torstai 15. tammikuuta 2009

Treeniä

Tiistaina oltiin jälleen agitreeneissä.
Otin molemmat tytöt mukaan, mutta aika vähän ehdin pennun kanssa puuhailla. Maisa aloitti radalla, mikä oli tosi mukavan haastava. Siinä oli monia kohtia, joissa sai tarkkaan miettiä miten ohjaa. Kepeillemeno oli oikein hyvä harjoiteltavaksi. Niille mentiin oikealta 90 asteen kulmassa. Olisin varmasti suoristanut reitin helpoksi, mutta coachimme kielsi, jotenka kepeille mentiin suorinta tietä kohti ensämmäistä väliä. Ja hienostihan se onnistui, vaikken olisi uskonut. Piti vain muistaa odottaa, että koira ehti pujotella ensimmäisen välin, ennenkuin lähti itse ryntäämään eteenpäin.

Vaikea kohta oli myös sellainen, jossa suora putki oli samassa linjassa hypyn kanssa. Kun koira hyppäsi, se tuli helposti putken ohi, kun ohjaaja jo oli jatkanut matkaa suoraan eteenpäin. Putken jälkeen oli myös aika kimurantti kohta, jossa piti jättää yksi hyppy koiran ja itsensä väliin. Hyppyä ei siis koira saanut suorittaa. Ekala kerralla sanoin fiksuna "täällä" juuri kun hyppy oli mun ja Maisan välissä. No olisihan se ollut ihme, jos ei Maisa sitä olisi suorittanut... Hyvä minä.No, saatiin tämäkin toimimaan ja kuviosta tuli oikeastaan aika makee kun se onnistui.

Puomin kontaktit mentiin ehkä hieman hidastellen, mutta muuten ihan hyvin. opuksi M tuli pois ilman lupaa, joten otettiin ne vielä erikseen lopuksi. Maisalla oli intoa aivan tajuttomasti, vaikken uskaltanut ottaa sille edes lelua nyt valeraskauden alla.


Fisun kanssa vähän nokittiin ja tehtiin pientä suoraa pätkää. Nokkimiset sujuu hyvin, enää en pitänyt mitään merkkejä alastulon ympärillä, vaan pentu alkaa tajuta oikean kohdan jo itse. Tehtiin sitten "rataa", missä oli putket päissä ja 2 hyppyä välissä, kaikki melkein suorassa linjassa. Pidettiin vain pieni vauhtiharjoitus, kun tuntui, että F meinasi muuten vain madella. Hyvin se kuitenkin innostui helppoa rataa tekemään.

Myös rengasta otettiin yksittäisenä, minikorkuisena. Tehtiin sitä vielä läpi kutsumalla ja hyvin onnistui. Vielä ei kuitenkan suju, jos meinaan kutsua sen mukaan renkaan sivulta. Mun täytyy siis vielä olla toisella puolella kutsumassa se läpi.



Tänään, ke, oltiin taas pitkästä aikaa tokoilemassa kimppaporukan kanssa. Paikalla bc:t ja aussiet sekä mutiainen. Paikkana oli tällä kertaa Malminkartanon sirkuskenttä, jossa me ei oltu aiemmin treenattu. Aloitettiin taas paikallamakuulla. Tämän Fisu osaa jo erittäin hyvin, pystyin kulkemaan ihan reilun matkan päähän ja kiertämään sen sivuilla ym, välillä käyden palkkaamassa. F pysyi hienosti paikallaan, kunnes menin sen taa. Se käänsi päätä hirveästi nähdäkseen mut, mutta kun se ei riittänyt, se nousi istumaan. o, kävin palauttamassa sen ja otin uudestaan, nyt vähän lähempää. Nyt onnistui ja kävin heti palkkaamassa. Paikallaolo tuntuisi kyllä Fisulla olevan aika hyvin hallussa.

Seuraavaksi otettiin vähäisen seuraamista, mitä ei oltu aikoihin treenattu. Ja siltä se näyttikin... F ei oikein meinaa lähteä mukaan jos en sitä kädelä "vedä" mukaan liikkeelle. Täytyy siis vielä jonkun verran auttaa sitä kädellä ja saatiin vinkkinä myös, että seurattaisiin ympyrää oikealle, jolloin koira joutuu vähän "kirimään" pysyäkseen mukana vauhdissa. Mua neuvottin myös useammin palkkaamaan sitä liikkestä eikä perusasennosta, kun se tuntuu kuitenkin jo pysähtymisen osaavan. Jotta vauhti pysyisi parempana, voisi liikkeestä palkkaus auttaa.

Sitten otettiin toista kertaa ruudun alkeita. Menin ensin itse ruutuun lelun kanssa ja kutsuin Fisun sinne. Sitten leikittiin ja riehuttiin siellä yhdessä. Seuraavaksi otettiin niin, että kävin viemässä lelun ruutuun (avustaja piti tässäkin koiraa) ja innostin sitä kiinnostumaan lelusta, jonka jälkeen lähetin sen hakemaan lelun itse. Vauhti oli hyvä, mutta F haahuili ensin vähän sivulle ruudusta, kunnes löysi lelun. No, ensi kerralla vähän näkyvämpi lelu käyttöön.

Lopuksi otin Fisun kanssa vielä pieniä seuraamispätkiä, eteentulon alkeita ja muutaman vauhtiluoksetulon, joista hyvä leikkipalkka. Kiva oli taas treenailla, F ainakin näytti tykkäävän. :)

Ei kommentteja: