Takapakkia

Eilinen taisi olla jotenkin kirottu päivä meidän agilityharrastukselle. Oltiin koirien kanssa lähdetty juuri kotoa metsälenkille kun sain Kristalta viestin, että ottaisin Purinalle avaimen mukaan. Olin ihan pihalla, mutta kohta selvisi, että treenit jatkuisi jo, ja mun pitäisi olla hallilla puolen tunnin päästä. No, äkkiä kotiin ja Fisun kanssa autoon. Ehdittiin jopa ajoissa paikalle, lämmittelyn hoidin sitten ennen omaa vuoroa.

Meitä oli aika vähän paikalla ja sää oli tosi kuuma, joten tehtiin lyhyehkö helppo ratapätkä sisälle. Putki, hyppy, putki, pari hyppyä, puomi, rengas ja loppusuora. Rimat alimmassa mahdollisessa korkeudessa, myös Fisulle.

Ennen rataa äytiin Fisun kanssa kävelemässä ja otettiin ulkona keppejä. Nyt muistin kerrankin ottaa kepukat ennen radan tekemistä ja vauhtia ja intoa riittikin tosi hyvin. Tehtiin taas kahdella verkkopätkällä kuuden kepin sarjaa. Verkkojen paikkoja vaihdoin, ensin ne oli alussa ja lopussa vuoropuolilla, sitten keskellä molemmin puolin, alku ja loppu ilman. Sujui tosi hienosti, F teki hyvin loppuun asti vaikka lelu oli edessä odottamassa.

Sitten tultiin sisään ja laitoin Fisun seinälle odottelemaan. Olin itse vähän kauempana, jotta koiralla olisi sitten motivaatiota tehdä mun kanssa hommia. Kun tuli meidän vuoro, Fisu tuntui jopa innokkaalta, haukahteli ja pomppi mun vieressä. Se joutui kuitenkin vähän vielä odottelemaan, koska mun piti lainata naksutin muilta ja antaa Kristalle namut kontakteilla syötettäviksi. En tiedä, oliko tämä odottelu jo Fisulle liikaa. No, ennen lähtöä innostin sitä vielä lelulla. Jätin lelun lähtöön, sillä rata myös päättyi siihen.

En jättänyt Fisua paikalle, vaan otettiin "lentävä" lähtö. Siltikin vauhti oli heti alkuun huono, Fisu tuli ekan putken aika hitaasti ja sama jatkui. Yhdeltä hypyltä piti kääntyä jonkun verran puomille. Fisu hyppäsi suoraan ja tuli puomin ohi. Tuntui, ettei sitä kiinnostanut koko juttu ollenkaan. Otettiin puomi uusiksi, ja lopussa Fisu juoksi suoraan kontaktien läpi, eikä pysähtynyt käskystä huolimatta. Sanoin "oho" (tod.näk. aika ärsyyntyneenä, ikävä kyllä) ja otettiin uudestaan. Nyt F pysähtyi ja nokki, aika innottomana kuitenkin. Krista palkkasi, mä naksuttelin. Jatkettiin loppuun, rengas meni hyvin, mutta loppusuoralla F juoksi kahden esteen ohi, vaikka ne oli ihan suorassa linjassa. Se kuitenkin ehkä näki jo lelun radan päässä, joten mun moka. F meni aika innostuneena hakemaan lelun, kehuin sitä ja leikittiin.

Koko tämän surkean radan jälkeen olin tuli ihan mieletön epäusko ja pettymys koko juttuun. Varmaan olisi pitänyt lopettaa rata jo ekaan esteeseen kun huomasin ettei koira ole innokas ja itsekin varmaan menetin motivaation siinä vaiheessa. No, totesin Kristalle, ettei koko hommasta tule taas yhtään mitään. Kun puhuttiin radasta, Fisu meni ihan ihmeelliseksi, se lähti hiippailemaan kauas meidän luota, eikä suostunut tulemaan takaisin, kun Krista houkutteli sitä nameilla.

F katsoi mua "pahasti" ja tuli vähän matkan päähän meistä istumaan kyyryssä. Rupesin lepertelemään sille ja menin kyykkyyn, jolloin se vihdoin tuli mun jalkoihin istumaan. Olin tosi ihmeissäni. Tajusin, että syynä tähän oli pettymys, minkä Fisu kuuli mun äänestä kun puhuin radasta suorituksen jälkeen. En vain voinut mitenkään uskoa, että se olisi noin herkkä mun mielialoihin. Fisu meni ihan lukkoon koko tilanteesta.

Yritin leikittää Fisua ja päätettiin, että tehdään vielä loppusuora uudelleen, ettei Fisulle jäisi niin huonot fiilikset koko hommasta. Sain sen ihan hyvin innostettua ja se teki ihan vauhdilla kolmen hypyn suoran. Riehutin ja kehuin sitä kunnolla, ja F tuntui pääsevän yli aiemmasta tilastaan.

Lähdettiin sen kanssa ulos, heittelin sille palloa ja yritin saada sen rentoutumaan mahdollisimman hyvin. Päätin lopuksi mennä vielä halliin leikkimään ja kaivoin Maisan vinkulelun esiin, josta Fisu innostuikin tosi paljon. Juostiin ja riehuttiin lelun kanssa ja tehtiin väliin putki ja pari hyppyäkin tosi vauhdikkaasti ja älyttömillä kehuilla ja leikillä. Lopuksi Fisu tuntui taas ihan iloiselta ja omalta itseltään, ei siis jäänyt päälle tämä ikävä välikohtaus.

Nyt on kuitenkin tosi vaikea miettiä mitä enää uskallan edes tehdä koko koiran kanssa. Jos se paineistuu noin pahasti mun mielentilasta, niin on aika vaikeaa yrittää olla niin tyyni ja iloinen kun kuitenkin tulee niitä pieleenmenemisiä.

Ja kuitenkaan en ymmärrä miksi se heti alusta asti oli niin innoton ja hidasteli, vaikka kaiken järjen mukaan vireen olisi pitänyt olla hyvä. En kai mä ole pettynyt mihinkään ennen kuin edes aloitetaan rataa?? Joten mistä huono aloitus sitten johtui? Tästä tulee vain kamala kierre, kun mä huomaan ettei koira tee kunnolla, mua alkaa ärsyttää, Fisu huomaa tämän ja tekee vielä innottomammin.

Ja kun kyse ei musta ole siitä, että vaatisin koiralta liikoja. Meidän ratapätkät on yhä ihan helppoja, eikä niissä pitäisi olla Fisulle yhtään liikaa vaikeusastetta. Ollaanhan me kuitenkin jo vuosi periaatteessa treenailtu. Enkä mä pety siihen, ettei koira osaisi, vaan siihen ettei se yritä yhtään tosissaan, eikä sitä kiinnosta. Se tuntuu keskittyvän enemmän turhaan haukkumiseen kuin itse tekemiseen.

Mutta voihan se olla, että se paineistuu tai jostain syystä kokee, että sen täytyy rauhoitella mua. Tosi vaikeaksi tämä vain menee, kun tuntuu että joka treenit menee aina huonommin.

Nyt ainakin pitää kontaktit ja muut "tylsät" esteet unohtaa kokonaan, ja muutenkin varoa asioita, missä mun pitää komentaa koiraa tai vaatia siltä yleensäkään melkein mitään. Vai pitäisiköhän jo unohtaa koko laji?

Eilen puhuttiin lopuksi Kristan kanssa ja mietittiin, että mulla on varmaan vain liikaa ajatuksia päässä siitä miten asioiden pitäisi mennä, ja millaiseksi Fisun pitäisi oppia. Vaikka ei mulla mitään tietoisia tavoitteita ole edes minkään suhteen. Mutta kun on toinen koira, joka tekee kunnolla ja "helpolla", niin ei varmaan vain osaa ajatella, että toisen kanssa kaikki onkin ihan erilaista.

Ja samalla taas tuli mieleen, miten Fisu hakumetsässä tekee hommia ja miten se nauttii siitä. Mutta varmaan tässä on se, että hausta en itse tiedä yhtään mitään, enkä osaa myöskään olettaa mitään tai ajatella, mitä koiran "pitäisi" osata ja tehdä. Siksi varmaan koko juttu on koirallekin paljon vapautuneempaa ja hauskempaa.

Mutta kun en tietoisesti oleta koiralta agilityssäkään, niin on vaikea päästä eroon siitä jostain jutusta, mikä nyt tuntuu jumittavan koko prkleen touhua. Ärsyttää vain niin suunnattomasti. Alan pikkuhiljaa pelätä, että olen pilannut koko koiran tämän lajin osalta.

Surettaa, turhauttaa ja ärsyttää niin paljon.