sunnuntai 25. tammikuuta 2009

Näytelmissä

Tänään oltiin Turussa Fisun kanssa näyttelyssä. Masan jäi kotiin ja lähdettiin siis pennun kanssa kaksin reissuun. F voi taas vähän huonosti autossa, joten se ei ollut kovin pirteä ekä suostunut alkuun syömään namujakaan kun Turkuun päästiin. Ihan hyvissä voimissa se kuitenkin oli.

Fisua vähän jännitti tungos ja joka puolelta ahdistelevat koirat, mutta hyvin se pärjäsi väkijoukon keskellä. Kerran se vähän säikähti kun eräs ajokoira meinasi alkaa rajun leikin sen kanssa lupaa kysymättä. Fisukin taitaa ola koira, joka arvostaa omaa tilaansa.

Oltiin hyvissä ajoin paikalla ja kierreltiin kojuja ja kehiä katsomassa. Lopulta mentiin istuskelemaan oman kehämme laidalle ja Fisu tuntui olevan jo aika poikki siinä vaiheessa. Se kävi mun jalkoihin makoilemaan.

Vähän ajan päästä päästiin kehään. Juniorinarttuja ei ollut muita, joten oltiin kaksin kehässä. Mentiin ensin tuomarin, ruotsalaisen Ove Germundssonin, tutkittavaksi. Fisu meni iloisena tervehtimään tuomaria, joka taisi myös tykätä Fisusta ja kutsui tätä "lilla gumman". :)

F esiintyi hirmu hyvin, se taisi olla sopivan väsynyt, ettei jaksanut turhia temppuilla. Se seisoi oikein nätisti paikoillaan, eikä nokkinut maata, kuten olin pelännyt sen tekevän. Vielä pari päivää sitten se tarjosi koko ajan nenäkosketusta maahan kun yritin sitä seisottaa. :D

Fisu sai Erin, mistä olin tosi iloinen, Kuvittelin, että sen turkki ei olisi tuomarin mieleen, kun se on melko huonossa karvassa nyt ja näyttelyssäkin huomasin, että karvaa vielä tippuu. Mutta turkki olikin tuomarin mielestä erinomainen. No, mitäs minä tiedän...

F oli siis luokkansa paras, kun ei muita luokassa ollut. Paras narttu -kehässä F sijoittui neljästä koirasta neljänneksi, mutta eipä se enää haitanut. ERI oli jo tosi hieno juttu!

Fisu sai tosi kivan arvostelun:
"11 mån. tik som är något långsträckt. Feminint huvud med bra uttryck. Bra hals, mjuk överlinje. För lång i länder. Utm. ben o tassar. Välformat front, bröstkorg. Utm. vinklar, rörelser o päls."

Erittäin vapaasti suomennettuna siis:
11 kk vanha narttu, joka on jotenkin pitkäksi venynyt tms (!?). Naisellinen pää, hyvä ilme. Hyvä kaula, pehmeä ylälinja. Liian pitkä (jossakin, missä?). Erinomaiset jalat ja tassut. Hyvin muotoutunut eturintakehä. Erinomaiset kulmaukset, liikkeet ja turkki.

Oikein kiva arvostelu siis. Onhan F pitkä, se on ihan totta. Ihme kuitenkin, ettei tuomari rokottanut siitä enempää, kun kuitenkin oli sitä mieltä, että F on liian pitkä...

Kiva näyttelypäivä oli kuitenkin, voidaan lähteä taas toistekin. =)

Ja olihan sitä pakko käydä vähän kojuilla shoppaamassa. Ostin Maisalle uuden ihanan ohuen säädettävän nahkahihnan, tytöille uudet vilkkuvalot pantoihin (kätevät metsässä pimeällä kun koirat vapaina) ja herkkuja tytöille. Hyvä reissu siis.

Ei kommentteja: