sunnuntai 27. huhtikuuta 2008
Perheenlisäystä
Torstaina 24.4. laumamme kasvoi yhdellä koirajäsenellä. Haimme Pilkkopimeän Punahilkan, tuttavallisesti Fisun, Mouhijärveltä. Maisa sai tutustua pentuihin jo Johannan luona, muttei ollut niistä yhtään kiinnostunut. Pennut riehuivat keskenään pihassa ennen kuin oli aika lähteä, joten parin tunnin ajomatka sujui melko rauhallisesti. Aluksi pentu vähän piti ääntä, mutta rauhoittui pian isosiskon, Maisa-heelerin, boksiin nukkumaan. Ihan loppumatkasta tuli sitten oksennus, mutta muuten vauva oli kelpoa matkaseuraa.
Olimme melko myöhään kotona, joten viihdyimme vain hetken pihassa ja sitten siirryimme sisään, söimme (hyvällä ruokahalulla!) ja menimme nukkumaan. Maisa oli hieman mustasukkainen, eikä oikein välittänyt pennusta, joten päätin sulkea sen huoneeni ulkopuolelle nukkumaan, jotta kaikilla olisi rauhallinen ja mukava yö. Pentu nukahti oitis pedilleen sänkyni viereen ja nukkui melko rauhallisesti koko yön. Muutaman kerran se heräsi ja vähän inisi, mutta rauhoittui heti kun silitin sitä ja se huomasi, ettei ollutkaan yksin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti