keskiviikko 18. kesäkuuta 2008

Esteklinikalla

Eilen oltiin taas seuramme järjestämällä esteklinikalla paneutumassa ongelmaisiin esteisiin. ja niitähän meillä riittää.

Tehtiin siis keinua, taas namun kanssa ja saatiin Maisa tulemaan taas vähän pidemmälle odottamaan keinun laskeutumista. Sitten katseltiin muiden treenaamista mm. etenemisessä ja kontakteilla. Sain myös paljon vinkkejä, joista on toivottavasti apua Fisunkin kanssa treenatessa.

Lopuksi päästiin Maisan kanssa treenaamaan A:ta. Vauhti on ollut siis aivan luvattoman hidas A:n alastulolla ja siihen todella kaivattaisiin apua. Löydettiin hallilta irtonaiset A:n ylös- ja alasmenot jotka laitettiin ensin maksipöydän päälle ja pikkuhiljaa lisättiin korkeutta.

Kerran Maisan kynsi varmaan vähän osui poikkipuihin, jolloin Maisa hämmentyi (pelästyi taas sattuvan?) ja pakitti itsensä takaisin kontaktin reunalle (2on-2off -asentoon). Muita vähän nauratti Maisan ihme ratkaisu tilanteeseen ja olin kyllä itsekin tosi hämilläni. No, eipä siinä muuta kuin kutsuin Maisan kontaktilta ja palkitsin hyvin ja riehakkaasti. Seuraavalla kerralla vauhti taas hidastui kontaktin alaosassa, joten kouluttaja laittoi A:n perään putken, johon Maisa sai käskyn heti A:n harjalle tullessaan mennä. Vauhti oli tosi hyvä ja selkeästi tämä tapa harjoitella tulee olemaan meille hyödyllinen. Tosi hyvät treenit siis, on ihanaa saada hyviä vinkkejä helpottamaan ongelmakohtien ratkaisua.

Oli myös tosi kiva saada muillakin esteillä vinkkejä alkeisharjoitteluun. Esteklinikasta oli hirveästi hyötyä myös Fisun tulevaa agilitykoulutusta ajatellen.

Ei kommentteja: