Tänään oli Fisun vuoro olla taas ihan sairaan pätevä! Käytiin BAT:in kisoissa Vantaalla hakemassa se viimeinen nolla ykkösistä, voitettiin luokka aikaan -15,18, SERT ja saatiin siirto kakkosluokkaan! Ei huonommin! :D
Aamulla satoi kaatamalla, ja mietin pitkään, pitäisikö jäädä nukkumaan. Maisa ei meinannut suostua aamulenkille ollenkaan, Fisu sentään on vähän säätäkestävämpi.. Lähdettiin kuitenkin reippaina kisapaikalle ja onneksemme huomattiin, että sadekin taukoaa. Rataantutustumisen aikaan ei enää tullut vettä ja saatiin kisailla kastumatta.
Tuomarina oli Ritva Herrala, joka oli tällä kertaa tehnyt mukavan etenevän radan. Ihanneaika oli 58s, etenemä 3m/s. Rataantutustumisessa tuli jo aika varma olo, kerrankin ei tarvinnut arpoa, miten ohjaa, vaan kuviot oli selvillä. Tein aika paljon takaaleikkauksia putkille, koska F hakee niihin hyvin ja olin tyytyväinen siihen, miten vähän mun tartti himmata koiran vauhtia/ottaa haltuun. Vaikeahkot kohdat radalla oli putki puomin alla (puomi tehtiin samasta suunnasta kahteen kertaan, muita kontakteja ei ollutkaan), ja pari kohtaa, joissa näytti helposti tipahtelevan rimoja. Loppupätkä oli myös tavallista haastavampi, ei suoraa ollenkaan.
Fisu starttasi viidentenä kahdeksasta koirasta. Rata lähti tosi hyvin käyntiin, oli ihan sellainen fiilis, että nyt tehdään hyvä tulos. En keksi Fisun suorituksesta oikein mitään parannettavaa, kaikki meni oikeastaan nappiin. :) Vauhtia riitti, F irtosi ja eteni uskomattoman hyvin, ihan yllätyin, miten hyvin se irtosi esim. putkiin. Putki puomin alla ei meitä hämännyt, samoin kontaktit toimi ja vielä nopeasti. Keppikulma oli helppo, tosin koiralla oli vauhtia putkesta tultuaan. F haki kuitenkin hyvin sisään, muistin antaa tilaa. ;)
Takaaleikkaus toimi, samoin vikat kolme hyppyä puomin jälkeen vähän vaikeissa linjoissa otettiin tosi hyvin. Ihan loistosuoritus, kyllä Pisu osaa! =)
Luokassa ei muita nollia tullut, ja noustiin siis korkeimmalle pallille. Huippu fiilis, ihanaa kun koira osaa ja onnistuu!
Tajusin, että Maisankin luokkanousut on aina tapahtuneet BATin kisoissa, ja palkinnot on aina olleet hyvät. Perinne siis jatkuu Fisun kanssa. :-)
Tuomari tuli vielä erikseen onnittelemaan meitä hyvästä suorituksesta. Oli kuulemma mielestään tehnyt helpon radan, mutta tuloksia katsoessa ei näyttänytkään siltä. Ei tullut montaa nollaa koko ykkösluokassa. Meille rata kuitenkin sopi ja F näytti osaavansa. Cool!
Ensi viikonloppuna startataankin jo yksi kisa kakkosissa. Jännää. Sen jälkeen mietitään, ilmotaanko lisää, vai treenaillaanko hetki ennen seuraavia kisailuja. Katsotaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Onnea Noora ja Fisu!
Kiitos paljon :)
Lähetä kommentti