sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

Fisu kuvattavana

Vihdoin onnistui viime perjantaina (17.7.) viedä Fisu niihin luustokuviin. Käytiin Mevetissä virallisissa tutkimuksissa, kuvattiin siis lonkat, kyynärät ja selkä (epävirallinen kuva) sekä suoritettiin polvitutkimus.

Pyysin että homma hoidettiin kevyemmillä rauhoitteilla dopingvaroaikojen takia. Näissä aineissa oli siis vain se 7vrk varoaika. Eihän koira niillä oikeasti nukkunut, ja pisti vähän vastaankin kuvattaessa, mutta olin itse apuna Fisua asettelemassa ja saatiin hyvät kuvat joka tapauksessa. Reilu puoli tutnia hommaan vierähti, ja hetkeksi sain jo todellisen v*tutuksen päälle, kun yhtäkkiä kuvissa avustanut hoitaja(?) kysyi joltain neuvoa miten kuvat laitetaan koneelle ja sai vastaukseksi "ne pitää laittaa rekisterinumeron mukaan, nyt täytyy ottaa kaikki uusiksi" ! :o
Ja siinä vaiheessa oli otettu jo lonkat kyynärät ja toinen selkäkuva, enää siis oli yksi selkäkuva jäljellä. No, onneksi ne kuvat löytyikin vielä koneelta eikä jouduttu uusimaan. Olisin varmaan pyörtynyt lyijypuvun alle kun muutenkin olin suht heikossa kunnossa sairastamisen takia...

No, kuvat saatiin kuitenkin kunnialla otettua ja polvet tutkittua. Tämän jälkeen F sai herätyspiikin (varoaika myös 7vrk) ja kohta kävelikin jo itse ulos kuvaushuoneesta.

Ja tuloksethan oli ihan priimaa! Lonkat alustavasti A/A tai A/B, kyynärät alustavasti 0/0, polvet nollat ja selkä ok! Todellinen ilo ja helpotus! Nyt sitten voi treenata, riehua, mennä ja elää huoletta. :)

Ja jos jotakuta vielä kiinnostaa, niin alunperin tarkoitus oli kuvata Fisu hyvissä ajoin ennen näyttelyitä sun muita ja käyttää tavan nukutteita, mutta koiran sairastelun takia suunnitelmat meni pieleen. Kuvauksia en myöskään halunnut siirtää enää pidemmälle mahdollisen valeraskauden ja tulevien kilpailujen takia. Päätin siksi kuvauttaa nyt ja näillä aineilla. Joku muu olisi ehkä ratkaissut asian jollain toisella tavalla.

4 kommenttia:

Tiia kirjoitti...

Hyvä että oli täysin terve. :) Ei se ainakaan kuvaus tulokseen vaikuttanut tuo rauhoitusaine. Ihme häsellystä meillä sujui kuvakset ongelmitta.

Tavattiin tänään tokoilemassa Kilossa kilolainen mudin omistaja kai joku belgin värinen(ruskea käsitin) Väinö niminen voittajassa tokossa. Oli teidät jossain mudi tapaamisessa.

Noora kirjoitti...

Joo, vähän oli tosiaan häsellystä noissa kuvissa kun siinä oli kai joku harjoittelija niitä tekemässä tms.. Mut ihan hyvät onneksi tuli.

Juu Väinöön ollaan törmätty, se on aika hauska tapaus, ei ihan heti mudiksi välttämättä tunnistaisi. :)

Laura kirjoitti...

Hei paljon toi koko lysti maksoi? Vaikuttiko se eri rauhoitusaine jotenkin hintaan? Mä mietin josko käyttäisin omani vielä tän kuun lopussa samassa paikassa, jos sinne vaan saa aikoja siis. Tai sit syksyllä Mikkelissä, mutta kun en oikeen luota niihin paikallisiin tohtoreihin... :S

Laura kirjoitti...

Niin joo ja jos vaikka ens viikolla haluisitte lähteä vihdoin sinne lenkille? :) Karlaa kyselin kans mutta se vastas niin epäselvästi että en oo ees varma onko ne maisemissa :D