sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Agit pe + ilmaisut su

Perjantaina Fisun agitreenit meni taas niin vireettömänä, että alkoi aika pahasti ketuttaa nuo tulevat kisat. :/ No, toivotaan, että siihen mennessä pahin lahnailuvaihe olisi jo ohi..

Tehtiin treeneissä 18 esteen rataa, jossa kerrankin oli myös mm. kepit ja keinu mukana. Sekä kontakteista muutkin. Meidän eka suoritus meni tavallaan tosi hyvin, koira teki oikein ja suoritus kokonaisuudessaan oli siisti ja hieno. Ei siinä mitään, ihan hyvä mieli jäi muuten, mutta vauhtia puuttui ja etenkin kepit meni toosi hitaasti.

Päätin, että ei tehdä rataa enää toista kertaa kun ei mehut riitä, mutta seuraavalla kierroksella halusin kertailla kepit ja keinun vielä. Keinu tehtiin radallakin ohjaajan laskemana, eikä vielä ilman apua. Halusin saada kepeille lisää vauhtia, ja ajattelin ottaa ne kerran oikeana vauhtisuorituksena. Mutta eipä sitä vauhtia saatu kuitenkaan. :( Hetsasin Fisua kunnolla ennen keppejä, se kävi kuumana, ja aloittikin ihan ok, mutta loppua kohden vauhti hidastui ja hidastui ja lopulta se lopetti kesken. Siis mitä? Ihan ihme touhua.. :o Otettiin vielä uudestaan, vauht taas surkeista surkein, mutta saatiin sentään kepit oikein loppuun asti. Eipä jäänyt kovin vahva fiilis näistä kun seuraava agikerta on tosiaan siellä kisoissa. :S

Lopuksi otettiin vielä keinua yksittäisenä. Meidän yhteyspeli avustajan kanssa ei sitten toiminut, ja suoritus ei ollut sellainen mihin F on tottunut ja minkälainen sen toivoisin olevan. Kainu laski jo kun F meni sille, kun normaalisti sen on pitänyt mennä ensin päähän asti ja lauta on laskettu vasta sitten. Ja niin toki nytkin yritin ohjeistaa. No, lopulta kun keinun laskeminen toimi, F olikin ihmeissään kun se ei laskenut yhtä nopeasti kuin aiemmilla toistoilla ja F hyppäsi kesken pois... ****.... Sitä alkoi taas joku pelottaa keinussa eikä se uskaltanut siis mennä loppuun asti. No, otin viimetteeksi itse keinua ylhäällä pitäen yhden kerran niin, että vedin namun kanssa Fisun päätyyn ja sitten laskin vähän varovaisemmin alas. Ja siihen aika loppuikin.

Kaiken tämän lisäksi uudessa "parvi"katsomossa oli kamalasti trafiikkia ja kolistelu alkoi epäilyttää Fisua. Vähän kuin ukonilma olisi jyrissyt hallissa. Jees.. F pöhisi tömistelijöille kun ei selvästikään tajunnut, mistä ääni tulee. No, ei se onneksi sen enempää ahdistunut äänistä, vaan pystyi vielä treenata normaalisti.

Treenien jälkeen v-tutti niin paljon, että oli lenkin jälkeen pakko käydä ottamassa keinulle pari toistoa normaalityylillä itse avustaen. Nyt onneksi sujui, ja saatiin edes jotain kunnolla tehtyä.

Hitto mitkä treenit. Ei varmaan pitäisi lähteä ollenkaan jos on riski, että koira lehmäilee. Mutta mistäs sen kotona tietää, millä tuulella hormonit tällä kertaa on?
Tosi hauska lähteä kisaamaan viikon päästä.




Tänään sitten otettiin taas hakuilmaisuja parkkiksella. Fisulle 3 äijää, vähän sai etsiäkin taas. "Rata" oli sinänsä haastava, että väleissä oli lumipenkkoja ja aitoja, joiden yli (tai ali, kuten F hokasi) täytyi koiran mennä. Saatiin siis hyvää treeniä taas Fisun rullan pidolle. Hienosti kuitenkin pysyi rullat suussa suurimmaksi osaksi, vaika koira kahlasi hangessa tai mönki aitojen ali. :)

Kerran tippui rulla, joten F sai hakea uuden ja sitä tuodessa selvästi tsemppasi otteen kanssa. Jee! =) Lopuksi Fiskars sai kunnon ruokapalkan, vaikka nyt leikkiminenkin taas vähän maistui vikan mm:hen luona.

Hakuilun jälkeen otettiin vielä vähän tottista, nyt koira sentään jaksoi vielä tehdäkin jotain. Lelun sijaan otettiin uutena palkkakokeiluna muovirasia, jossa oli nmusia sisällä. Leikitin Fisua sillä, pistin aina rasian saaliiksi ja siitä äkkiä kainaloon ja "seuraa". Tuntui toimivan, F intoutui rasiasta todella. Palkaksi purkki aina lensi johonkin, F sai saalistaa sen ja sitten yhdesä kaivettiin sieltä namu. :) Otettiin pari pientä seurauspätkää muutamilla käännöksillä. Hyvin meni. F kuulemma vähän leviää etupäästä ulospäin kummallisesti. Täytyypä kiinnittää huomiota.

Otettiin rasian kanssa myös eteen istumista. Sain ohjeeksi, että lopetan taaksepäin liikkumisen, koska kyllä F osaa jo eteen tulla kun sen siltä vaatii. Välillä jäi vähän kauemmaksi, mutta korjasi itse kun ei palkkaa tullut. Kuitenkaan en saisi enää palkata korjauksista, vaan vain alunperin hyvästä suorituksesta. Uskaltauduin (pakotettuna ;-) ) menemään aika kauaskin (meidän mittakaavalla) Fisusta ja kutsumaan eteen. Ja sehän toimi! Kivaa.

Lopuksi otettiin eteenmenoa. Ekalla yrittämällä lähetin koiran kuulemma ihan päin metsiä. :D Kutsuin pois, koska F vain käpytteli menemään eikä edes löytänyt palkkarasiaa.. Toisella onnistui vähän paremmin, mutta namupurkki ei meinannut erottua lumikökkäreiden seasta ja palkan löytyminen siis kesti turhan kauan. Lopuksi vein näkyvämmän lelun odottamaan ja nyt onnistui paremmin. Loppuun leikki ja Fisulla oli kivaa. Mukavaa. :-)



Loppuunvielä pieni treenikertomus viime torstain(?) pienestä tottelevaisuussessiosta Fisun kanssa kaksin. Otettiin mm. kaukokäskyjä nyt kun sain niihin vinkiksi kokeilla jättääkin namun koiran eteen (takapalkan sijaan) siten, että koiran täytyy tavallaan namua väistääkseen pysyä paikallaan. Fisulle tuntui toimivan, paitsi että lopuksi maahanmenossa se jätti aina tisen jalan alleen, ettei se vain vahingossa pääse likaantumaan lähellä olevasta namusta. :D Hmm, mutta paikallaan pysyi, mikä siis on oikein hyvä. liikkumisongelmaa ei oikeastaan muissa liikkeissä niinkään ole ollut, nimenomaan maahanmenossa se on saattanut herkästi tulla mua kohti. Vielä ei olla seisomista yhdistetty näihin juttuihin, varmaan seuraavaksi mietitään, miten se toteutetaan. Tai siis s-m tai s-i on tuttuja, mutta seisomiseen vaihtaminen ei vielä kuulu meidän temppurepertuaariin..

Ei kommentteja: