sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

SM-haaveet kuopattu

Eiliset kisat päättivät mun puolesta mietinnän agi-ässämmeihin osallistumisesta. Enpä ollut kovin tosissani vielä ajatellutkaan asiaa, mutta tiedänpähän, ettei tartte kovasti nollia keräillä.
Kuten vähän pelkäsinkin, Fisulle tuli taas vaikeuksia Ojangon kontaktiesteiden kanssa. Viimeksi kun kisattiin siellä syksyllä, F kiersi kaikki kontaktit, eikä suostunut tekemään mitään loppuun. Ajattelin, että nyt treenitauon jälkeen outoilut olisivat unohtuneet, mutta pitkä on pehmeän koiran muisti. ;) En oikeastaan tiedä, miksi kontaktit tuolla ovat sille niin ylivoimaiset.. Muistaakseni se ei ole tehnyt lentokeinua, eivätkä esteet siellä kai erityisen huterat ole.. Keinu nyt vähän rämisee, mutta niin tekee usein muuallakin.

Okei, ei Fisu ole mikään varma keinusuorittaja, mutta viime aikoina se on oman hallin keinua tehnyt ihan normaalisti, ilman ongelmaa. En tiedä, oliko se hyvä vai huono, mutta otettiin ennen ekaa starttia treenikeinu pariin kertaan ja sen F teki ihan ok. Radalla kuitenkin loppui rohkeus ja F tuli useamman kerran pois keinulta. Itse asiassa se meinasi kiertää puominkin, joka oli radalla ennen keinua, mutta teki kuitenkin. Siitä tuli kuitenkin vitonen ylösmenolta, kun F tuli slle niin sivusta, oli jo meinannut mennä ohi.. Keinulla tosiaan jouduttiin tekemään parikin uusintaottoa, kun toinen ei meinannut suostua sitä suorittamaan. No, teki sen kuitenkin lopulta.

Meidän suoritus oli kaikin puolin ihan hirveä. Koira pelkää esteitä, ei suostu tekemään oikein mitään kunnolla. Ennen keinua se rupesi myös rapsuttamaan itseään, heh. Ai mitkä sijaistoiminnot?
Eivätkä kontaktivaikeudet suinkaan olleet ainoa ongelma. Fisu kummeksui hallissa jostain syystä kuulutuksia, katseli kaiuttimia vähän oudosti ja oli välillä häntäkin alhaalla, jotenkin paineistuneen oloisena. Radalla tämä siirtyikin tuomarin tuijotteluun. F vilkuili tuomaria minkä ehti ja esim. A:n kontaktilla pysähtyi hienosti katse kohti tuomaria. Jatkoi kuitenkin matkaa, kun muistuttelin, että hei mäkin olen täällä. Jotenkin surullista tulla maaliin siten, että kukaan ei taputa.....

Toinen rata ei mennyt sen paremmin. No, tavoitteeseen kuitenkin päästiin. Ennen rataa päätin, että millään muulla ei ole väliä, kunhan koira suorittaa keinun. Alkurata menikin ihan ok, ja keinullekin F lähti suht reippaana, kun vein sen sille ns. nenästä vetäen, mutta hyppäsi kuitenkin pois ennen kuin se oli maassa. En nähnyt mitä tuomari näytti, kiellon vai kontaktivitosen, mutta otettiin uudestaan anyway. Toinen suoritus oli ihan ok, vaikka koira selvästi pelkäsi. No, jatkettiin rataa, ja se menikin ihan ok, kunnes puomilla rohkeus taas petti, ja F kiersi koko esteen. Sen jälkeen oli taas vähän hankalaa päästä jatkamaan, mutta loppusuora sentään osattiin juosta ja persjättökin onnistui.

Maaliin tullessa oli kyllä melkoisen paska fiilis, mutta kykenin sentään palkkaamaan koiran lelulla. Harmitti ihan suunnattomasti, että annoin sen kiertää puomin, enkä pakottanut tekemään uudestaan, mutta hyllyn jälkeen ei oikein viitsinyt jäädä miljoonaa kertaa yrittämään, suostuuko mun kolmosluokassa kisaava koira nyt suorittamaan jonkun esteen. Äh. Jotenkin tyhmä olo, kun miettii, mitä porukka kentän laidalla ajattelee... Tekisi mieli kertoa, että ei, ei me olla näin huonoja, mutta koiran pää ei aina vain kestä harrastamista.


Kisoista ei jäänyt  mitään armotonta pettymystä, enemmänkin sellainen lopullinen turhautuminen ja luovuttaminen. Kyllä mä tiesin, että mulla on pehmeä koira, jota joskus olosuhteet vähän haittaavat, mutta oikeasti. Jos en voi tietää, suostuuko se suorittamaan kaikkia esteitä jossain muualla kuin omassa treenihallissa, niin mitä järkeä tässä on? Enkä syytä koiraa, vaan totean vain, että sen ominaisuuksista ei ole sellaiseen treenaamiseen ja kisaamiseen, jota itse haluaisin tehdä. Ja ei, en aio lopettaa harrastamista, mutta ei varmaan tarvitse erikseen sanoa, että kyllä tällainen aikalailla treenimotivaatiota syö....

Kyllä vähän on taas pyörinyt mielessä tän lajin sattumanvaraisuus. Miten joillekin osuu kohdalle sellainen koira, jonka ominaisuudet sattuu sopimaan siihen lajiin, mitä sen kanssa aletaan tehdä. Tai ehkä jotkut koirat sopivat ihan mihin vain? Tai ehkä jotkut ohjaajat onnistuvat koulimaan mistä tahansa koirasta superharrastajan? Vaikka en kyllä ihan suostu itseänikään syyttämään siitä, että koiran ominaisuudet eivät kaikkeen riitä. Taitaakin ihan pian olla 5v-vuosipäivä siitä, kun mudipentuni sain. Eli noin viisi vuotta ollaan treenattu, kulutettu tunteja agilityn parissa, kisattu, haaveiltu siitä, että joskus oltaisiin hyviä ja voitaisiin kilpailla ja saada jotain tuloksiakin. No ollaanhan me hyviä joo, mutta me ollaan hyviä tutulla treenikentällä, tutuilla esteillä. Ja se ei taas riitä siihen, että voitaisiin kisata jossain määrin tavoitteellisesti. Ja niin, eihän kaikkien tarvitse kisata ja voittaa ja menestyä, mutta mulle kisaaminen on olennainen osa tätä lajia. Siksi harmittaa, jos ainoa paikka onnistua meidän oikealla tasolla on oma treenihalli. Harmittaa, ei voi muuta sanoa.

Mutta eihän sille mitään voi. Koira on sellainen kuin on, voin tehdä sen kanssa vaikka mitä, rakastan sitä enemmän kuin mitään ja arjessa se on aivan ihana. Mun Fisu on mun Fisu, tapahtui kisoissa mitä vaan ja niin, eihän sillä pitäisi olla mitään väliä, miten jotkut kisat menee. Mutta harmillisesti tämä harrastus on sellainen,  mistä pidän ja missä haluaisin myös kilpailla. Mutta ehkä odotan jonkun kymmenen vuotta että jaksan miettiä seuraavan harrastuskoiran hankintaa ja katson sitten, vieläkö jaksan lähteä koko hommaan uudelleen taas alusta, vaikken voi tietää, viekä tuntien ja taas satojen tuntien kuluttaminen yhtään mihinkään. Mutta niinhän se menee, varsinkin kun harrastuskaverina on eläin.

No, ei se  mitään. Katsotaan siirretäänkö treenitavoitteita johonkin muuhun lajiin, vai jatketaanko harrastelua ihan harrasteluna. Katsotaan.

Kovin negatiivinen kirjoitus, kuten arvata saattoi, mutta täytyy  nyt kuitenkin selventää, että kisamenestys ei todellakaan mun päässä vaikuta siihen, millaisessa arvossa Fisua pidän mun lemmikkinä ja perheenjäsenenä. Ihan sama koira se on, vaikkei sillä olisi tittelin titteliä tai vaikkei sen kanssa mitään koskaan harrastettaisikaan. Kunhan taas vaihteeksi vähän avaudun harrastusajatelmista...

Ja niin, mitä sitten jos me ei voida osallistua agin SM:eihin? Ei mitään, tietenkään, mutta ajattelin vain, että olisi ollut kiva joskus kokea nekin ja päästä tunnustelemaan sitä tunnelmaa itse kisaajana. Mutta ehkä joskus taas jonkun seuraavan koiran kanssa. Tai vaikka Fisun kanssa kun se on 8v? Eihän sitä tiedä. :)

7 kommenttia:

Petronella kirjoitti...

Höh, joo arvaan, ja kokemuksesta tiedän, että harmittaa. :( Eihän sille mitään mahda, vaikka kuinka tietääkin ettei tilanne ole oikein kenenkään syytä. Se kuitenkin helpottaa jos se perustreenaaminen on kivaa - sitähän se suurin osa koiraharrastuksesta kuitenkin on.

Mutta ei kait sun sentään kymmentä vuotta kannata sitä seuraavaa pentua odotella. Tai sitten kokeile etsiä lainakoiraa, jonka kanssa pääsisit paremmin kisaviettiäkin toteuttamaan. :)

Noora kirjoitti...

Mahtavaa, jos jaksoit lukea koko valituksen läpi :D

Totta kyllä, että treenaamistahan se enimmäkseen on, kisaaminen on sitten vaan se lisä siihen päälle. Ja onneksi tosiaan treeneissä koira on reipas ja toimintakykyinen itsensä. :)

Noo, toi kymmenen vuotta nyt on tän hetken fiilis. :-D Tuntuu, ettei vielä ikuisuuteen jaksais lähteä miettimään seuraavan kouluttamista, hyvä kun nyt riittää aika näidenkin kahden aktivoimiseen..

Lainakoira voiskin olla kiva juttu! Täytyy katsoa, jos joskus tulee eteen tilaisuus sellaiseen järjestelyyn. :)

Kiitos tsempistä :)

Anni kirjoitti...

Eksyin tänne sun blogiin pitkästä aikaa, harmi kun oli kurjia uutisia. :( Ootko kokeillut sitä, että kiertäisit möllikisoja mahdollisimman monessa eri hallissa (niissähän ei oo keinua?). Virallisiin tekemään vaan hyppäreitä toistaseks? Että sais sen tekemisen fiiliksen takasin. Jos kisoissa koira outoilee heti alkuunsa, tekisitkin vaan pikku pätkän "vaikka väkisin", ja sitten kunnon palkalle?

Keinun kanssa sitten ihan oma projekti alusta loppuun asti, niin hitaasti edeten, että koira tulee kunnolla loppuun asti aina. Keinusta joku ihan oma superpalkka, mtä ei saa mistään muusta (tai jos pääsee tarpeeks usein harjottelemaan, niin vaikka kaikki ruoka keinulta?). Oma keinu kotiin (jos mahd.) ja toistoja päivittäin, vauva-askelin? Kun koira tekee keinun kotioloissa selvästi halukkaasti ja innokkaasti, menisit epiksiin muihin halleihin tekemään pari estettä ja keinun, josta heti superpalkalle?

Pitkä prosessi, enkä tiedä ootko tehnyt tämmöstä jo, tai että olisko tämmönen edes sulle mahdollista. Tai toimisko tämmönen Fisulle (niin että sais pysyviä tuloksia). Mulla on poni, joka on sata ja yks kertaa totutettu asioihin, joita se pelkää. Jonkun aikaa se on ok, kunnes joku asia X saa sen kammoksumaan taas sitä samaa asiaa...

Ymmärrän kyllä hyvin turhautumisen tunteen. :/ Mullekin kisaaminen on niin olennainen osa harrastamista, että en luultavasti viitsis treenata jos kisat olis poissuljettu. Tuskin yhtään täydellistä eläintä on, mutta kyllä joidenkin kanssa harrastaminen ja kisaaminen on vaan helpompaa kun toisten. Ihan eri asia käyttää työtunteja esim. jonkun tekniikan opettamiseen, kun taistella tämmösten "henkisten" ongelmien kanssa.

Tsemppiä!

Noora kirjoitti...

Kiitti Anni. :)

Täytyy varmaan tosiaan vaihtaa toistaiseksi hyppäreihin.
Tollainen intensiivinen keinuprojekti olisi varmasti hyvä, mutta epäilen, että jaksan itse sellaiseen ryhtyä. Omaa keinua en mun yksiöön voi hankkia, mutta tietty treenihallilla voisi käydä useinkin tehotreenaamassa.
Jotenkin vaan luulen, ettei Fisun suoritus siitä kovin kummoisemmaksi parane. F on sen verran pehmeä, etten usko, että se tulisi vauhdikasta ja kovasti pamahtavaa keinusuoritusta oppimaan. F on myös aika epävarma oudoilla alustoilla, millä uskoisin olevan yhteyttä tähän.

Musta olisi epäreilua vaatia koiralta sellaista suoritusta, että se juoksee keinun päähän ja pamauttaa esteen kovaa alas, kun se on sille selvästi epämiellyttävää.

No, kertaillaan taas omaa keinua ja mietitään, jos tosiaan käytäisiin jossain epiksissä ottamassa tuntumaa. Ei ole kauhean mielekästä lähteä kolmosen kisoihin ihan vaan katsomaan, suorittaako koira esteet vai ei.

Mutta tänään taas treeneihin, vähän pirteämmällä mielellä. Tavoitteena, että on hauskaa. :)

Kiitti ehdotuksista ja vertaistuesta. :)

Merkki-mudi kirjoitti...

Pitkästä aikaa lukemassa teidän kuulumisia. Jos vaihtais koiran paikalle Merkin ja lajin tokoksi, niin tekstin voisi copy&pasteta meidän blogiin... Joten ymmärrän, että välillä turhauttaa ihan sikana. Mehän ei olla siis kisoihin asti päästy, kun ei kerran treenitkään mene siihen malliin, että kannattais kokeilla.

Merkin kohdalla en edes oikein tiedä mikä mättää. Se vaan ottaa häiriötä ihan pirusti milloin mistäkin ja jää sitten kyttäilemään. Tai haistelee, miehet... Tänäänkin oli ihan pirun hyvät treenit, mutta me oltiinkin kahdestaan keskellä metsää. Rakashan tuo pikkukikkura on, mutta joskus käy mielessä, että voishan sitä asiat vähän toisinkin olla.

Tsemppiä kuitenkin. :) Me jatketaan tahkoamista kans, kun tekemisen puutteesta kärsivä mudi ajaa muuten koko porukan hermoromahdukseen... ;)

Noora kirjoitti...

No voihan Merkki. Niin, ei näiden kanssa aina ole ihan helppoa touhuaminen. Mutta varmaan kaikkien kanssa on omat juttunsa ja hidasteensa. Ehkä toiset vaan osaa suhtautua niihin jotenkin toisin, tai kääntää vaikeudet tehokkaammin voitoksi...?

Merkille Fisulta suukko! Ei kisamenestys tai -menestymättömyys meitä huononna! :)

Merkki-mudi kirjoitti...

Mun siis ei oikeesti edes tee mieli kisata, mutta joskus olis kiva "oikeesti" treenata porukalla ja edetäkin johonkin. Meidän kimppatreenit vaan usein menee sen ihmettelyyn, että miten sais koiran tekemään jotain järkevää...

Tokihan uudet jutut on aina tehtävä ilman häiriöitä, mutta joskus kai homman pitäis alkaa toimia vähän vaikeammassakin tilanteessa suht luotettavasti? Ja jos treenit menis ihan sikahyvin, niin kaipa sitä vois uskaltaa kisatakin?

Sekin vielä, että oikeestihan Merkissä on ihan hyvinkin potkua. Kun tekee hyvin, niin tekee oikeesti hyvin. On nopea ja tarkka, vire kestää ja jaksaa tehdä hommia. <3 Mutta ne häiriöt... Tai häiriötkin kai menis, jos olis jotain superhienoa millä palkata.

Enkä mää nyt täällä varsinaisesti ranteita ole poikki puremassa, joskus vaan pitää vähän avautua. Eilenkin Merkki suvaitsi tehdä 6 minipistoa (avuilla) hakumetsässä. ;D