tiistai 4. toukokuuta 2010

Superagilityt

Fisu oli niin SSSSAIRAAN hyvä tänään agilityssä että mä varmaan hymyilen koko loppuviikon! :) :)

Eilen jäi siis Fisun omat treenit väliin, joten tänään sai molemmat tytöt liidellä samalla vuorolla. Ja sehän Fisun motivaatiolle sopii! ;-) Toinen kenttä oli myös sopivasti tyhjillään, joten oli tilaa reenata Fisuakin. Rakentelin Maisan ryhmälle radan ja siirryin sitten toiselle kentälle tyttöjen kanssa.

Maisa sai ottaa ensin pienen treenin ihan Fisun kiusaksi. Otettiin keppejä ja kontakteja ja syötiin kaamalasti herkkuja Fiskarsin nähden. Kun Kalanen sitten pääsi vuoroon niin JOHAN OLI VAUHTIA!! Siis ihan kamalasti! :O

Otettiin alkuun pätkä: putki, rengas, kepit. F syöksyi jo putkesta niin lujaa, että olin varma ettei osu kepeillä oikeaan väliin. Mutta niin vain se haki täydellisesti sisään ja pujotteli tosi lujaa ja hienosti loppuun asti. Maltoin sentään jatkaa liikettä ja kannustaa, vaikka olisi tehnyt mieli jäädä suu auki tuijottamaan niin pätevää koiraa. =D

Seuraavaksi otettiin parit muutaman esteen vauhtipätkät ja aina loppuun hirmuinen leikki ja riekunta. Ja kyllä Fisulla oli kivaa. Ihanaa kun koira käy taas noin kuumana, ihanaa ihanaa! <3

Kertailtiin puomin kontakteja lelupalkalla, tavoitteena saada suorituksesta vauhdikkaampaa. Vauhtia olikin aika mukavasti, vähän liikaakin. Ei meinattu joka kerralla muistaakaan pysähtyä... Tämä onkin Fisulle uusi juttu. No, muisteltiin ja kohta osattiin taas. Täytyy kiinnittää huomiota, ettei ala fuskailla, mutta kuitenkin vauhtia pitää nyt saada jo pikkuhiljaa mukaan. No, tasapainoillaan.

Myöhemmin, Maisan treenin jälkeen, Fisu sai vielä tehdä keinua. Vielä oli avustaja, mutta aika vähän enää on apuja. Keinu laskee nopeasti ja kolahtaakin jo kohtalaisesti. Uskaltaisikohan jo kohta jättää avun pois..



Maisa sai tehdä yhtä rataa, joka oltiin joskus aiemmin tehty edellisen ryhmän kanssa. Tulipahan kertailtua suunnilleen samat mokat nytkin. Itse olin vähän jotenkin pihalla ja otettiin aika pätkissä sitten. Lopuksi saatiin koko juttu kunnialla loppuun, ihan siisti rata se oli. Vähän tsemppaamista mulla kuitenkin. No, M oli kuitenkin intona kuten yleensä. :)

Jäi vain niin älyttömän hyvä mieli Fisun treenistä. :) Tällaista pitäisikin aina tehdä; ensin Maisan kanssa jotain puuhailua, F odottaa vuoroaan ja kerää motskaria, sitten lyhyt treeni kovalla temmolla. Näitä lisää!

Ei kommentteja: