Aamulla tavattiin naapurin kleinspitzit, Carlos ja Frank. Maisan poikaystävät menivät juuri tiellä meidän pihan ohi kun astuttiin ulos. Annoin vauvan mennä katselemaan poikia, mutta ei se vielä oikein uskaltanut tutustua tarkemmin. No, ensi kerralla reippaampana.
Tänään oli äitini päivän kotona koirien kanssa. Pääsin onneksi jo yhdeltä koulusta, en olisi varmaan pidempään malttanut siellä ollakaan.
Kun tulin kotiin, oli vauva nukkumassa. Se oli kuulemma valvonut melkein koko ajan ja ihan lyhyitä tirsoja ottanut. Uni maistuikin aika pitkään.
Kun pentu heräsi, lähdettiin taas metsään ulkoilemaan. Nyt käveltiinkin jo reilun kilometrin pituinen lenkki ja hyvin Fisu jaksoi taapertaa mukana. Sattumalta törmättiin Maisan Fanny-siskoon ja jäätiin vähän juttelemaan. Fisu taisi olla vähän sekaisin, kun yhtäkkiä ympärillä olikin kaksi ihan samannäköistä heeleriä. Se vähän haisteli Fannya, muttei lähtenyt sen kanssa leikkimään, vaikka Fanny kovasti olisi halunnut. Ei Fisu tosin pelännytkään, vaikka Fannyn leikkimisyritykset näyttivät vähän rajuilta. Otin pennun välillä syliin turvaan.
Fisu kyllä selkeästi tykkää märästä, se olisi halunnut kaikkiin kuralätäköihin kävelemään, mutta yritin vähän katsoa, ettei se mennyt pahimpiin mutiin. Metsässä pidin koirat vapaana, mutta tiellä käveltiin hihnassa. Se sujuikin aika nätisti, muutaman kerran Fisu vähän protestoi kun remmi rajoitti liikaa vapautta. En kuitenkaan antanut Fisun riehua, vaan matkaa jatkettiin kun se oli nätisti. Ihan loppumatkan kannoin pentua sylissä, mutta muuten se käveli melkein koko lenkin ihan itse!
Kun päästiin kotiin, vauva ei ollut vielä edes väsynyt. Päätin sitten leikata molempien kynnet. Maisa antoi tosi hienosti leikata (kunhan ensin kaivoin sen sohvan alta, mikä oli todella outoa käytöstä siltä) ja palkkasin sitä vähän väliä. Kun hain kalkkunaleikettä pennulle leikkuupalkaksi, Maisa olisi kovasti halunnut ne. Laitoin sen sitten mun huoneeseen odottelemaan, niin pääsin rauhassa keskittymään Fisun kynsiin.
Tämä oli siis ihan eka kerta kun pennun kynsiä leikkasin. Ja ihan kivasti se sujui. Ensin F vähän yritti rimpuilla ja vähän purrakin, mutta väsähti sen jälkeen tosi äkkiä. Se retkotti mun sylissä ihan rentona kun leikkasin kaikki kynnet. Annoin usein sille palkkaa, mutta silti olin kyllä tosi yllättynyt miten nätisti se oli! Täytyy varmaan seuraavankin kerran leikata silloin kun pentu alkaa olla väsynyt, jos näin helpolla pääsee... Kynsien leikkuun jälkeen harjoiteltiin vielä vähän istumista. Olen ihan pari kertaa opettanut sitä istumaan samalla kun olen sille namun antanut ja se on kyllä aika äkkiä tajunnut, mitä täytyy tehdä. Fi(k)su pentu!
Sen jälkeen annoin koirille vielä päiväruoat, annoin Maisalle ruoan ennen pentua. F kyllä kommentoi hieman asiaa, mutta saapahan tottua asiaan. Pennun ruokahalu on kyllä aivan mieletön! Taaskin se veti kupin tyhjäksi varmaan alle minuutissa. Ja sen jälkeen vielä nuoli molempien kupit puhtaiksi. Ihan toista luokkaa kuin Maisa pentuna.
Nimensä pentu alkaa pikkuhiljaa osata. Ei se ihan aina reagoi kun sitä kutsun nimeltä, mutta aika usein. Ja useimmiten se tulee luokse kun heilutan "namukättä" ja kutsun. Mutta ei toki ihan aina, vauvahan se vasta on...
maanantai 28. huhtikuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Kaikki mudit (no, ainakin suurin osa) tykkäävät märästä ja erityisesti kurasta. Taisi Fisukin päästä lauantaina Kelllokoskella mudan ja märän makuun.
PS. Nastalta terkkuja
Niinpä! Vaikuttaisi että Fisu tosiaankin tykästyi hommaan ensimmäisen mutaoja-kokeilunsa jälkeen...
Kiitokset terveisistä. =)
Lähetä kommentti