Viikonlopun aikana oli yhteensä 5 agirataa juostavana, lauantaina 2 Fisun kanssa ja su 3 Maisan kanssa. Tuloksia tuli, mutta valitettavasti vain yksi nolla - ja sekin yliajalla. Mutta opittiinpahan taas lisää. Tuomarina kaikilla radoilla oli Anne Viitanen.
Lauantain eka rata Fisun kanssa oli aikamoista säätöä. Tuli jälleen todettua, että tälle koiralle ei valssit sovi, mä en vaan saa sitä kääntymään niin. Hirveät kaarrokset heti alkuun, jouduin kunnolla huutamaan että sain koiran vielä oikeille esteille, mikä ei varmaan vaikuttanut sen intoon ainakaan positiivisesti. F tuntui menevän vähän puolivaloilla koko radan, joko on juoksu tulossa tai sitten olin vain itse niin flegmaattinen, oli jotenkin tosi jumiutunut olo.
Alkukaarteideen jälkeen rata meni muuten ihan ok, mutta kepeillä taisin itse ennakoida taas liikaa ja vedin koiran pois ennen vikaa väliä. Sisäänmeno sentään onnistui hyvin. Lopussa F luki mun ohjauksen ihan hassusti, kuvitteli, että leikkaan takana, vaikka olin aikeissa tehä puolivalssin. Sain kuitenkin pelastettua koiran vielä oikealta puolelta esteen ympäri ja puomille takaaleikaten. Kuvio oli varmasti mielenkiintoisen näköinen, vähän erilainen kuin suunnittelin. ;) Loppuun tein poispäinkäännöksen, joka toimi oikein hienosti. Jotain positiivistakin siis. Tuloksena siis 5vp ja yliaikaa 2,88s ---> 7,88.
Yritin tsempata itseni paremmalle mielelle ennen tokaa rataa (ihan hetken vain mietin, pitäisikö jättää koko kisa väliin), sillä ekan radan jälkeen oli aika surkea fiilis. Tuntui ettei mikään oikein toiminut. :(
No, jotenkuten onnistuin saamaan oman pään kasaan, ja tokalla radalla olikin paljon parempi meno. Koira oli innokkaampi ja vauhtia oikein hyvin. Päätin jo rataantutustumisessa välttää valssailua - tämä rata menikin sitten hyvin pitkälti takaaleikaten. Ehkä vähän liikaakin.. Olin arvioinut, että leikkaus kääntäisi koiraa vahvemmin, mutta F painoikin suoraan kohti keppejä, joille ei oltu vielä menossa. Ei lähtenyt pujottelemaan kuitenkaan, ja sain kutsuttua takaisin oikeille raiteille. Tästä kuitenkin kielto.
Kepeille tehtiin tosi hieno takaaleikkaus. Kulma oli sen verran hankala ja tilaa vähän, että leikkaus toimi oikein loistavasti. Pystyi antamaan koiralle tilaa ja lähettämään paremmassa linjassa. Tosi hyvä! Loppuvaiheilla ollut keinu oli vähän pahasti poikittain, joka tuotti meille toisen kiellon. Keinulle Fisu meni ilman ongelmaa, mutta tuli sen niin nopeasti päähän ja alas, että ajautui mun jalkoihin pyörimään. Mulla oli vähän vaikeuksia lähettää sitä seuraavalle esteelle, ja tästä tuli toinen kielto. Muuten rata tuntui ihan kivalta menolta meidän osalta, jäi parempi mieli. =) Lopussa A:n kontakteilla pysäytin koiran kunnolla ja annoin sen odotella hetken ennen lupaa jatkaa. Muutenkin tokalla radalla kontaktit sujui hyvin. Ekalla radalla saatoin vapauttaa vähän turhan nopeasti, mulla ei ollut oikein mitään mielikuvaa asiasta radan jälkeen. :o Kieltoja toiselta radalta siis 2 kappaletta ja yliaikaa kaiken sähellyksen takia 1,36s, eli tulos 11,36.
Aika vaikeita ratoja kuitenkin, vähän turhankin paljon käännöksiä ja väännöksiä mun makuun. Seuraavaksi mietinkin, viitsinkö vielä ilmoittaa Fisua kakkosen radoille enempää, kun sen kanssa ollaan treenattu ohjausjuttuja vasta niin vähän. Mua yhä vähän pelottaa, että koiran vauhti kärsii jos nyt aletaan treenaamaan kunnon vääntöratoja. Mutta kaipa tässä otetaan pikkuhiljaa vähän enemmän haastetta ratoihin ja mennään sen mukaan miten koira kestää. Jos alkaa vauhti hiipumaan, niin huono juttu.
Tänään sunnuntaina oli Maisan vuoro kisailla. Ekaa kertaa otettiin kolme starttia peräkkäin. Eka rata meni muuten oikein mallikkaasti, mutta keppien sisäänmenossa Maisa oli niin paljon mua edellä, etten ehtinyt kuin roiskaista sen vähän sinnepäin. Maisa meni oikeaan väliin, mutta kiersikin ekan kepin 360 astetta ympäri ennen kuin lähti oikein pujottelemaan. Vitonen siis tästä. Oli kyllä aika erikoinen suoritus, en ihan ymmärtänyt, miten se sellaiseen ratkaisuun päätyi. Loppurata oli siisti ja vauhdikaskin. Ylimääräisestä keppipyörähdyksestä huolimatta ihanneaikakin alittui lähes kaksi sekuntia. Hyvä Maisa! Tuloksena 5, -1,97s.
Toka rata oli aika samantyyppinen kuin ekakin, taas kepit oli vähän keskellä ei mitään. Sisäänmenon ei pitänyt olla meille ongelma, mutta M oli taas mua edellä ja näköjään silloin kaahaa ihan minne sattuu. Maisa ei vielä tokallakaan yrittämällä aloittanut oikein, mutta mulle tuli yllätyksenä, että saatiin hylly radalta. Kolme kieltoa kepeiltä. Mä laskin kaksi, mutta samapa tuo. Ei sillä kympilläkään mitään olisi tehnyt. Ärsyttäviä nää keppimokat. -tuttaa pilata hyviä ratoja niin idioottimaiseen virheeseen. Mun siis pitäisi ehtiä viedä/lähettää Maisa kepeille. Yksin kaahaten ei löydä.
Loppurata oli jälleen ihan hyvää menoa. Tulokseksi HYL.
Vika rata olikin hyppäri ja sujui tosi kivasti. Kepeillekin mentiin tosi taitavasti, vaikkei kulma helppo ollut nytkään. Valitettavasti pieni koira joutuu tekemään niin paljon töitä 35 senttisten hyppyjen kanssa, että vauhti oli huomattavasti kärsinyt jo kahden radan jälkeen. Virheitä ei tullut, mutta yliaikaa 0,94s. Pikkasen aina syö nämä alle sekunnin yliajat. Tulisi edes kunnolla sekunteja, niin ei harmittaisi. Höh. Mutta onhan se vähän niin, ettei noin pienen kanssa hirveästi viitsi tavoitteita asettaa, tulee fysiikka vastaan. Tulipahan kokeiltua kolme rataa peräkkäin, selvästi se kolman oli vähän liikaa. Jatkossakin jatketaan siis kahden radan linjaa. :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti