Vähäsen treeniä, enemmän olemista

Viime aikoina koirat on päässeet useasti äitini mukana mökkeilemään. Juhannuksena suunnataan myös mökille järven rantaan, koirat pääsee metsästämään pihan sisiliskoja, ajamaan rantautuvat vesilinnut takaisin järveen ja kahlaamaan keppien perässä. Täytyy yrittää saada Fisukin taas rohkaistumaan uimaan. Ollaan käyty tiistaisin agireenailemassa, mutta kirjoittelu niistä on jäänyt vähemmälle. Ei olla tehty mitään ihmeempiä, aina vaan keksitään päästä joku rata ja treenataan jotain, mikä mieleen tulee.

Viime viikolla jäi hyvä mieli treeneistä, Fisu oli innokas ja helpohko rata sujui kivasti. Tällä viikolla fiilis olikin vähän toinen. Krista rakensi meille alunperin Janitan tekemän ratapätkän, jossa oli pienellä alueella paljon kääntöä ja vääntöä, mm. takaakiertoja ja niistoja. Fisun kanssa rata alkoi heti sillä, että se ei yhtään kuunnellut ja välistävedon sijaan haki aina hypyn väärän puolen vaikka olisin käskyttänyt kuinka kovasti. Tuntui, että se vain katsoi mua tyyliin "nään kyllä että sanot jotain, mutta menen silti täältä". Ihan korvat lukossa. Ja tietäähän Fisun: tulee virhe tai pari niin vauhti ja into lopahtaa siihen.

Lopputreeni mentiin ihan innottomasti. En varmaan koskaan olekaan maininnut, miten mua turhauttaa treenata Fisun kanssa, kun se ei kestä toistoja, enkä voi keskittyä oikeasti treenaamiseen ja ohjaamiseen, kun pitää miettiä koiran virettä ja tsemppaamista, eikä into siltikään pysy yllä. Ihan yhtä tyhjän kanssa yrittää tehdä jotain haastavampia pätkiä. Vaikka en yleensä toru koiraa virheistä, eikä se niistä paineistu, niin se menettää silti mielenkiintonsa ihan täysin. Jotenkin tosi masentavaa.

 Maisan kanssa sentään oli hauskaa tehdä, se on kyllä toistojen suhteen ihan loputon. Aina uudestaan yhtä innokkaana! Rupesin miettimään, jos kuitenkin katsoisi vähän tokoa Fisun kanssa, kun mun agimotivaatio sen kanssa on jälleen ihan nollassa. Tai ehkä me keskitytään kesä vaan mökkeilyyn, hölkkäilyyn ja pitkiin lenkkeihin. On kai siinä ohjelmaa ihan tarpeeksi..

 Ainiin, pari viikkoa sitten leireiltiin taas SKL:n nuorten koiraleirillä Fisun kanssa. Itse olin ohjaamassa, F kai sitten apuohjaajana. Kuten viime kesänä, F oli ekan päivän huoneessa yksinollessaan tuolin tai pöydän alla, ja sen jälkeen paikkaan totuttuaan makoili aina tyytyväisenä sängyllä kun tulin paikalle. Osasi ottaa rennosti siis. Viiden päivän leireilyn jälkeen F olikin aika poikki, vaikkei mitään erityistä siellä tehnytkään. Itse oli ehkä vielä sitäkin väsyneempi, sillä jatkoin leirin univajeputkea vielä vapaaehtoisesti... No, onneksi tässä on sen jälkeen ehtinyt nukkuakin vähän enemmän. =)