perjantai 31. heinäkuuta 2009

Hakuilua

Eilen oltiin taas Korson metsissä hakua treenailemassa. Paikalla oli mudeja sekä pari belgiä. Maasto oli aika vaihtelevaa, alkuun aika harvakseltaan puita ja nkeskilinjalta näkyi aika pitkällekin. Piiloja löytyi kuitenkin ihan hyvin.

Fisu sai taas aloittaa. Sille taisi olla alkuun pari haamua, joiden jälkeen otettiin jo muutama valmiina piilossa oleva maalimies! Fisu teki taas aivan upeasti töitä. Se käytti nenää tosi hyvin ja näytti tietävän ihan tarkkaan mitä se tekee. Mä yritin olla vain häiritsemättä sen työskentelyä, koira olisi varmaan pärjännyt ihan hyvin yksinkin. :D Välillä Fisu tuntui lähtevän aika eri suuntaan kuin minne osoitin, mutta oli aika tuulista ja haju kulki selvästi vähän sivuun. F saattoi juosta aika lailla vinoon, sitten paikallisti maalimiehen sijainnin ja juoksi miljoonaa suoraan tämän luo.

Palkkana oli taas herkkuja. Maalimiehillä oli myös lelut mukana, mutta syömisen jälkeen Fisu ei enää innostunut leikistä, vaan olisi halunnut tarkastaa rasiat vielä sata kertaa uudelleen, ettei niihin jäänyt muruja namupaloista. :)
Vikalla pistolla sitten palkkasin sen itse lelulla ja silloin se innostuikin repimisestä, kun taisi itsekin tajuta, että homma loppui siihen. Se leikki loppuun vielä Lissunkin kanssa, jonka se viimeiseksi löysi metsästä. Ja lopuksi mentiin taas muiden luo vielä herkuttelemaan ja harjoittelemaan hyvää käytöstä.

Fisu sai taas hirmuisesti kehuja. Se on ilmeisestikin oppinut tosi hyvin suorat pistot ja muutenkin kehittynyt ihan huimasti. Ei meinaa itse uskoakaan, miten se jo osaa niin hyvin!

Vähän täytyy ehkä kiinnittää lisää huomiota siihen, ettei se saa namuja maalimiehen luona kuin nätisti olemalla. Nyt se meinasi välillä olla vähän liiankin innokas palkkapurkilla kun pääsin paikalle. Sain myös ohjeita, että otan hihnan pois selvästi ennen kuin lähetän sen, ettei se yhdistä hihnan pois ottamista tarkoittamaan lähtömerkkiä.

Mutta hienosti meni! Fisu on ihan supermudilli!
Mukavasti vierähti taas viitisen tuntia metsässä. :o

Ei kommentteja: