lauantai 5. toukokuuta 2012

Turhauttaa

Osasin kyllä arvata, että Fisun kisailut juoksun jälkeen ei todennäkösesti suju kovin innokkaissa merkeissä, mutta tämän päivän kisat oli kyllä täysi pohjanoteeraus meidän "uralla". Koira oli ihan innoton ja muutenkin niin outo, että ehkä ekaa kertaa mun harrastushistoriassa (7(?)v. aikana) hävetti olla radalla oman koiran kanssa.

Eka rata alkoi laiskasti ja jatkui hyllyllä ja puomin kolmella kiellolla. Okei, hylly putkeen puomin alla meni mun piikkiin, mutta Fisu ei selvästi mitenkään olisi halunnut puomille. Siitä on kai tullut tosi epävarma oudoilla esteillä. Kun päästiin keinulle asti, F kiipesi puoleenväliin ja hyppäsi alas. Otettiin vastahakoisesti uudestaan (F tosi varovainen) ja juostiin maaliin. Jäi ihan surkea fiilis. Koiraa ei kiinnostanut yhtään koko touhu ja esteiden suorittaminenkaan ei sujunut.

 Noh, seuraavana olisi hyppäri. Ehkä tätä ei voitaisi möhliä yhtä pahasti, ajattelin. Jouduinpa syömään sanani. Alussa yritin oikein innostaa Fisua ennen radallelähtöä. Jätin sen paikalleen, ja se alkoikin pälyillä lähellä olevaa kaiutinta, josta tuli kuulutukset. Öööö, koskaan ennen ei ole kisoissa kuulutettu, right? Kun sitten kutsuin sen mukaan, se ei alkuun liikkunut mihinkään ja tokalla käskyllä lähti kävelemään ekan hypyn ohi. Palasin koiran luo ja vein sen ekalle hypylle. Rata lähti tosi hitaasti käyntiin ja F jätti esteitä välissä tekemättä. Hyllytettiin helpossa kohtaa, F juoksi suoraan putkeen mun valssista huolimatta ja oikaistiin taas loppu mahdollisimman nopeasti maaliin. Teki mieli päästä radalta pois mahdollisimman nopeasti.

 Mitä hauskaa on harrastuksessa, jossa vain turhautuu? On tosi epämiellyttävää treenata/kisata koiran kanssa, jolle tulee yhtäkkiä kausia tai päiviä, jolloin se ei halua/osaa tehdä mitään kunnolla. Mua turhauttaa niin paljon, että vakavissani mietin, onko tätä harrastusta järkevää jatkaa. Meidän yhteispeli ei toimi, enkä muista, että mua olisi pitkään aikaan oikeasti edes huvittanut lähteä treeneihin. Fisun leikkauttaminen voisi olla pieni apu, mutta en oikein usko, että sekään tilannetta pelastaa. Mun energiaa vie ihan liikaa se, että joudun aina pohtimaan, millä vauhdilla koira tänään tekee, enkä voi keskittyä ohjaamiseen kun pitää panostaa täysillä koiran tsemppaamiseen, jotta se jaksaa radan loppuun. Ei sellainen ole kivaa tekemistä. :( Harmittaa.

6 kommenttia:

Pinja kirjoitti...

Teillähän on ollut hyviäkin jaksoja, eikös? Noi hormonaaliset ongelmat on hankalia, kun ne ei oikeastaan ole mitenkään koiran syytä eikä sitä potkua saa keinotekoisesti, jos koira on ihan laama-fiiliksellä. Eikä se ole koulutuksellinenkaan asia. Suosittelen sterkkaa, sillä voi olla todella merkittävä vaikutus, etenkin, jos/kun nämä laamailut liittyy selvästi valeraskausaikaan.

Noora kirjoitti...

Onhan se totta, että parempiakin päiviä on ja on ollut, mutta jotenkin nää lehmäilykaudet saa mun oman motivaation ihan nollaan. :( Ja niinpä, ei se koiran syy ole.
Täytyy tosissaan harkita sitä sterkkaamista, on se ollut mielessäkin jo pidempään.

Pinja kirjoitti...

Tsemppiä kovasti, teillä on ollut niitä tosi hyviäkin hetkiä, tiedät mihin Fisu parhaimmillaan kykenee:)

Noora kirjoitti...

Kiitti Nina, yritän muistuttaa itteäni niistä :)

Terhi kirjoitti...

Sterkkaa se nyt jo vihdoinkin. Siitä on oikeasti ISO apu, usko pois. Ihan turha itkeskellä noiden valeraskauskoomailujen kanssa. Sterkkauksen jälkeen Fisusta tulee pysyvästi sellainen kun se on parhaimmillaan tai jopa vielä parempi :-). Sterkkaan vaan heti, kun valeraskaus on ohi, vai mitä emmit? Pennutustako?

Noora kirjoitti...

Jep.
Ei Fisulle pentuja tule, joten kyllä se sterkkaus on seuraava siirto.