Toissa viikolla päästiin pitkästä aikaa Orenius-treeneihin Kivistöön Fisun kanssa. Takana oli useamman viikon kennelyskän ja flunssan pakottama tauko, joten odotin treenejä innolla. Harmillista kyllä, meidän treeni meni aika piloille heti alkuun ja koko reissu oli siitä syystä melko turha. :(
Ihan meidän vuoron alussa epäonnistuin työntämään Fisun hypyn takaakiertoon, jolloin F hyppäsi tosi likeltä mua ja kaatoi siivekkeen mennessään. A.akatemian metallisiivekkeet kolisee aika hyvin kaatuessaan, mikä säikäytti Fisulin pahemman kerran. Tämän jälkeen F oli selvästi paineistunut, kyräili hyppyjä ja jostain syystä myös Juhaa ihmeissään. Päätettiin antaa yhden koiran mennä välissä ja kokeilla vielä uudelleen.
Näin Fisusta jo uutta vuoroa odotellessa, ettei se ole oma itsensä. Se leikki, mutta oli koko ajan vähän varuillaan. Se kuunteli myös hallin oven kolahduksia, joita se normaalisti ei edes huomaa. No, ajattelin kokeilla kuitenkin. Kyllä Fisu kykeni jotain tekemään radalla, mutta hitaasti, eikä ollenkaan iloisena. Sain sen lelun kanssa vähän tsemppaamaan, mutta jätin treenin tosi lyhyeen. Tehtiin loppuun vauhtipätkä ja leikki palkaksi. Harmitti silti, ettei päästy tekemään oikeastaan mitään. :/
Mutta pitää muistaa, että eläinten kanssa harrastettaessa ei ole aina itsestä kiinni, milloin ja miten voidaan tehdä. Ei Fisu tahallaan mitään pelästy. Raukka on vain vähän herkempi joillekin häiriöille.
Tällä viikolla käytiin omalla vuorolla jälleen Purinalla reenailemassa. Ryhmästä oli paikalla vain yksi koirakko meidän lisäksi, joten aika pienimuotoiset treenit oli. :D
Muokkailin kentällä valmiina olleesta radasta lyhyehkön pätkän, jota tein molempien koirien kanssa parina eri versiona. Maisa oli taas ihan intona tauon jälkeen, hauska pieni. :)
Fisun kanssa otettiin samalla kontaktitehotreeni. Otin pitkästä aikaa namualusta puomille. Fisu sai juosta itsenäisesti namulle, jäin itse taka-alalle tai sivummalle. Näitä pitäisi tehdä useamminkin... Kepeillä leikkailin edessä, kerran F tuli pois kesken, soosoo.
Jäi tosi hyvä mieli treenistä, sopivan rento rata, jossa koirat sai mahdollisuuksia onnistua. Fisu oli taas oma innokas itsensä, jee. =)
Tämän viikonlopun kisat jää juoksun takia väliin, mutta onneksi nykyään hallilla saa käydä pöksyt jalassa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti