tyyli sitten jos/kun aletaan joskus treenata pidempiä sarjoja ilman palkkaa joka välissä.


Eilen käytiin sitten vielä illalla Fisun kanssa hölkällä. Sitäkään ei oltu vähään aikaa (pariin viikkoon) tehty, mutta hyvin tuntui taas kulkevan. Fisu on sitten helppo kaveri kun se ohittaa kaikki ihmiset niin nätisti vaikka olisi ihan pitkällä hihnalla ja joku tulisi aika läheltä vastaan tms. Mukavaa lenkkiseuraa siis. (=


Tänään päästiin sitten jälleen agilityn pariin. Krista ja Rasse + Miina tuttuun tapaan seurana.
Maisan kanssa tein ihan lyhyen treenin. kertailtiin vähän keppejä vaikeammista kulmista ja vähän kauempaa lähetyksiä ym. Sitten tehtiin puomia ja A:ta taas läpijuosten lelun kanssa. Puomi sujui hienosti, jatkoin taas itse liikettä ja Maisa haki silti hyvin oikean paikan.

A:lla saatiin ihan hyviä toistoja, eipä se Maisa ihan alas asti juokse, mutta ei nyt kamalan korkealtakaan hyppää. Lelulla siis taas "vedin" Maisan A:n alastulon. Kai nyt sitten voidaan alkaa jälleen radallakin tekemään A:takin, kun se suht kivasti sujuu. Pitäisi varmaan kisojakin pitkästä aikaa katsella.. ;)

Fisu pääsi sitten vuoroon. Kontakteja harjoiteltiin taas oikein urakalla. Puomia kokonaisena ja A:ta pöydän päältä kontaktille hypäten. Puomilla tehtiin muutamia huonoja suorituksia, Fisu ei, yllätys yllätys, aina välillä yhtään taunnut koko pysähtymisjuttua. Kuitenkin myös onnistumisia saatiin ihan hyvin. Ilmeisesti se tarvitsee aika vahvasti sen muistutuksen vielä multa (käskyn siis) että tajuaa pysähtyä.

A:ta tehtiin nyt siis ekaa kertaa. Laitoin minipöydän alastulon vierelle ja lähetin Fisun siis pöydän kautta kontaktille, jossa oli maassa kosketusalusta. Fisu tajusi jutun ihan heti! Saatiin oikein hyviä suorituksia. Kun sitten siirryttiin toiselle puolelle tekemään samaa hommaa, juttu olikin yhtäkkiä paljon vaikeampiu. Fisun tuntui olevan vaikea päästä sivusta kontaktille ja pysähtyä. Se siis ehkä tajusi mitä piti tehdä, mutta toteutus oli sille vaikeaa. Se tipahti aina väkisinkin pois kontaktilta, eikä siis oikein päässyt oikeaan kohtaa. Täytyy siis miettiä onko tämä sille hyvä tapa vai pitäisikö aloittaa usoraan esim. matalalla A:lla tms..

Verkkokeppejä treenailtiin nyt niin, että jätin lelun tiseen päähän ja sitten menin lähettämään Fisun toisesta päästä ja se sai hakea lelunsa. Pääsin siis irtoamaan sivusuunnassa hyvin kun Fisulla oli edessä palkka odottamassa. Hyvin sujui, ei ongelmaa tässä. Aika pitkäänhän ollaan jo verkkokeppejä tehty, seuraava vaihe sitten joskus on verkoista irti päseminen. ;)

Pari takaaleikkausta myös otettiin mutta eipä paljon muuta. Metallikehikkoistra rengasta tehtiin muutama toisto. Ensin mentiin kerran väärästä välistä, mutta kun ohajsin vähän tarkemmin niin saatiin hyviä suorituksia. Ehkä siis pitäisi vielä jauhaa läpikutsumista tai helpompaa rengasta. Muuta ei taidettu tehdä, ihan tarpeeksi oli treenattavaa yhdelle kerralle.


Tänään illalla käytiin jälleen jäällä hiihtelemässä molempien koirien kanssa. Fisu ärsytti Maisaa koko matkan ja niiden lenkki menikin ympäriinsä juostessa. Maisa suuttui vähän väliä ja jahtasi Fisua hampaat irvessä. :D (Suht) kivaa tuntui kuitenkin molemmilla olevan. F varsinkin nauttii niin selvästi kun saa juosta pitkiäkin matkoja edestakaisin ja silti mamma on näkyvissä eikä pääse häviämään mihinkään. :)

Huomenna sitten taas kimppaporukalla tokoilemaan.

Ei kommentteja: