torstai 8. heinäkuuta 2010

Ja taas nolla

Eilen oli Maisan vuoro tehdä virallinen nollarata Hau Openeissa. :) Anne Saviojan rata oli musta oikein kiva, oli kohtia, joissa piti tosissaan miettiä, miten ohjaa, mutta kokonaisuudessaan rata oli kuitenkin sujuva ja kiva suorittaa.

Vähän taas jännitti, ehditäänkö ihanneaikaan, kun viimeksi vähän ylittyi, mutta eilen oli parempi onni! Ihanneaika oli 45s, ja Maisan suoritusaika 44,72, joten alittui jopa 0,28 sekunnilla. ;-) Oli tosi hyvä fiilis kun maaliin päästiin.

Rataantutustumisessa mietin aika monia ohjausvaihtoehtoja muutamaan kohtaan. Maisa starttasi vikana virallisesta luokasta (33 koiraa), joten ehdin katsella muiden suorituksia ennen meidän vuoroa. Parissakin kohdassa tuli sellainen olo, että "kyllähän tossa ehtisikin valssata", mutta päätin, etten muuta enää omia kuvioita, vaan teen niin kuin suunnittelin. Ja sehän toimi oikein hyvin niin. =) Uskaltauduin jopa persjätön tekemään yhteen kohtaan, vaikka niitä en yleensä harrasta. Pahasti tyrkyllä olleet putkenpäätkin ohitettiin sujuvasti vain pienellä vedolla. Mun mielestä suoritus oli tosi onnistunut!

Kontakteihinhan Maisalla palaa aikaa, mutta niille en jaksa enää tehdä yhtään mitään uutta. Ei toimi, niin ei toimi. Muuten kyuitenkin sujuu, joten iloitaan siitä..
Nollia ei tullut montaa, mutta Maisan aika riitti vasta kuudennelle sijalle. No, eipä sillä että mitään sijoituksia odotettaisiinkaan... Kiva päivä kuitenkin. :-)

Fisu pääsi hallilla vähän kertailemaan kontakteja. Maanantain kisassa se pysähtyi A:lla ja puomilla hassusti ihan vähän ennen maata, mutta nyt muisti taas heti, miten kuuluu tehdä. Jännää.

Ei kommentteja: