torstai 26. kesäkuuta 2008

Äkkiliitoa

Yritimme jo eilen käydä Heidin ja Miloun (käävil) kanssa hallillamme tekemässä pienimuotoiset agitreenit. Hallilla oli kuitenkin tokokisat menossa, joten olikin ihan turha reissu.

Tänään teimme uuden yrityksen ja saimme sitten muutaman esteen kasattua ulkokentälle. Sisällä oli menossa Hau Openit joihin emme nyt halunneet osallistua. Treenasimme mm. puomia (jossa Maisalla on ulkona ollut vauhtiongelmaa), takaaleikkauksia, neljällä kepillä etäisyyttä, itsenäistä sisäänmenoa sekä takaaleikkauksia, metallista ulkorengasta ja keinua.

Puomin Maisa teki tosi sujuvasti ja hyvällä vauhdilla vaikka se vähän heiluikin Maisan alla. Aluksi pidin lätkää ja namua päässä, mutta myöhemmin otin ilman niitä ja silloinkin Maisa pysähtyi ihan itse ja juuri oikeaan kohtaan. Fiksu koira!

Rengas sujui aluksi hyvin, kunnes Maisa hyppäsi sitä päin aika kovaa. Sen jälkeen otin muutaman toiston läpi kutsuen ja kohta taas normaalisti. Alussa Maisa hyppäsi tosi varoen läpi, mutta lopuksi jo lähes normaalisti.

Kepeille Maisa haki todella hienosti eri kulmista ja teki hyvään vauhtiin vaikka otin itse lisää etäisyyttä tai jäin itse taakse tms. Oikein hyvä keppitreeni siis.

Takaaleikkaukset onnistuivat myös ihan hyvin, vähän tiukemmat saisivat käännökset olla...

Mutta kaiken kaikkiaan olivat oikein onnistuneet pikatreenit. Ollaan nyt vain kerran esteklinikan jälkeen päästy tekemään madallettua A:ta, eikä olla normiA:ta tehty ollenkaan. Viikonloppuna lähdemme agileirille oppimaan lisää ja toivottavasti saamaan uusia treenivinkkejä ynnä muuta mukavaa. Odotan koulutuksia innolla.

Ei kommentteja: