Tänään Fisu oli ekaa kertaa pidemmän aikaa yksin. Lähdin yhdeksän aikoihin kouluun, ja äiti tuli ruokiksella pissattamaan ja syöttämään vauvelin. Pentu oli ilmeisesti
nukkunut koko ajan, eikä ollut tehnyt tarpeitaan sisään. Tulin vähän ennen puoli neljää kotiin ja taaskin pentu oli vastassa ilman sotkuja sisällä. Se oli oikein innoissaan koiraporttinsa kanssa odottelemassa ja käytiin heti sitten ulkona tarpeilla. Hyvin oli siis yksinolo mennyt.
Maisan kaveri Heppu-heeleri tulikin heti pian pentua moikkaamaan. Lähdettiin taas lähimetsään ja Lilli kuvasi minkä kerkesi. :) Heppu ei ollut erityisesti pennusta kiinnostunut, mikä oli ihan hyvä asia. Pentu uskalsi tehdä tuttavuutta Hepun kanssa ja kaikki kolme tulivat hyvin toimeen keskenään. Oli tosi kuuma ilma, eivätkä koirat stten hirveästi jaksaneet peuhata. Pentu oli mielettömän reipas, meni heelereiden keskellä ihan kuin olisi aina niiden kanssa kulkenut. Vieras koirakaveri ei siis pelottanut ollenkaan. Hihnassa kävely meni hienosti pennulta.
Fisu nuuskii Heppua
Maisa & Fisu
Tultiin sitten vielä pihaan leikkimään, mutta oli selvästi liian kuuma leikkiä sen enempää. Maisa yritti vielä saada Fisua leikkiin, mutta lopulta kaikki vaikuttivat aika uupuneilta. Kiva oli kuitenkin nähdä Heppu-setä!
Pusu!
Hepun lähdettyä käytiin vielä naapurin pihassa moikkamassa ihmisvauva-Josefinea. Pentu olisi mielellään leikkinyt aika rajustikin pikkulapsen kanssa, joten täytyi hieman rajoittaa sen leikkiyrityksiä.
Kaiken tämän jälkeen taas pennulle uni maistui!
Suurkiitokset Lillille kuvista!!
keskiviikko 30. huhtikuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti