Takaisin maan pinnalle

Edellisten kisojen jälkeen kuvittelin, että olisimme vihdoin löytäneet Fisun kanssa yhteisen agilitysävelen, mutta viikonlopun kisat osoittivat jälleen asian todellisen laidan. Fisu ei vain osaa lukea mun ohjausta. Tai sitten mä en osaa ohjata niin että Fisu ymmärtää.

Ajoimme siis sunnuntaina Hyvinkään koiraurheilukeskukseen kisaamaan kaksi starttia. Eksyttiin matkalla, mutta onneksi olin varannut hyvin aikaa eikä tullut kiire. Tuomarina toimi Seppo Savikko, joka oli (muidenkin kuin mun mielestä) rakentanut aika haastavat radat.

Eka rata meni meidän osalta ihan pieleen. F tuli heti tokan esteen väärältä puolelta, korjasin ja jatkettiin vähän matkaa, kunnes F haki hypyn sijaan putkeen ja siitä siis hylly kuudennella esteellä. Jatkettiin taas vähän matkaa oikeaa rataa, mutta A:n jälkeen F jätti taas yhden hypyn väliin (todennäköisesti oletin, enkä ohjannut). Taas pieni pätkä oikein, kunnes kolmanneksi vikalta hypyltä kielto. Taaskin kyseessä takaakierto, jossa ilmeisesti käänsin itse liikaa. Tuloksena siis kamala HYL ja sellainen turhauma ettei tosikaan. Ihan surkea fiilis kun rata menee noin pieleen. Tuntui, ettei osattu yhtään mitään, koira teki ihan mitä sattuu ja virheet oli ihan naurettavan noloja. Ei kai koiran enää tässä vaiheessa pitäisi jättää esteitä väliin, jotka on suoraan sen linjalla, vaikka itse ohjaisinkin vähän heikommin? Tuntuu, että koiran itsevarmuuden lisääntyminen ja ohjaajan kuuntelu korreloivat hyvin negatiivisesti keskenään... Kontaktit F sentään teki hyvin, jotain positiivista.

No, tiesin kyllä, että itsestäni suurimmat syyt löytyy surkeaan suoritukseen. Keräilin itseäni ennen seuraavaa rataa ja yritin kovasti valmistautua tekemään paremman suorituksen. Toinen rata, hyppäri, oli myös aika kinkkinen, ehkei kuitenkaan ihan yhtä vaikea kuin ensimmäinen. Tämä meni meidän osalta sentään hieman paremmin. Alkupätkä sujui oikeastaan aika kivastikin, mutta puolivälissä F ei hypännyt takaakierrossa ja ajautui liian kauas esteen taa. Korjasin ja jatkettiin loppuun. Vähän kaarroksia ajoittain ja pientä eriaikaisuutta koiran kanssa, mutta muuten mukiinmenevä suoritus. Tuloksena 5. Tältä radalta tuli nollia vain kaksi (kisaajia n. 23).

Hyppäri sentään vähän paransi mielialaa, mutta kaiken kaikkiaan jäi aika turhautunut fiilis koko kisareissulta. Mukavaa oli kuitenkin, että tuomari taputti kaikille suorituksille, ehkäpä hän näki meissäkin jotain hyvääkin. Olisi paljon nolompaa poistua radalta hiljaisen myötähäpeän vallitessa. :-D

En oikein tiedä mitä tässä ajattelisi. Ehkä tämä oli vain yksi epäonnistunut suoritus, joita tulee. Jotenkin aina vain yleistän tällaiset sähläämiset siihen, että me ei vain osata ja ollaan huonoja. Mutta ehkä kisavuoden lopettaminen tällaiseen ketutukseen tekee sen, että tuleva kisakausi aloitetaan entistä suuremmalla tsempillä? Ainakin sovitaan niin.

Nyt ei jäänyt harmittamaan, ettei ollut ketään mukana kuvaamassa. Tuskin niitä videoita viitsisi jälkikäteen katsoa...