sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Hakua, agia, näytelmiä, agia ja tokoa

Tällaista tänä viikonloppuna. :)

Perjantaina siis hakuiltiin (ilmaisuja) sekä agiliideltiin pitkästä aikaa (juoksutauko). Lauantaina käytiin Tampereella hakemassa kaksi punaista nauhaa ja tänään sunnuntaina treenailtiin Purinalla agia ja vähän tokoa. Muut oli oikeastaan Fisun ohjelmaa, mutta tänään myös Maisa pääsi vähän agiliitelemään.

Perjantaina otettiin taas haun ilmaisuja Tuomarinkartanolla. Paikkana oli aukea parkkis, jonka reunojen lumipenkat toimi piiloina. Fisun treeni onnistui ihan uskomattoman hyvin! Parilla piilolla sai ihan oikeasti etsiäkin ja Fisuhan teki töitä hienosti. Maalimiesten luona rullat taisi olla vähän haastavasti pressun peitossa, joten F meinasi tunkeutua pressun alle itsekin. :)

Mun luokse F tuli vauhdilla ja toi rullat upeasti käteen asti. Pysyin liikkeessä kun F tuli ja vahvistin rullan pitämistä lopussa vielä käskyllä. Ja hyvin toimi! Jes =) Näytöille mentiin, tuttuun tapaan, vauhdilla ja etsimään lähdettiin myös innokkasti. Parilla pistolla jouduin lähettämään koiran uudestaan etsimään, kun en osannut huomioda tuulta oikein, mutta koira toimi kuitenkin hyvin. Oli tosi onnistunut treeni ja jäi tosi tosi hyvä fiilis. :)

Lisäyksenä vielä: todettiin, että meidän "hyppää jokin esine suussa" -harjoituksista on ollut apua, sillä nytkin F joutui parin kinoksen yli pomppimaan ja rulla pysyi suussa! Jeee!

Illemmalla lähdettiin vielä Fiskarsin kanssa agitreeneihin, joista tosiaan oli ollut ainakin 3vk taukoa. Teemana oli tällä kertaa putket (joihin ei kuulu mennä) kontaktien alla. Radalla oli parit hyppy ennen ja jälkeen puomin sekä putki toisessa päässä.

Heti ekalla kerralla taidettiin ottaa se putki puomin alta... Laitettiin sitten namualusta ylösmenokontaktille vetämään koiraa oikeaan suuntaan. Toimi ihan ok, F haki heti puomin, mutta tämä selkeästi hidasti menoa. Lopulta otettiin pieni ratapätkä kokonaisuudessaan, puomi tuli kahteen kertaan, joista toisella kerralla F jo juoksi namulätkän yli, eikä pysähtynyt siihen ollenkaan, eli haki puomin siis ihan oikein.

Välissä tehtiin itsenäisesti keinua (avustettuna), keppejä ja A:ta, jonka alla myös hämäysputki. Keinulle saatiin hyviä toistoja. Fisua ei kolahdus haittaa, joten eiköhän pikkuhiljaa voitaisi häivyttää apu jo pois. Hienosti menee päähän odottamaan ja pysyy siellä.

Kepit päätin ottaa suoraan ilman verkkoja ja nehän sujui hienosti! Parit toistot niille, tosi hyvin. Myöhemmin kokeilin vielä täysillä verkoilla, ja huomasin, että F teki tosi hitaasti ja epävarmasti niiden kanssa. Sitä on siis alkanut häiritä verkot kun ollaan jonkun verran jo tehty ilman. Hmm, tavallaan olisi hyvä että voitaitis välillä tehdä verkkojen kanssa ja harjoitella mm. eri sisäänmenoja, mun outoa liikettä (/suntaa) ja loppuun leikkamista tms. Mutta ehkä nyt sitten pitäydytään ilman verkkoja, jos niistä on vain häiriötä Fisulle. No, toisaalta se tavoite on ainakin saavutettu, ettei enää tarvita verkkoja.

A:ta otettiin myös yksittäisenä. A:lla Fisulla on aina parempi vauhti kuin puomilla, mutta onneksi malttaa silti pysähtyä tosi hienosti. Olen nyt väähn häivyttänyt jo palkkaamista kontakteilla, eli en enää joka kerta palaa palkkaamaan koiran luo, vaan saatan vain kutsua koiran mukaan ja palkata sitten vaikka lelulla. Välillä kuitenkin kertaillaan myös ruokapalkkaa kontaktilla. A:lla huijausputki ei haitannut yhtään, F ei kertaakaan ollut sinne menosa.

Puomilla F jostain syystä yhä vähän himmailee, ja eka kerta on aina suht hidas. Tämän jälkeen vauhti kuitenkin lisääntyy. Johtuisikohan siitä, että koira ei vielä ole ihan varma, onko kyseessä keinu vai puomi? Ehkäpä.

Lopulta tehtiin vielä ratapätkä vähän eri tavalla, ja nyt puomille tuli vaikeampi linja sivusta. Fisu oli kuitenkin tosi pätevä, eikä putket enää hämänneet sitä yhtään. Se haki puomin heti hienosti ilman ongelmaa. Jätettiin siihen, eikä enää kertailtu onnistuneen suorituksen jälkeen.

Kivat treenit pitkästä aikaa (koska ei siis oltu treenattu pitkään aikaan (-; ), ja saatiin hyviä onnistumisia. Kiva, kiva! :-)

Eilen ajeltiin sitten Tampereelle näyttelyyn. Olinvarautunut odottelemaan kehän alkua parisen tuntia, mutta onneksi kävin katsastamassa kehän sijainnin hyvissä ajoin, sillä mudikehä alkoikin yli tunnin aiemmin kuin olin (kuten kaikki muutkin) luullut. Shoppailu hoidettiin siis vasta kehän jälkeen. ;)

Tuomarina oli kahden muutoksen jälkeen ruotsalainen Kurt Nilsson. Linja oli aika tiukka, 8:sta koirasta 2 sai ERIn ja loput H:n tai EH:n. Fisu sai tyytyä tällä kertaa siis punaiseen nauhaan.
Arvostelu kuului:
"Tillfredställande huvud, ngt ljusa ögon. God hals, en tanke lång, kunde ha ngt stramare rygg, bra bröstparti. Goda vinklar, rör sig ngt instabilt fram. Bra bak."

Vapaasti käännettynä: Tyydyttävä pää, vähän vaaleat silmät. Hyvä kaula, aavistuksen(?) pitkä, voisi olla vähän suorempi(?) selkä, hyvä rintaosa. Hyvät kulmaukset, liikkuu vähän epätasaisesti edestä. Hyvä takaosa.

Eipä ollut ihmeellinen arvostelu, mutta samoja juttujahan siellä on mitä ennenkin. Vaaleat silmät, pituus... Really? :) Tosin en tiedä liittyikö pituus tässä kaulaan vai koiraan kokonaisuutena, mutta uskoisin, että koiraan.

Ihan kiva reissu kuitenkin, saatiin herkkuja tytöille ja treffattiin tuttuja. =)

Tänään sitten käytiin Purinalla reenimässä agia ja tokoa, seurana Tanja ja pieni mudimies Luja.
Myös Maisa pääsi siis mukaan ja sai tehdä vähän keppejä ja kontakteja. Kepeillä haettiin vaikeahkoja kulmia ja mulle sivuetäisyyttä. Kokeiltiin myös, että valssaan keppien jälkeen kun koira vielä pujottelee, näitä ollaan tehty tosi vähän. Onnistui! Oli hauskaa kun pikku Maisa oli niin intona. :) Kontaktit kerrtattiin, ihan siistit.

Fisu oli kuumennellut itseään sopivasti treenivireeseen odottaessaan. Oli ihan todella meininkiä hommaan! Aloitettiin kepeillä, mahtavat sisäänmenot joka kulmasta ja hyvöä vauhti! Super! Kerran jäi vika väli tekemättä, mutten ihan täydellistä! Fisu osaa! Verkkoja/länkiä ei siis käytetty.

Seuraavaksi vähän kontakteja, kerrattiin kaikki. Keinu hyvä, puomi hyvä, A vauhdikas ja hieno. :) Puomilla keskityttiin vauhtiin, sitten pysähdys, ja palkkana kutsu leikkimään. Hyvin toimi ja vauhtia saatiin ihan kivasti. Jee, on se Fisu pätevä tyttö.

Otettiin kahdella hypyllä parit välistävedot ja takaakierrot ihan muistutuksena ja vauhtipätkätreeninä. Hyvin toimi ja menoa oli sopivasti. Olipa hauskaa! =)

Lopuksi vähän kertailtiin tokojuttuja, seuraamisia, käännöksiä, paikallaolo, luoksetulo ja jotain pientä. Treenihallilla Fisulla on selvästi tekemisen meininkiä, mikä sopii tokon treenailuun meillä hyvin. Vire tuntui siis pysyvän opivana. Ihan hyvin sujui ja kiva oli huomata, että koira vielä osaa jotain, vaikka ollaan treenattu luvattoman vähän. :(

Tänään käytiin vielä juoksemassa, nyt ollaan muutenkin aktivoiduttu juoksentelemisen kanssa kun ollaan pahimmista pakkasista päästy..

Mukava, aktiivinen viikonloppu siis takana. :-)

Ei kommentteja: