Viime viikkojen kuulumisia

Vihdoin on taas aikaa muullekin kuin nenä kirjassa pänttäämiselle...
Noin viikkoon en ole ehtinyt koirien kanssa lenkkeilemään lähes ollenkaan, mutta onneksi ne ovat sentään äitini kanssa päässeet ulkoilemaan, muu aktivointi sitten onkin ollut aika vähäistä. :( Mutta nyt siihen taas panostetaan sitten sitäkin enemmän.

Harmillisesti meidän pentutoko siiryi samalle päivälle (ja samaan aikaan) kuin Maisan agility, joten täytyy miettiä siirrytäänkö kotitokoiluun vai keksitäänkö joku muu paikka treenaamiselle. :/ Harmi, tuo kurssi on ollut mukavan rento meille matalien tavoitteiden sunnuntaitokoilijoille, mutta samalla kuitenki aika monipuolinen ja kiva.

Maisan juoksuja ei vielä kuulu, joten päästiin viikonloppuna osallistumaan jälleen kisoihin hyppyradalle. Tällä kertaa onni suosi vähän paremmin; tuloksena 0 virhepistettä ja yliaikaa 0,73s eli nollaksi tuo tulos laksetaan (0-0,99). Olin tosi tyytyväinen suoritukseen ja oikeastaan ihmeissäni ettei saatu enempää yliaikaa. Rata oli melko lyhyt (n. 104m, 17 estettä), oten ihaneaika oli vain 31sekuntia. Aika vähän siis, ja sitä kaikki tuntuivat ennen kisaa kauhistelevan... Meidän sijoitus oli viides.

Rata oli peruskiva, aika paljon suoraakin etenemistä, mutta pari haastavampaa kohtaa ja mm. kepeille mentiin aika hankalasta kulmasta. Vähän tiukemmilla käännöksillä aikakin olisi vähän tuosta parantunut. Mutta: ensimmäinen kolmosluokan nolla kasassa! Ei siihen voi olla kuin tytyväinen.

Lähiaikoina olen jotenkin alkanut luottaa Maisaan enemmän radalla. Tuntuu, että ainainen varmistelu on jäänyt vähemmälle ja on jotenkin tosi helpottavaa kun voi luottaa siihen, että koira todella osaa. Se on mieletön tunne kisoissakin. :)

Pennun kanssa (mitä nyt olen ehtinyt sen kanssa aikaa viettämään) on myös sujunut hyvin. Tottelemattomuuskohtauksia pihassa ei ole tapahtunut moneen viikkoon (kop kop) ja jotenkin se tuntuisi olevan helpompi ja yhteistyöhalukkaampi kuin ennen. Ikään kuin se alkaisi vihdoin oikeasti kunnioittaa mua. Muutenkaan sitä ei enää koko aikaa mieti, että mitäköhän tästä tulee, osaanko toimia oikein pennun kanssa ja onnistunko saamaan siitä kelpo koirakansalaisen. Fisu tuntuisi olevan jo ihan fiksu tapaus.

On myös ihanaa voida luottaa pentuunkin. Voin päästää sen irti ilman liinaakin ja luottaa siihen ettei se karkaa tai lähde omille teilleen ja tulee takaisin kutsuttaessa. Luottamus helpottaa aika lailla jokapäiväistä elämä.