keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Eiliset agilityt

Eilen oltiin taas treeneissä, molemmat tytöt oli mukana.
Fisun kanssa ehdin aika vähän mitään tekemään, vaan loppuun n. 10-15min, mutta onneksi silloin oli jo toinen kenttä tyhjänä.
Maisalla sujui aika hyvin, oli kiva rata, jossa tosiaan piti pistää jalkaa toisen eteen, että pysyi koiransa perässä. :D Vaikeita keppikulmia ja kuljetuksia. Radalla oli kaksi suoraa putkea vierekkäin, joiden välissä oli kepit suorana. Kepeile oli siis aika vaikea mennä, mutta onneksi sain vähän etumatkaa edelliseltä putkelta, jolloin ehdin näyttämään kepit hyvn Maisalle.

Onneksi M on oppinut aika hyvin hakemaan putkia (ja tokimuitakin esteitä). Siitä oli nyt hyötyä, kun pystyin lähettämään Maisan suht kaukaa esim. putkeen ja syöksymään itse jo toiseen suuntaan, jotta ehdin seuraaviin kohtiin. Rata sujui kyllä oikein kivasti, kerran M tuli yhden putken ohi, kun lähdin liikaa edistämään enkä ilmeisesti ohjannut tarpeeksi selvästi.

Keppien jälkeen piti toisella kertaa kääntyä melkein 180 astetta vasemmalle, mikä onnistui ihan ok, mutta piti vähän pelätä ettei juokse suoraan koiran päälle. Kokeilin sitten lopuksi niin, että lähetin Maisan putkeen (ennen keppejä) ja juoksinkin itse keppien toiselle puolelle ottamaan Maisaa vastaan. Olin ihan varma, ettei M osaisi aloittaa keppejä (oikein) kun itse olen niiden toisella puolella, mutta sainkin yllättyä. M osasikin ihan hienosti aloittaa kepit ja wau, miten hyvältä taas tuntui. Kyllä se Maisa alkaa jo aika taitava olla. :)

A oli radalla kahteen kertaan. Ekalla kerralla M ei hypännyt mitenkään kamalan korkealta, kun kunnolla jarruttelin sen menoa alastulolla, ihan hyvä suoritus siis. Toisella kertaa ihan radan lopussa sitten tultiinkin reilusti kontaktin yli. :o Äh!

No, otettiin uudestaan ja komensin Maisaa jaruttamaan, mutta yhä tosi huono suoritus. Vihdoin sain sen tulemaan vähän paremmin, mutta aika huonolta näyttää... No, saapa nähdä otetaanko lauantaina sitten vitosia kisoissa. Kun ei näköjään paljon auta, vaikka olen vieressä komentamassa ja kädellä näyttämässä, että M hidastaisi... Puomin kontaktilla M pysähtyi ihan hyvin, aluksi vain jäi vähän väärään kohtaan, joten piti vähän odotella, että se tuli vielä vähän eteenpäin. Nyt kyllä pakotan itseni korjaamaan jos se varastaa puomilta. Ihan oikeasti. Hmm...

Fisu pääsi siis lopuksi tyhjälle kentänpuoiskolle treenailemaan. Otettiin pussia, mitä F innostui tekemään vielä oma-aloitteisesti lelu suussa, kun se oli jo palkan saanut. :D Hassu tyttö. Sitten otettiin pari takaaleikkausta muutamalla hypyllä, mutta en onnistunut ohjaamaan Fisua seuraaville hypyille käännöksen jälkeen, kun se lukitsi pussin niin vahvasti. No, en sitten tietenkään kieltänytkään kun toinen oli niin innostunut pussista. :D

Sitten nokittiin taas pöydän päältä laskevalla puomin alastulolla ja saatiin hyviä suorituksia. F muisti hienosti pysähtyä ja pysyi yllättävän hyvin paikallaan, vaikka itse liikuin aika kauaskin eteenpäin. Namuja on vain vähän hankala heitellä pidemmältä, joten välillä F lähti kontaktilta han siksi että namut lensi niin kauas siitä. Se apuohjaaja olisi kyllä ihan kiva palkkaamassa...!

Ihan hyvät treenit siis ja hyvillä mielin lähdetään lauantaina Maisan kanssa kisoihin. Kauhean aikaisin vain täytyy herätä. Yök. :s

Ei kommentteja: