keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Agia

Fisun kanssa päästiin vihdoin eilen treeneihin juoksutauon jälkeen. Maisa jäi vielä kotiin lopettelemaan omaa juoksuaan.

Ratana tehtiin erästä Janitan luennon treeneistä, ei ollut ainakaan liian helppo. No, ei sentään mikään ihan kamalakaan. Tehtiin rata kuitenkin kahdessa pätkässä, sen verran kieputusta oli. Fisu suoriutui yllättävänkin hyvin. Yhä vieläkin pelkään tehdä sen kanssa liian vaikeita treenejä, ettei vire, vauhti ja into lopahda, mutta aika hyvin nytkin jo kesti toistoja kun ei ihan heti onnistunutkaan. Esim. kepeille vienti oli vaikein ikinä, kepit alkoi mutkaputken mutkan "sisältä". Molempiin putkenpäihin mentiin, pariinkin kertaan, ennenkuin sisäänmeno löytyi..

Vaikeita kohtia oli muitakin, mm. pahasti tarjolla olevien hyppyjen väistäminen (ei onnistunut). Aika monta hyllyä otettiin. ;) Mutta ihan kiva, että koira irtoaa.. Tasoonsa nähden Fisu osasi kuitenkin hyvin, saatiin onnistuneitakin pätkiä. Mm. saksalainen toimi hienosti yhteen kohtaan, vaikka en ollut uskonut sen sopivan Fisulle ollenkaan. Samoin leijeröinti meni ilman ongelmaa. Ihanaa, kun koira ei ole vielä ehtinyt kangistua kaavoihinsa. Maisahan esim. meinaa aina hypätä mun jalkoihin näissä kohdissa, kun ei olla ehkä pariin-kolmeen ekaan agilityvuoteen koskaan leijeröity..

Loppupuoliskolla rupesi vauhti vähenemään ja koira turhautumaan epäonnistumisista. Otettiin sitten vielä helpompi pätkä loppuun ja kunnon revitys, se riitti tälle treenille. Ja ihan lopuksi syötiin nollakakkua, eikä ollut pahaa! Fisukin sai toki oman osuutensa tarjoilusta, luonnollisesti. (=

Ei kommentteja: